Helsinki

Eiko hallituksen olisi syytä alkaa pakkoyhdistellä ensin köyhiä, valtion tuella elätettäviä kuntia ? Kuntaministerin kotikontuja lähelläkin niitä lienee vaikka kuinka paljon.
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kehitys kulkee.
Historia kertoo, että v.-46 Lauttasaari liitettiin Helsinkiin. Sitä ennen se oli ollut osa Espoon pitäjää.
Se oli vain epämääräinen korpialue, jossa oli harvassa savuja.
Espoon pitäjä muutettiin kauppalaksi vuonna 1963. Vuonna 1972 Espoo oli jo kehittynyt sen verran, että muutettiin kaupungiksi.
Tämä vain esimerkkinä.

Pääkaupunkiseutu kehittyy, joten on luonnollista, että tarvitaan lisää rakennuspaikkoja.
Sitä kehitystä ei voi pysäyttääkään.
Sipoo on ollut unhola, jota RKP:läiset ovat hallinneet ja toimillaan jarruttaneet sen kasvamista.
Ei ole kauaakaan siitä, kun Sipoon maanomistajatkaan eivät saaneet rakennuslupia omistamilleen maille. Vain poikkeuslupia oli tarjolla ja niidenkin käsittely kesti vuosia.

Nyt on paniikki syntynyt Sipoon päättäjille, kun Helsinki esitti tämän epäkohdan todeksi.
Sipoo on samanlainen epämääräinen korpialue kuin Espoo yli puoli vuosisataa sitten.
Sipoolla itsellään ei ole resursseja kehittää aluettaan sille tasolle, jota pääkaupunkiseudun läheisyys edellyttää.
Sillä on ollut mahdollisuus vuosien kuluessa tehdä se pienin askelin, kuten muissa pääkaupunkiseudun lähikunnissa on tehty, mutta ruotsinkielisten enemmistö Sipoon valtuustossa on sen estänyt toistuvasti.
Nyt esitetyt Sipoon omat kasvuehdotukset ovat mahdottomia toteutettavaksi omin voimin.
Se tietäisi Sipoolaisille kunnallisveroprosentin rajua korotusta, niin rajua, että se ei käytännössä ole mahdollista.
Pelkäänpä pahoin, että Helsingin ehdotus tulee menemään läpi jossakin muodossa.
Vastaan pyristely on turhaa.
Sipoolaisten menneiden ja nykyistenkin päättäjien on syytä katsoa peiliin, mikä on mennyt vikaan?
Sieltä näkyy itsekkäiden suomenruotsalaisten poliittiset kasvot.

Äänestä
  • "Sipoolla itsellään ei ole resursseja kehittää aluettaan sille tasolle, jota pääkaupunkiseudun läheisyys edellyttää."

    Onko Helsinki jotenkin niin hieno paikka, että se edellyttää naapureiltakin jotakin tiettyä tasoa? Kävisikö tässä tavoiteltavaksi tasoksi vaikkapa aina niin viihtyisä ja kodikas Tikkurila?

    "Pääkaupunkiseutu kehittyy, joten on luonnollista, että tarvitaan lisää rakennuspaikkoja. "

    Helsingillä on itsellään vapaata rakennusmaata helvetisti. Miksi Helsingin pitäisi päästä rakentamaan naapurin tontille?

    "Sipoo on samanlainen epämääräinen korpialue kuin Espoo yli puoli vuosisataa sitten."

    Tiesitkö, että moni Sipoolainen käy töissä helsingissä, mutta ei ikinä haluaisi muuttaa Mellunmäkeen? Itseasiassa moni Sipoolainen asuu Sipoossa juuri siksi, että siellä on tilaa ja luontoa vielä jäljellä ilman että tarvitsee muuttaa jonnekin korpeen.

    Mielestäni argumenteistasi paistaa läpi tyypillinen helsinkiläinen ylimielisyys, joka tässäkin tapauksessa on se toimiva voima jolla Sipoolaiset pakotetaan maksamaan menetetyn kotikuntansa muutaminen pääkaupunkiseutukelpoiseksi, joko helsinkiläisinä tai sipoolaisina.

    Äänestä

  • tämä tarkoittaa? kirjoitti:

    "Sipoolla itsellään ei ole resursseja kehittää aluettaan sille tasolle, jota pääkaupunkiseudun läheisyys edellyttää."

    Onko Helsinki jotenkin niin hieno paikka, että se edellyttää naapureiltakin jotakin tiettyä tasoa? Kävisikö tässä tavoiteltavaksi tasoksi vaikkapa aina niin viihtyisä ja kodikas Tikkurila?

    "Pääkaupunkiseutu kehittyy, joten on luonnollista, että tarvitaan lisää rakennuspaikkoja. "

    Helsingillä on itsellään vapaata rakennusmaata helvetisti. Miksi Helsingin pitäisi päästä rakentamaan naapurin tontille?

    "Sipoo on samanlainen epämääräinen korpialue kuin Espoo yli puoli vuosisataa sitten."

    Tiesitkö, että moni Sipoolainen käy töissä helsingissä, mutta ei ikinä haluaisi muuttaa Mellunmäkeen? Itseasiassa moni Sipoolainen asuu Sipoossa juuri siksi, että siellä on tilaa ja luontoa vielä jäljellä ilman että tarvitsee muuttaa jonnekin korpeen.

