Energiaa auringosta

Laitan tämän viestini tänne Maailmanlopun osastoon, vaikka kyse ei olekaan maailmanlopusta vaan meidän aikakautemme lopunajoista. Mutta kun täällä ei ole sellaista osastoa kuin Lopunaika, niin laitetaan kirjoitukseni sitten tänne.

Joulukuun 2006 Share International magazine kertoo Maitreyan energiaa koskevista ajatuksista

On tulossa uusi teknologia, jota kutsutaan valon teknologiaksi. Auringonvaloa aletaan käyttää suoraan hyväksi. Kaikki tähänastiset energiamuodot jäävät pois käytöstä vanhanaikaisina.
Uusi energia on halpaa ja kaikkien käytettävissä. Mikään ryhmä tai valtio ei voi omia tekniikkaa itselleen.

Valolla tulee olemaan myös merkittäviä lääketieteellisiä sovellutuksia.

Liikenne tulee muuttumaan hiljaiseksi, nopeaksi ja turvalliseksi. Pystymme kulkemaan pitkiä matkoja väsymättä.

Valoenergia tulee vaikuttamaan myös siihen, että ihmiset voivat tehdä yhä pitempiä matkoja avaruudessa.

Uskon että näin käy.
On mielenkiintoista, että tuleva Antikristus esiintyy nimenomaan Valon lähettiläänä, vaikka hän onkin lähtöisin pimeyden ruhtinaasta. Mutta sanoohan Sanakin, että Saatana voi pukeutua valkeuden enkeliksi.
Näin juuri tapahtuu ja maailman ihmiset ovat haltioissaan tekniikan valtavan edistymisen takia.

Öljyvaltioille Lähi-idässä ja Venäjälle öljyn käyminen täysin vanhanaikaiseksi energianlähteeksi tulee olemaan suuri muutos.

Maapallon ilmastoon fossiiliperäisen energian käytön loppuminen tulee vaikuttamaan positiivisesti niin, että ilmaston lämpeneminen saadaan pysähtymään.

Maailman köyhyyden vastaisessa taistelussa uuden valoenergian käyttöönotto tulee olemaan merkittävä apuväline.

Eli Antikristus tulee tekemään paljon monenlaista hyvää. Ei ole ihme, että suurin osa maailman ihmisistä höyrähtää täysin hänen palvontaansa, nekin, jotka tällä hetkellä hymähtelevät pilkallisesti koko asialle eivätkä usko mitään Antikristusta koskaan ilmestyvän.
Kun Antikristus on todellisuutta, nämä naureskelijat ovat ensimmäisenä hurraamassa hänelle ollen kybänä mukana pedon hankkeita kannattamassa. Niin tehokas on petos oleva.
Ihmiset eivät voi kerta kaikkiaan käsittää, että näin paljon hyvää tekevä ihminen voisi olla paha.

Niinhän Hitlerkin hurmasi aluksi melkein koko Saksan kansan. Sama toistuu uudestaan, mutta nyt laajemmassa, koko ihmiskunnan, mittakaavassa.

Vain muutamat uskovat pysyvät uskollisena Jeesukselle eivätkä lähde valeJeesuksen, mukaKristuksen eli Antikristuksen eksytyksiin mukaan.

Jouko Piho
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Piho kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu