Hullu suomalainen joulumieli !

demokraatti

Joulu tekee taas tuloaan, ja osuva ilmaus on perseessä virinnyt joulukeskustelu, jossa lapsi kysyy suuren ostoskeskuksen edessä: " Äiti ja isä, onko tuolla taivaalla näkyvä kirkas tähti merkki toisesta isosta kaupasta?" Isä ja äiti vastaavat kuin yhdestä suusta: "siellä ei ole vielä käyty." Aivan, se joulunsanoma on kulutusjuhlaa, jossa joulun sanoma on kaupallistunut ja ihmiset juoksevat kulutusjuhlan perässä kuin heikkopäiset.
Jouluun valmistaudutaan ostamalla tavaraa niin paljon kuin visa antaa periksi, ja vaikka se visa ei antaisikaan, mitä väliä sillä on, kunhan vain saa kuluttaa. Visa on vinkumassa, pankkikorttia höylötään - kulutetaan, ostetaan, yritetään etsiä sitä joulun sanomaa suoraan sieltä suuresta ostoskeskuksesta.
Tässä samalla sinä olet siirtänyt kaikkia laskujasi eteenpäin ja visavuori senkun kasvaa ja nuppia eikun kiristää entistä enemmän. Täytyy kuluttaa, kun naapurikin kuluttaa! Herätys Suomi !
Ostetaan jouluksi ruokaa niin paljon, että jo ennakkoon on hankittava närästyslääkettä valmiiksi lääkekaappiin. Kun kaikki tavarat tuntuvat olevan ostettu, muistatkin nopeasti - entä viinat ? Mitä joulu olisi ilman viinaa, viiniä tai muuta litkua, lapsille selvä joulu ? Ei, eihän sellaista meidän suvussa tunneta. Vaikka olemmekin ns. parempiosainen perhe niin kännätään kotona kaikki joulunpyhät pienessä sievässä ja samalla vähän natistellaan vaimon kanssa. Nämä joulunpyhät kun on sitä suhteiden ja välien selvittelyä valitettavan monessa perheessä. Ei kait teilläkin lukijani ?
Kun ei enää osata arvostaa tavallista joulumieltä, ei ymmärretä joulun sanomaa, kuvitellaan kuluttamisella tyydytettävän sielun tyhjyys, kun pitäisi hiljentyä ja kerrankin viettää aikaa omien rakkaiden kanssa. Laittaa se puhelin kiinni, olla kotona, antaa aikaa läheisille, unohtaa joulukiire, unohtaa se jatkuva kuluttaminen ja joulumatkustaminen. Oikeasti pysähtyä miettimään sitä elämän tarkoitusta ja se tarkoitus on suomalaisilta todella pahasti hukassa. Kansakunta on kadotuksen tiellä. Tee tästä joulusta toisenlainen, älä mene massojen mukana. Jouluntaikaa sinulle, joka et kuluta, vaan annat aikaa läheisillesi. Itse annan joulunaikaa läheisilleni sekä osallistun joulunpata keräykseen, mutta en kuluta. En halua olla typerä suomalainen tötterökansalainen !

5

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PottaPotta

      Joillekin ihmisille joulu tosiaan merkitsee pelkkää kulutusta, ja lahjaostoksilla juostaan kuin viimeistä päivää. Turhan rihkaman ostaminen vain ostamisen takia on toki älytöntä, mutta on todella mukavaa, jos onnistuu löytämään sellaisen lahjan, josta toinen oikeasti pitää ja ilahtuu.

      Joulun alkuperäinen ja oikea merkitys on ihmisillä vähän hukassa. Minä en kuitenkaan ole oikea henkilö saarnaamaan siitä, miten jouluna pitäisi ajatella Jeesus-lapsen syntymää, sillä en ole oikeastaan koskaan siihen uskonutkaan. Minulle joulu merkitsee yleistä hiljentymistä, rauhoittumista ja aikaa perheen kanssa.

      • Joulunmieli

        Pakkokos on ostaa rihkamaa, kuka ostaa, kuka ei. Voi tietysti ostaa Joulun jälkeenkin, niinkuin suuriosa kansasta tekeekin.

        Joulu on iloa ja juhlaa, ja siihen kuuluukin järjestely juhlaan, tai ei taida tuntua juhlalta muutoin.
        Joulun sanoma on iloa ja siitä voimme iloita!


    • Joku vaan

      Mee kirkkoon saarnaamaan joulun todellisesta tarkoituksesta. Turpa kiinni

      • paavo paha

        Brutaalia :D On jätkä kuunnellu liikaa Manowaria.

        JOULUN TODELLINEN TARKOITUS
        Joulu eli talvipäivänseisaus on muinainen juhlapyhä jona tulee joulupukki, harmaisiin sudentaljoihin pukeutunut henkilö, rankaisemaan pahoja lapsia.
        Näin se oli muinaisessa Suomessakin, mutta se on käännetty Jeesuksen syntymäjuhlaksi, ja joulupukki latistettu palkitsemaan rankaisemisen sijaan. Älköön ihmiset antako lahjoja, vaan piiskaa lapsilleen!


    • Joulua kaikille

      Jouluun kannattaa valmistua, että tuntuu juhlalta. Jouluna juhlitaan, syödään ja juodaan ja annetaan lahjoja. Muistetaan myös Joulun sanomaa!
      Minä en osta luotolla, mutta Joulua aion Juhlia aina.
      Ostetaan ja kulutetaan sitä muulloinkin ja jos veronpalautukset joku käyttää lahjoihin, siitä vain. Joulu on kerran vuodessa vain.
      Joitakin sekin harmittaa, eivät ilmeisesti nauti Joulun ajasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3291
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      667
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe