Uskovaisia on todellakin vaikea ymmärtää. Yksi käsittämättömimmistä puolustuskeinoista, joita uskikset käyttävät, on järjen ja logiikan mollaaminen:ateisti on kuulemma sulkeutunut jättäessään pois sen mahdollisuuden että järjen ja logiikan ulkopuolella olisi jotain suurempaa. Voi että. Vaikea uskoa että ihminen, siis Homo sapiens sapiens eikä esim.Pan troglodytes, vuonna 2006 perustelee asioita noin järjettömillä väitteillä-joskus luulin että elämme sivityksessä.
Ensinnäkin, jos jotain on meidän logiikan ja järjen ulkopuolella, kuinka me voimme saada siitä tietoa näillä järkeen ja logiikkaan perustuvilla aisteillamme? Uskis kuitenkin väittää saavansa materian ulkopuolelta tietoa, ollessaan yhteydessä jumalaan;jumala antaa uskottomia tärkeämmälle hihhulille kuudennen aistin, jolla yhteys saadaan aikaan. Monen hihhulin mukaan jumalasta ei voi saada todisteita ellei itse halua jumalalta niitä. Voi että-"itse halua"!:D samalla tavalla nalle Puhista voidaan saada todisteita kun vain vähän "halutaan", ja väännetään päänuppi psykoosin kaltaiseen tilaan.
Hassuin juttu tässä järjen mollaamisessa on tietenkin se että noin 95% uskiksen elämästä kuitenkin perustuu järkeen ja logiikkaan:auton omistavat uskikset aivan varmasti eivät aja motarilla perä edellä ja pakki päällä, vaan logiikkaa käyttäen he ajavat niin kuin normaalisti motarilla ajetaan. Uskikset eivät myöskään varmasti ota kuumaa peltiä uunista paljain käsin, vaan tajuavat, että pannulaput on keksitty. Logiikka on siis uskovaisillakin käytössä jokapäiväisissä arjen askareissa, mutta kun on kyse heidän olemassaolostaan kosmoksessa, he turvautuvat järjettömään-tai luulevat että järjettömyydestä saa hyvän lisäosan järkeen.
Minun on ateistina vaikea käsittää tällaista apinointia.
Uskonnot kiellettävä
Maija U.L
1
206
Vastaukset
- helppis
uskonto on ihmiseen sisäänrakennettu evoluutiossa. Ihmiset uskoo aina johonkin helppoheikkiin tai ismiin. Ihminen on loppujenlopuksi tyhmä eläin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740