Viime vuonna karjalainen kirjailija Viktor Potijevski sai valmiiksi Ratsastaja–romaaninsa. Sen päähenkilönä on sotamarsalkka Mannerheim, josta hän kirjoittaa suurella lämmöllä. Haastatellessani Potijevskia kysyin, miksi hän suhtautuu Mannerheimiin niin kunnioittavasti, olihan Mannerheim sentään sotinut Neuvostoliittoa vastaan.
Kirjailija vastasi, että sotia voidaan eri tavoin. Mannerheim johti Suomen armeijaa sotapäällikkönä. Hänen pieni maansa oli mitä vaikeimmassa geopoliittisessa asemassa toisen maailmansodan aikana. Se olisi saattanut kadota maailmankartalta itsenäisenä valtiona, olisi saattanut menettää suurimman osan väestöstään. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mannerheim, viisas ja varovainen poliitikko, ei käytännöllisesti katsoen osallistunut suureen sotaan. Hän ei antanut omien joukkojen osallistua Leningradin operaatioon, vaikka Saksan esikunta vaati sitä jatkuvasti. Eikä hänen ollut mitenkään helppoa olla suostumatta antamaan apua Saksan sotavoimille.
Kirjailijan vastaus julkaistiin lehdessä.
Vähän ajan kuluttua eräs petroskoilainen tavattuaan minut kadulla raivosi: "Isäni kaatui sodassa! Ehkä te vielä myönnätte Mannerheimille Neuvostoliiton sankarin arvon?"
Kuitenkin poikkeus korostaa vain yleissääntöä. Kymmenkunta lukijaa soitti toimitukseen tiedustellakseen, milloin kirja ilmestyy ja mistä sen voi ostaa.
Ja vielä yksi ihmeellinen tosiasia. Niin, sodimme toisiamme vastaan toisessa maailmansodassa. Joka vuosi Petroskoissa juhlitaan kaupungin vapauttamisen muistopäivää, muttei näissä juhlissa kukaan puhu "suomalaisista valloittajista", vaan puhutaan "saksalaisista fasistimiehittäjistä". Silti kaikki tietävät, ettei saksalaisia ollut kaupungissa miehityksen aikana, saksalaisia sotavankeja tuotiin Petroskoihin jo sodan jälkeen.
Kirjailija vastasi, että sotia voidaan eri tavoin. Mannerheim johti Suomen armeijaa sotapäällikkönä. Hänen pieni maansa oli mitä vaikeimmassa geopoliittisessa asemassa toisen maailmansodan aikana. Se olisi saattanut kadota maailmankartalta itsenäisenä valtiona, olisi saattanut menettää suurimman osan väestöstään. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mannerheim, viisas ja varovainen poliitikko, ei käytännöllisesti katsoen osallistunut suureen sotaan. Hän ei antanut omien joukkojen osallistua Leningradin operaatioon, vaikka Saksan esikunta vaati sitä jatkuvasti. Eikä hänen ollut mitenkään helppoa olla suostumatta antamaan apua Saksan sotavoimille.
Kirjailijan vastaus julkaistiin lehdessä.
Vähän ajan kuluttua eräs petroskoilainen tavattuaan minut kadulla raivosi: "Isäni kaatui sodassa! Ehkä te vielä myönnätte Mannerheimille Neuvostoliiton sankarin arvon?"
Kuitenkin poikkeus korostaa vain yleissääntöä. Kymmenkunta lukijaa soitti toimitukseen tiedustellakseen, milloin kirja ilmestyy ja mistä sen voi ostaa.
Ja vielä yksi ihmeellinen tosiasia. Niin, sodimme toisiamme vastaan toisessa maailmansodassa. Joka vuosi Petroskoissa juhlitaan kaupungin vapauttamisen muistopäivää, muttei näissä juhlissa kukaan puhu "suomalaisista valloittajista", vaan puhutaan "saksalaisista fasistimiehittäjistä". Silti kaikki tietävät, ettei saksalaisia ollut kaupungissa miehityksen aikana, saksalaisia sotavankeja tuotiin Petroskoihin jo sodan jälkeen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä tule tänne lässyttämään sontaasi. Suomi täytti saksalaisten kanssa tekemänsä sopimuksen pilkulleen. Me olimme Syvärillä valmiina lyömään kättä aseveljiemme kanssa mutta nuo surkeat rääpäleet eivät sinne koskaan ilmestyneet.
Leningradin saarto ei vuotanut suomalaisten takia. Me teimme minkä lupasimme.
Ei ole Mannerheimin vika, että hän joutui aina kansainvälisissä tehtävissä häviäjien puolelle, hän vain syntyi 200-300 vuotta liian myöhään.