Ihme että kuluttajaviranomaiset eivät ole mitenkään puuttuneet lehtien kestotilauksiin. Käytäntöhän on se että kestotilaajalle tulee lehti vuoden kerrallaan, kunnes sen peruu. Peruminenkin pitäsi kai tehdä ennen uuden kauden alkamista, joka taas on vaikea muistaa.
Uuden kauden lasku tulee vasta, kun uusi kausi on jo menossa. Mielestäni olisi kohtuullista, että lasku pitäsi lähettää ennen uuden kauden alkamista, jolloin tilauksen peruutukseksi riittäisi se, että jättää laskun maksamatta.
Lehtien kestotilaukset
8
3661
Vastaukset
Kyllä tilaukset pitää perua, eikä vain jättää maksamatta laskua tuli se lasku milloin tahansa. Tilauksen yleensä voi perua myös keskellä kautta. Lisäksi ei ole mitään rajaa siinä miten paljon ennen kauden loppua peruu. Jos et halua jatkaa jotain leheteä peru se NYT.
- aivan aivan
Aivan.
- Mutta
Perua kyllä voi milloin vain, mutta yritäpäs saada vielä rahat takaisin siltä osalta kuin pitäisi.
Asiasta joutuu ihan kunnolla tappelemaan. Kuolema on ainoa ilman rutinoita kelpaava syy.
Itse asian kokeneena ja täysin kyllästyneenä olen lopettanut kaikki kestotilaukset enkä enää edes maksa koko vuotta kerralla. Ja pidän välilläpaussejakin. Hämmästttävän usein on sitten kuitenkin tarjouksia. - Juuri tämä
Mutta kirjoitti:
Perua kyllä voi milloin vain, mutta yritäpäs saada vielä rahat takaisin siltä osalta kuin pitäisi.
Asiasta joutuu ihan kunnolla tappelemaan. Kuolema on ainoa ilman rutinoita kelpaava syy.
Itse asian kokeneena ja täysin kyllästyneenä olen lopettanut kaikki kestotilaukset enkä enää edes maksa koko vuotta kerralla. Ja pidän välilläpaussejakin. Hämmästttävän usein on sitten kuitenkin tarjouksia.Lehden myyjähän ei ilmeisesti ole edes velvollinen palauttamaan jo maksettuja rahoja.
Helpoitenhan peruutus onnistuu silloin kun uusi lasku tulee, jolloin tilauksen peruessaan saa uuden laskun, jossa on vain ne lehdet jotka ehtivät jo tulla.
Lehittilauksesta saa aniharvoin tilausvahvistusta, vaan ensimmäinen laskun maksaminen toimii tilausvahvistuksena. En ymmärrä miksei laskun maksamattajättämistä voida pitää ihan yhtälailla tialuksen peruutuksena? - HAH!
Juuri tämä kirjoitti:
Lehden myyjähän ei ilmeisesti ole edes velvollinen palauttamaan jo maksettuja rahoja.
Helpoitenhan peruutus onnistuu silloin kun uusi lasku tulee, jolloin tilauksen peruessaan saa uuden laskun, jossa on vain ne lehdet jotka ehtivät jo tulla.
Lehittilauksesta saa aniharvoin tilausvahvistusta, vaan ensimmäinen laskun maksaminen toimii tilausvahvistuksena. En ymmärrä miksei laskun maksamattajättämistä voida pitää ihan yhtälailla tialuksen peruutuksena?Jos laskun maksamatta jättäminen ymmärrettäisiin aina tilauksen tai palvelun peruuttamiseksi, niin silloin tasapuolisuuden nimissä sama käytäntö täytyisi olla kaikessa muussakin laskutuksessa:
Jätä sähkölasku maksamatta - ahaa, tilaus on peruttu, naps, olet eräpäivänä pimeässä ilman varoitusta.
Jätä vuokra maksamatta - vuokrasuhde on siis päättynyt, laskun eräpäivänä asuntoa esitellään halukkaille olit sisällä tai et.
Puhelinlasku myöhässä - liittymä on peruttu, eräpäivänä kapula kylmenee, hanki uusi liittymä.
Loistavaa, ketään ei tarvitsi varoittaa tai etukäteen ilmoittaa, laskun maksamatta jättäminen olisi automaattinen viesti että kuluttaja haluaa lopettaa palvelun tai tuotteen käytön. Loppuisi rutinat ja laskujen maksun lusmuilu hyvin äkkiä - kannatetaan!
Ja tilauksen peruuttamisessahan on se juju että jos tilauksen haluaa uudestaan voimaan, niin tilaus on todellakin tehtävä uudestaan: eli mars sähkö- ja puhelinyhtiöön ja vuokrasopimusta tekemään, aloitusmaksut, kytkentämaksut, entistä korkeammat hinnat (uusi palvelu/tilaus = hintaa voidaan tarkistaa ylöspäin), kanta-asiakkuuksien katkeaminen, bonusten menetys, uusi takuuvuokra (vanha tietysti palautuisi tilille, mutta uusi takuumaksu olisi entistä korkeampi), jehna mikä rahasampo :)
Lusmut kyykkyyn! - rehti kansalainen
HAH! kirjoitti:
Jos laskun maksamatta jättäminen ymmärrettäisiin aina tilauksen tai palvelun peruuttamiseksi, niin silloin tasapuolisuuden nimissä sama käytäntö täytyisi olla kaikessa muussakin laskutuksessa:
Jätä sähkölasku maksamatta - ahaa, tilaus on peruttu, naps, olet eräpäivänä pimeässä ilman varoitusta.
Jätä vuokra maksamatta - vuokrasuhde on siis päättynyt, laskun eräpäivänä asuntoa esitellään halukkaille olit sisällä tai et.
Puhelinlasku myöhässä - liittymä on peruttu, eräpäivänä kapula kylmenee, hanki uusi liittymä.
Loistavaa, ketään ei tarvitsi varoittaa tai etukäteen ilmoittaa, laskun maksamatta jättäminen olisi automaattinen viesti että kuluttaja haluaa lopettaa palvelun tai tuotteen käytön. Loppuisi rutinat ja laskujen maksun lusmuilu hyvin äkkiä - kannatetaan!
Ja tilauksen peruuttamisessahan on se juju että jos tilauksen haluaa uudestaan voimaan, niin tilaus on todellakin tehtävä uudestaan: eli mars sähkö- ja puhelinyhtiöön ja vuokrasopimusta tekemään, aloitusmaksut, kytkentämaksut, entistä korkeammat hinnat (uusi palvelu/tilaus = hintaa voidaan tarkistaa ylöspäin), kanta-asiakkuuksien katkeaminen, bonusten menetys, uusi takuuvuokra (vanha tietysti palautuisi tilille, mutta uusi takuumaksu olisi entistä korkeampi), jehna mikä rahasampo :)
Lusmut kyykkyyn!vuokran maksamatta jättäminen on vuorkasuhteen purkuperuste.
Sähkölaskujakaan ei tarvitse olla montaa rästissä, kun sähköt katkaistaan ja siitäkin peritään muuten vielä jopa palvelumaksu.
Puhelinliittymä katkasitaan jo jos lasku on myöhässä yhdenkin laskutusvälin.
Useinhan lehtiä ei edes saa tilattua kautta kerrallaan tai ainakin kuluttajille tuputetaan aina kestotilauksia, jonka voi tietysti halutessaan lopettaa. Mutta jos myytävä tuote on vuoden tilaus, niin kesken vuotta ei voi lopettaa, vaan vasta kauden lopussa. - cofta
Mutta kirjoitti:
Perua kyllä voi milloin vain, mutta yritäpäs saada vielä rahat takaisin siltä osalta kuin pitäisi.
Asiasta joutuu ihan kunnolla tappelemaan. Kuolema on ainoa ilman rutinoita kelpaava syy.
Itse asian kokeneena ja täysin kyllästyneenä olen lopettanut kaikki kestotilaukset enkä enää edes maksa koko vuotta kerralla. Ja pidän välilläpaussejakin. Hämmästttävän usein on sitten kuitenkin tarjouksia.Ettekö tosiaan tiedä, että kestotilauksen voi perua "maksetun jakson loppuun", jolloin tilaus päättyy kun jo maksettu tilausjaksokin päättyy?!?! Ei silloin tarvitse saada mitään rahoja takaisin. En ymmärrä että näin yksinkertaisesta asiasta joku voi tehdä ongelman...
Itse teen aina kestotilauksen, ja _heti_ laskun maksettuani perun kestotilauksen päättymään maksetun jakson loppuun ettei asia unohtuisi. Aina tämä on onnistunut netin kautta, ei tarvitse edes osata puhua oikealle ihmiselle! Daa. - tilaus
cofta kirjoitti:
Ettekö tosiaan tiedä, että kestotilauksen voi perua "maksetun jakson loppuun", jolloin tilaus päättyy kun jo maksettu tilausjaksokin päättyy?!?! Ei silloin tarvitse saada mitään rahoja takaisin. En ymmärrä että näin yksinkertaisesta asiasta joku voi tehdä ongelman...
Itse teen aina kestotilauksen, ja _heti_ laskun maksettuani perun kestotilauksen päättymään maksetun jakson loppuun ettei asia unohtuisi. Aina tämä on onnistunut netin kautta, ei tarvitse edes osata puhua oikealle ihmiselle! Daa.Viime keväänä tilasin lyhyen jakson Seiskaa.
Ja tietysti maksoin laskun, olisiko ollut 19.90e.
Sitten tämän jakson jälkeen lehtiä oli tullut postiluukustani, vaikka olin matkalla enkä ollut tilannut jatkotilausta. Ja ne kehvelit vielä laskuttavat minua kestotilauksesta. Sanoivat, että heidän kaikki tilaukset ovat kestoja. En ymmärrä! Olenhan eläkeläinen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190