    Mielestäni argumenteistasi paistaa läpi tyypillinen helsinkiläinen ylimielisyys, joka tässäkin tapauksessa on se toimiva voima jolla Sipoolaiset pakotetaan maksamaan menetetyn kotikuntansa muutaminen pääkaupunkiseutukelpoiseksi, joko helsinkiläisinä tai sipoolaisina.

    Niinkuin kirjoitin, Sipoolla on ollut mahdollisuus kehittää kuntaansa vuosien saatossa.
    Mutta se ole sitä tehnyt. Päinvastoin.
    Nyt se vaatii niin suuria investointeja muiden pks-kuntien tasolle päästäkseen, että sillä ei ole varoja itse sitä tehdä.
    Sillä Sipookin on pks- seutua, tahtomattaankin. Lintukoto-ajattelu on hienoa, mutta ruuhkasuomessa se pätee huonosti.
    Sipoo on väistämättömän kehityksen edessä, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.
    Se vaan tulee tapahtumaan.

    Korpirauhaa täytyy etsiä esim. Kainuusta, joka sitä kaipaa.

    Äänestä

  • tulevaisuudessa pidemmälle kirjoitti:

    maa-alueiden valtaamiselle. kerro nyt edes mitä se vaadittava kehitys on? maatahan helsingillä olisi yllin kyllin rakentaa. pks-kuntien tasolle? mitä tasoa löytyy vaikkapa vantaassa, keravassa ja tuusulassa? sulla ei käy mielessäkään se ettei sipoolaiset halua olla osa helsinkiä.

    Äänestä

  • hienot perustelut kirjoitti:

    maa-alueiden valtaamiselle. kerro nyt edes mitä se vaadittava kehitys on? maatahan helsingillä olisi yllin kyllin rakentaa. pks-kuntien tasolle? mitä tasoa löytyy vaikkapa vantaassa, keravassa ja tuusulassa? sulla ei käy mielessäkään se ettei sipoolaiset halua olla osa helsinkiä.

    ....karavaani kulkee ja koirat haukkuu

    Äänestä

  • sillä.... kirjoitti:

    ....karavaani kulkee ja koirat haukkuu

    mun pihalle kun tulee ensimmäinen tsadilainen mittailemaan uuden hienon lähiön paikkaa niin se kannetaan sieltä jalat edellä.

    Äänestä

  • väistää. kirjoitti:

    mun pihalle kun tulee ensimmäinen tsadilainen mittailemaan uuden hienon lähiön paikkaa niin se kannetaan sieltä jalat edellä.

    ei se oo este, pieni hidaste vain

    Äänestä

Pannaan koko Sibbo jakoon.
Etelä-lounaisosa Helsingille.
Länsi-luoteisosa Keravalle.
Itä-pohjoisosa Porvoolle.

Lakkaisi olemasta kehityksen jarruna prkl.

Äänestä
  • tekisit/rakentaisit sipoon maille, että se saavuttaisi haluamasi kehitystason? tietysti mainitsemasi kerava on melko kehityynyt ja viihtyisä paikka. sama pätee porvooseenkin...

    Äänestä

  • mitä sinä kirjoitti:

    tekisit/rakentaisit sipoon maille, että se saavuttaisi haluamasi kehitystason? tietysti mainitsemasi kerava on melko kehityynyt ja viihtyisä paikka. sama pätee porvooseenkin...

    Helsingillä ja Espoolla on omat "kultahammasrannikkonsa". On Kulosaarta, Jollasta, Westendiä ja Suvisaaristoa.
    Vantaalta nämä puuttuvat luonnontieteellisistä syistä.
    Sipoollekin tulee varmaan jäämään oma(t) kultahammasrannikkonsa, mutta porvoonväylän kahta puolta tullaan rakentamaan asutuskeskuksia.
    Kenties metroratakin rakennetaan Nikkilään asti ja sen varteen tulee myös asutuskeskuksia. Osa niistä on samoja porvonväylän keskuksien kanssa.

    Tässä Sipoon tulevaisuudennäkymät.
    Ehkä 20-30v. kuluessa.
    Nämä tulee rakentamaan joku muu kuin Sipoo itse, resurssit ei näihin Sipoolla riitä.

    Jos tää ei sulle kelpaa, kannattaa alkaa katsella tonttia Loviisan suunnalta?
    Näin tulee kuitenkin tapahtumaan, historia sen osoittaa.
    Ota tai jätä.
    Siinä sun vaihtoehdot.
    Ota rauhallisesti ja varo, ettei verisuoni katkee päästäsi.

    Äänestä

  • se on tällainen kirjoitti:

    siinähän rakennatte, en mä asu sipoossa. en vain ymmärrä tuollaista keinotekoista suur-helsinki politiikkaa kun mitään varsinaista tarvetta laajentumiselle yli helsingin rajojen ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vs. Sibbo kirjoitti:

Eiko hallituksen olisi syytä alkaa pakkoyhdistellä ensin köyhiä, valtion tuella elätettäviä kuntia ? Kuntaministerin kotikontuja lähelläkin niitä lienee vaikka kuinka paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu