Euroopan teollisuus suuruudistusten edessä Voittoprosentin laskutendenssi ja yhä kärjistyvän kilpailusodan yhteistulos yhdessä Kiina-ilmiön ja fiktiivisen finanssipääoman ylituotannon kanssa pakottavat kaikkialla kapitalismia "uudistuksiin", jotka ovat erittäin epäedullisia ja orjuuttavia työväenluokan aseman kannalta.
Viime kuukausina porvariston talouslehdistö on väsymättä kertonut teollisuuden johtajakriisistä. Valtamedian mukaan nykyinen johto ei uskalla ryhtyä välttämättömiin järjestelmän rakenteiden muutoksiin ja näin ollen eurooppalainen kapitalismi ei pysty vastaamaan tämän hetken haasteisiin. Tämä linjaus on taustalla kun viimeisten kahden viikon aikana neljä suurta yritysnimeä ilmoitti tekevänsä korkean tason muutoksia johtonsa huipulla.
Eri syihin vedoten jokainen yrityksistä vaihtaa johtoa samaan aikaan. Kyseessä ovat Deutsche Telekom, Volkswagen, Peugeot ja Benetton. Muutokset suoritettiin ikään kuin sovitusti jokainen samalla nopeustahdilla. Johdon vaihdokset muistuttavat muutoksia poliittisten puolueiden johdossa vaalitappion jälkeen. Deutsche Telekomin toimitusjohtaja Kai-Uwe Ricke erosi yritysten valtavien tappioiden seurauksena. Tappioksi voi laskea sen, että vuoden kolmannella kvartaalilla tulot kutistuivat 34:llä prosentilla viime vuoden vastaavaan lukuun verrattuna. Yritys on menettänyt noin 1,5 miljoonaa liittymäasiakasta.
Ennen Rickeä "uhrautumaan" joutui Volkswagenin toimitusjohtaja Bernd Pischetsrieder. Tämän firman 58-vuotiaan johtajan uraa pidettiin tähän asti onnistuneena. Silti hänen tilalleen uudistuksia tuli toteuttamaan samaan konserniin kuuluva Audin johtaja Martin Winterkon. Tämä oli yllätys, koska Pischetsrieder oli onnistuneesti soveltanut kapitalistiluokan vaatimuksia ja sopinut ammattiliiton kanssa siitä, että työaikaa pidennetään ilman lisäpalkkaa. Yrityksiä ei kiinnosta sopimukset työläisjärjestöjen kanssa vaan nettovoitot. VW:n tavoitteisiin kuuluu voittojen kolmikertaistaminen vuoteen 2008 mennessä ja Pischetsriederin johdolla vuoden 2004 voitot olivat laskeneet 697 miljoonaan euroon vuoden 2001 2,9 miljardin tasolta.
Ranskan Peugeot on Euroopan toiseksi suurin autojen valmistaja. Peugeot antaa potkut johtaja Jean-Martin Folzille ja vaihtaa hänet Chistrian Streiffiin, joka on siirretty Airbusilta, mistä hän erosi noin kuukausi sitten. Ranskan autoteollisuudella on tappiolukuja neljäntenä perättäisenä vuotena. Streiff yritti kompensoida Airbusin tappioita sanomalla irti 30 prosenttia yhtiön henkilökunnasta, mikä ennen presidenttivaaleja aiheutti Ranskassa poliittisen myrskyn.
Toimitusjohtajan vaihtoi myös Italian vaatefirma Benetton. Potkuja saivat Silvano Cassano ja Pierre Francesco Facini. Nyt Benetton tulee keskittymään enemmän Aasian markkinoille.
Euron vahvistuminen tappaa ns. kilpailukykyä.
Yhdysvalloissa viimeaikainen jatkuva alamäki on johtanut talouden supistumiseen ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, kun samalla amerikkalaisten ostopäällikköjen tuntoja kuvaava ISM -indeksikin on romahtamassa. Tämä on vahvistanut euroa niin, että se maksaa tällä hetkellä 1,33 dollaria, mikä pian tekee siitä kaikkien aikojen kalleimman. Vahvan euron ja korkeiden korkojen yhdistelmä muodostaa erittäin räjähdysaran seoksen Euroopassa. Euro on saavuttanut ennätyslukemia myös suhteessa Japanin valuuttaan.
USA:n talouden kohti lamaa vaipumisen lisäksi on olemassa toinenkin syy, joka vaikuttaa talouden tasapainojen järkkymiseen kapitalismin keskuksissa. Kyse on korkojen liikkeistä eri tasolla eri keskuksessa. Imperialismin globalisaation vaiheen tultua loppusuoralle, kriisi alkoi iskeä eri keskuksiin eri aikoina. Romahdus alkoi 1990-luvulla Kaukoidästä, minkä jälkeen se kiertää maailmaa. Kun kiinalaista pääomaa houkuteltiin Yhdysvaltoihin jatkuvilla koronnostoilla, Japanissa elettiin deflaation aikaa ja korko oli monta vuotta nollatasolla. Korkojen nostaminen Japanissa on tällä hetkellä vasta alkamassa samaan aikaan kun se USA:ssa on 5,75 prosentin lukemissa. Euroopassa odotettavissa oleva seuraava nosto vie korot 3,5 prosenttiin. Suuntaus näyttää olevan EU:n keskuspankin (EKP) tavoitteissa, mistä eivät enää pidä poliittinen eliitti eivätkä teollisuuden liitot. UNICE "suositteli" pitkin hampain EKP:lle varovaisempaa etenemistä. Työnantajien liittojen eurogroupista löytyy myös levottomia kannanottoja.
Öljyn hinnan liike arvaamaton.
Kaikki olivat ennustamassa öljyn hinnan nousua yli 100 dollariin tynnyriltä vähän ennen kun tämän laskusuhdanne alkoi. Heinäkuun puolessavälissä öljy rikkoi 70 dollarin rajan. Nyt sen hinta on vaihdellut 58-62 dollarin välillä ja samat analyytikot ennustavat hinnan romahdusta 40 dollariin. Jos ennusteen virhemarginaali on - 30 prosenttia, on perusteltua väittää, että tulkinnat öljyn hinnan liikkeestä ovat vähintäänkin ristiriitaisia. OPEC:n tuotannon supistaminen 1,2 miljoonalla tynnyrillä päivässä ei pystynyt jarruttamaan hinnan alamäkeä. Pian joulukuussa on odotettavissa uusi ilmoitus tuotannon supistamisesta. Pelkästään markkinatekijöiden tasolla tutkivien analyysien tulokset ovat menneet niin monta kertaa harhaan, että niitä voi sanoa epäluotettaviksi. Kriisin syy on kapitalismin rakenteissa ja niitä on mahdotonta analysoida, jollei omaa pätevää kapitalismin rappeutumiskriisin teoriaa.
Belgian VW:n joululahja työläisilleen.
"Ei ole tarkoitus sulkea tehtaita" sanoo Belgian Volkswagenin edustaja. VW lomauttaa 3 400-4 900 työntekijää. Jäljelle jää vain 1 500 työläistä, kun Golf-mallia ei tarvitse enää valmistaa Belgiassa. Yhteensä ympäri maailmaa VW on kertonut suunnittelevansa 20 000 työpaikan leikkausta. Euroopassa VW:n tuotanto on supistumassa 20 prosentilla. Saksassa kapitalistien politiikka on pakottanut ammattiliitot hyväksymään huonompia työehtoja, mikä on polkenut työväenluokan oikeuksia Belgiassa. Kapitalismin ollessa kuolinkamppailussaan työläiset tarvitsevat mahdollisimman laajaa solidaarisuutta ja sen näkyvää osoittamista. Kun yksi liitto yrittää pelastaa "omaa nahkaansa" tämä kostautuu toisille ja ennen pitkää palaa bumerangina takaisin. Kapitalistiluokalle ei pitäisi antaa tuumaakaan periksi jos kysymys on kovilla taisteluilla saavutetuista oikeuksista. Nyt Belgian FGTB -ammattiliitto syyttelee oikeutetusti IG -Metallia petoksesta.
Kenttätasolla tunteet kiehuvat enemmän. Belgiassa viime viikon perjantaista lähtien lakossa olevat työläiset ovat eristäneet VW:n pääportin polttamalla lakkaamatta sen edessä kuormalavoja. Foret -kaupunginosan pormestari sanoi pelkäävänsä, että työttömiksi joutuneet työläiset ryhtyvät mellakoimaan. Euroopan unionin pääkaupungissa Brysselissä työttömyys on yli 20 prosenttia ja VW on yksi suurimmista työnantajista. Vuonna 1997 Ranskan Peugeot sulki tehtaansa Brysselissä heittämällä kadulle 3 100 työläistä. Lähitulevaisuudessa General Morors leikkaa tuhat työpaikkaa Opelin tehtaastaan Antwerpenissa.
Samaan aikaan kun työläisten työehtoja huononnetaan, Saksassa viranomaiset pidättivät VW:n johtaja Klaus Wolkerin, joka oli ottanut vastaan talousjohtaja Peter Chartsista kaksi miljoonaa euroa korruptiorahoja vuosien 1995 ja 2005 välillä. Erikoisbonuksen nimellä kirjattu lahjus oli annettu, jotta Wolker tukisi Chartsia johtokunnan kokouksissa, jossa hänet haluttiin erottaa. Chartsia vastaan on nostettu 44 syytettä aikaisemmista lahjustapauksista.
Taas lisää joustoja.
Flexibility, joustavuus, on termi jonka mukaan hallitseva luokka on totuttanut työväkeä viime vuosina toimimaan. Nyt on uudet äänet kellossa, työsuhteet halutaan taas kerran uusiksi, eli vielä joustavimmiksi. Flexicurity on uusi sana, joka on rekisteröity uuteen ns. "vihreään kirjaan". Sana yhdistää käsitteet joustavuus ja turvallisuus keskenään. Uusi työn "peruskirja" astuu voimaan vuoden 2007 puolivälissä. Taustalla on kysymys siitä, miten kansallisella ja unionitasolla työlainsäädäntö voi edesauttaa joustavia työmarkkinoita samaan aikaan kun se takaa mahdollisimman paljon turvallisuutta työntekijöille.
Keskustelut Flexicurityn tarkemmasta sisällöstä alkanevat pian ja kestävät nelisen kuukautta. Uusi järjestely takaa työnantajille oikeuden työllistää joustavilla suhteilla ja vastaavasti irtisanoa työntekijöitä mielin määrin ja niin monta heistä kuin tahtoo. Herää kysymys, missä turvallisuus työväenluokkaa kohti piilee. Joka tapauksessa tämä vie työsuhteiden kartan yhä kauemmaksi vanhoista turvallisista ja vakituisista suhteista. Pätkätyöt, määräaikaiset työsuhteet ja työnvuokraustoimistojen (interim) määräämät osa-aikatyöt edustavat tällä hetkellä EU:ssa 25 prosenttia työn kokonaismäärästä ja ovat yleistymässä pikavauhtia. Lainsäädännön muuttamisella tällaiset työsuhteet tulevat saavuttamaan suuria mittasuhteita lyhyen ajan sisällä. Voitot saadaan näin kannattavalle tasolle riistoa maksimoimalla.
Kapitalismin diktatuuri, eikä mikään demokratia!
Pekkarisen kapitalismi Diktatuuri
vs. Dmokratia
2
66
Vastaukset
- sen näkee jo
ihan kaikesta!
Argadian looshin jäsen!- Entinen demari
Demari antoi suuret optiot tämän takia en äänestä sossuja enää koskaan demarit ovat porvareita
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182