Lisätty 2006-12-04:
Vuodesta 2006 on tulossa ennätyksellinen kirkosta eroamisvuosi
Tähän päivään 4.12. mennessä on eroakirkosta.fi -sivuston kautta eronnut 22 800 henkilöä, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna. Vuonna 2005 evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi eroakirkosta.fi -sivuston kautta 22 770 ihmistä. Tammi-marraskuussa kasvua verrattuna vuoteen 2005 on ollut noin 21%. Mikäli kasvu jatkuu samanlaisena myös joulukuussa, ylittyy 40 000 eroajan raja tänä vuonna. Tämä olisi kaikkien aikojen kirkosta eroamisennätys. Myös vuonna 2005 tehtiin kirkosta eroamisennätys, jolloin kirkosta erosi 33 043 ihmistä.
Kirkosta eroaminen on lähes kolminkertaistunut tämän vuosituhannen aikana. Kirkosta eroamisen kasvun pysähtymiseen ei ole nähtävissä mitään syytä, vaan kasvu tullee jatkumaan ainakin seuraavat 5 - 10 vuotta. Tämä tulee vaikuttamaan merkittävästi evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnalliseen asemaan, uskottavuuteen ja verotuloihin.
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote7_06.txt?year=2006
Ennätyksellinen kirkosta-
35
724
Vastaukset
- erosi
Palvelun kautta erosi eilen 122 henkilöä.
- Mukava tuntipalkka :D
Tuolla on laskuri, josta näkee kuinka monta sataa euroa säästää joka ikinen vuosi.
Kopsasin tämän jostain:
Milloinkohan Suomessakin erotettaisiin uskonnot kokonaan kouluista. On järjetöntä, että vielä nykyaikanakin lapset pakotetaan lukemaan uskontoa, peräti kaksi tuntia viikossa! Ja jos ei ole kristitty, joutuu käyttämään tämän ajan pakko-ET:n parissa.
Saman ajan voisi käyttää vaikkapa kielten tai matematiikan opetukseen. Jos suomalaiset lapset aloittaisivat vieraan kielen opinnot jo ensimmäisellä luokalla käyttäen sen kaksi tuntia viikossa niihin, mikä nyt menee uskontoon tai ET:hen, johan olisi loistava kielitaito lukiosta päästyä. Ensimmäisellä luokalla tämä uskontoon ja ET:hen hukattu aika on siis lähes viidennes koulutunneista!
Nyt paras kielten oppimisikä on jo menetetty, kun vieraan kielen opinnot vihdoin viimein ja hitaasti alkavat. Ruotsista kyllä jaksetaan marista, mutta tähän ei kiinnitetä mitään huomiota. Järjetöntä.
Jospa vauhditettaisiin siis jäsenkatoa kristittyjen organisaatioista seuraavasti:
Täytyypä ihmetellä suomalaisten pelkuruutta, kun ei uskalleta erota kirkosta. Pelätään sukulaisten suuttuvan, työpaikalla leimautumista, ja ties mitä. Suomalainen ei ole rohkea ja oman tiensä kulkija, vaan ujo ja muita ihmisiä pelkäävä vätys. ;)
*EROAMALLA KIRKOSTA SÄÄSTÄT MONTA SATAA EUROA VUODESSA!*
KIRKOSTA EROAMINEN ONNISTUU *PARISSA MINUUTISSA* NETISSÄ
--> KLIKKAA VAIN TÄTÄ:
http://www.eroakirkosta.fi
ILMAISEKSI! TÄYTÄT LOMAKKEEN JA POSTIMAKSUKIN MAKSETAAN PUOLESTASI.
*SÄÄSTÄT* KESKIMÄÄRÄISELLÄ TULOLLA KUNNASTA RIIPPUEN *300 - 525 EUROA VUODESSA.* Keskitulo taisi olla 30 000 euroa vuodessa bruttona.
Eli n. 1,0 - 1,75 % bruttopalkastasi menee jatkossakin kirkollisveroon, jollet eroa kirkosta.
Jos palkastasi menee 30% veroihin, saat siis 1/70 - 1/40 osan lisää käteen jäävän palkkasi päälle.
Tuolta saitilta löytyy myös kirkollisverolaskuri, josta voit valita asuinkuntasi, jonka perusteella veroprosentti määräytyy. Näet heti kuinka paljon säästät vuodessa!
Säästät ison rahan vuosittain kirkollisverostasi. Harva edes tietää kuinka kalliiksi tuo tulee. Itse käyttäisin moisen huuhaahumpuukin rahoittamiseen tarkoitetun rahan matkailuun, mutta jokaisella löytyy varmasti tarvetta tuolle rahasummalle.
Kuntosalikortti, retkeily- tai metsästys- tai kalastusvarusteita, aah, saisinpa minäkin moiset rahat, mutten voi enää lisätä tulojani käden käänteessä, koska olen eronnut jo ajat sitten. :( - tästä ei puhuta
nämä punatoverit ja muut humanistit eivät halua puhua tästä..
- siirretä
Mukava tuntipalkka :D kirjoitti:
Tuolla on laskuri, josta näkee kuinka monta sataa euroa säästää joka ikinen vuosi.
Kopsasin tämän jostain:
Milloinkohan Suomessakin erotettaisiin uskonnot kokonaan kouluista. On järjetöntä, että vielä nykyaikanakin lapset pakotetaan lukemaan uskontoa, peräti kaksi tuntia viikossa! Ja jos ei ole kristitty, joutuu käyttämään tämän ajan pakko-ET:n parissa.
Saman ajan voisi käyttää vaikkapa kielten tai matematiikan opetukseen. Jos suomalaiset lapset aloittaisivat vieraan kielen opinnot jo ensimmäisellä luokalla käyttäen sen kaksi tuntia viikossa niihin, mikä nyt menee uskontoon tai ET:hen, johan olisi loistava kielitaito lukiosta päästyä. Ensimmäisellä luokalla tämä uskontoon ja ET:hen hukattu aika on siis lähes viidennes koulutunneista!
Nyt paras kielten oppimisikä on jo menetetty, kun vieraan kielen opinnot vihdoin viimein ja hitaasti alkavat. Ruotsista kyllä jaksetaan marista, mutta tähän ei kiinnitetä mitään huomiota. Järjetöntä.
Jospa vauhditettaisiin siis jäsenkatoa kristittyjen organisaatioista seuraavasti:
Täytyypä ihmetellä suomalaisten pelkuruutta, kun ei uskalleta erota kirkosta. Pelätään sukulaisten suuttuvan, työpaikalla leimautumista, ja ties mitä. Suomalainen ei ole rohkea ja oman tiensä kulkija, vaan ujo ja muita ihmisiä pelkäävä vätys. ;)
*EROAMALLA KIRKOSTA SÄÄSTÄT MONTA SATAA EUROA VUODESSA!*
KIRKOSTA EROAMINEN ONNISTUU *PARISSA MINUUTISSA* NETISSÄ
--> KLIKKAA VAIN TÄTÄ:
http://www.eroakirkosta.fi
ILMAISEKSI! TÄYTÄT LOMAKKEEN JA POSTIMAKSUKIN MAKSETAAN PUOLESTASI.
*SÄÄSTÄT* KESKIMÄÄRÄISELLÄ TULOLLA KUNNASTA RIIPPUEN *300 - 525 EUROA VUODESSA.* Keskitulo taisi olla 30 000 euroa vuodessa bruttona.
Eli n. 1,0 - 1,75 % bruttopalkastasi menee jatkossakin kirkollisveroon, jollet eroa kirkosta.
Jos palkastasi menee 30% veroihin, saat siis 1/70 - 1/40 osan lisää käteen jäävän palkkasi päälle.
Tuolta saitilta löytyy myös kirkollisverolaskuri, josta voit valita asuinkuntasi, jonka perusteella veroprosentti määräytyy. Näet heti kuinka paljon säästät vuodessa!
Säästät ison rahan vuosittain kirkollisverostasi. Harva edes tietää kuinka kalliiksi tuo tulee. Itse käyttäisin moisen huuhaahumpuukin rahoittamiseen tarkoitetun rahan matkailuun, mutta jokaisella löytyy varmasti tarvetta tuolle rahasummalle.
Kuntosalikortti, retkeily- tai metsästys- tai kalastusvarusteita, aah, saisinpa minäkin moiset rahat, mutten voi enää lisätä tulojani käden käänteessä, koska olen eronnut jo ajat sitten. :(johonkin metafysiikan ja filosofian puolelle - miksi tätä tieteistarua pakkosyötetään joka paikassa.
- Rölli-49
tästä ei puhuta kirjoitti:
nämä punatoverit ja muut humanistit eivät halua puhua tästä..
useinkaan katso aiheelliseksi nostaa liittyjien lukumäärää késkustelunaiheeksi, niin pienet ne on verrattuina eroajien määriin.
Aika häpeällistä kirkon kannalta on myös se, että yli 97% kirkon jäsenistä on siihen pakkoliitetty.
Jos kirkon jäseneksi saisi liittyä vasta esim. 12 v:na, niin mikähän olisi kirkon jäsenmäärä silloin 20 vuoden kuluttua?
- jauhettava
jatkuvasti,helkkarin massapostittaja - nyt nämä eronneet loisijat sitten pitää kumminkin haudata seurakunnan kustannuksella - höhö !
Perustakaa oma epäjumala-olen-minä -seurakunta ja liisatkaa kaivinkone !- Jos et tiennyt
Eipä todellakaan, vaan lain mukaan jokainen on oikeutettu haudattavaksi ei-kristilliselle maalle, ja tämän on velvollinen järjestämään jokainen kunta.
Joka kuntaan ollaankin pakolla perustamassa ateistisia hautausmaita. Siinä ei kuntien niskoittelu enää auta. :D - ei maksa
kenenkään hautajaisia! kyllä sen saa omaiset maksaa aivan kokonaan ja vielä hautapaikkamaksit päälle. ja jos niikseen tulee niin mun ruumiin voi kyllä jättää vaikka tienposkeen lojumaan kun kuolen. maksan kirkollisveroa miltei 800€ vuodessa ja vastineeksi saan lapseni rippikoulun? jos jumalan armo on rahasta kiinni niin olkoon sitten helvetti tuleva paikkani.
- näiden hautausmaat??
Jos et tiennyt kirjoitti:
Eipä todellakaan, vaan lain mukaan jokainen on oikeutettu haudattavaksi ei-kristilliselle maalle, ja tämän on velvollinen järjestämään jokainen kunta.
Joka kuntaan ollaankin pakolla perustamassa ateistisia hautausmaita. Siinä ei kuntien niskoittelu enää auta. :Dkun suurin osa kuntalaisista on kirkkoon kuuluvia - ettekö te helkkarin parasiittikommunistit edes pysty maksamaan omaa hautaanne...????????????????
- haudata
seurakunnan kustannuksella, kirkosta eronneiden omaiset maksavat hautaamisen, taksa on aivan toinen kuin kirkkoon kuuluville.
Mitäs se jumalasi sanookaan väärän todistuksen lausumisesta? - Itse aiheuttamansa pään sai...
näiden hautausmaat?? kirjoitti:
kun suurin osa kuntalaisista on kirkkoon kuuluvia - ettekö te helkkarin parasiittikommunistit edes pysty maksamaan omaa hautaanne...????????????????
Minkäs takia meidän ateistien pitää osallistua teidän hihhulien mielenterveyskulujen maksamiseen? Maksaisitte itse omat laskunne. Eräskin tuttu psykiatri (ei asiakassuhdetta) sanoi, että juuri uskonnollisilla ihmisillä psykoosit ovat usein sitä luokkaa, että hoito harvemmin auttaa.
- ahdistavasta
Itse aiheuttamansa pään sai... kirjoitti:

luonteesta johtuen uskoisin - kun ihminen saa päähänsä jonkun punikin paasaamisesta,että elämällä ei ole mitään merkitystä koska Jumalaa ei muka ole,niin tottakai se tuhoaa ihmistä sisäisesti .Ateismin levittäminen on mielestäni rikos ihmisyyttä vastaan.
ET MUUTEN vastannut tuohon kustannusjuttuun.. - on ontuvaa
haudata kirjoitti:
seurakunnan kustannuksella, kirkosta eronneiden omaiset maksavat hautaamisen, taksa on aivan toinen kuin kirkkoon kuuluville.
Mitäs se jumalasi sanookaan väärän todistuksen lausumisesta?Kuka haluaisikaan haudata ateistin hihhulien maahan, vaikka se olisi ilmaista? Kunnallisten hautaismaiden taksat ovat ihan kohtuullisia. Veroissa säästää tuon monin, monin, moninkertaisesti. Niistä rahoista voi sitten pienen osan jättää perinnöksi josta sen kuoppaamisen saa kuitattua. :D
- varmaankin
Itse aiheuttamansa pään sai... kirjoitti:
Minkäs takia meidän ateistien pitää osallistua teidän hihhulien mielenterveyskulujen maksamiseen? Maksaisitte itse omat laskunne. Eräskin tuttu psykiatri (ei asiakassuhdetta) sanoi, että juuri uskonnollisilla ihmisillä psykoosit ovat usein sitä luokkaa, että hoito harvemmin auttaa.
Saatko uusittua reseptisi helposti ilman että joudut vastaanotolle?
- sulla jutut!
ahdistavasta kirjoitti:
luonteesta johtuen uskoisin - kun ihminen saa päähänsä jonkun punikin paasaamisesta,että elämällä ei ole mitään merkitystä koska Jumalaa ei muka ole,niin tottakai se tuhoaa ihmistä sisäisesti .Ateismin levittäminen on mielestäni rikos ihmisyyttä vastaan.
ET MUUTEN vastannut tuohon kustannusjuttuun..uskoon käännytään usein siinä vaiheessa kun elämä joko loppuu tai jeesus astuu kuvioihin. kirkot on täynnä rikollisia ja narkkareita jotka kaikessa säälittävyydessään ovat kompastuneet elon tiellä. uskonto on aikanaan luotu hulluja ja heikkoja varten.
- siitä höpisemästä, sekopää
ahdistavasta kirjoitti:
luonteesta johtuen uskoisin - kun ihminen saa päähänsä jonkun punikin paasaamisesta,että elämällä ei ole mitään merkitystä koska Jumalaa ei muka ole,niin tottakai se tuhoaa ihmistä sisäisesti .Ateismin levittäminen on mielestäni rikos ihmisyyttä vastaan.
ET MUUTEN vastannut tuohon kustannusjuttuun..Uskovaisuus eli hihhulismi on eräs psykoosin muoto. Löytyy muuten virallisista tautiluokituksista, jos et tiennyt.
- katupoikakaan
sulla jutut! kirjoitti:
uskoon käännytään usein siinä vaiheessa kun elämä joko loppuu tai jeesus astuu kuvioihin. kirkot on täynnä rikollisia ja narkkareita jotka kaikessa säälittävyydessään ovat kompastuneet elon tiellä. uskonto on aikanaan luotu hulluja ja heikkoja varten.
panemaan paremmaksi - mutta saahan joku kommunisti-intellektuelli tietysti vielä muutaman kaljapaapan jutuillaan innostumaan tyyliin "immeinen on ennen kuulkee ollu kala,kyllä näin on tosi.."
- mielisairaalaan
siitä höpisemästä, sekopää kirjoitti:
Uskovaisuus eli hihhulismi on eräs psykoosin muoto. Löytyy muuten virallisista tautiluokituksista, jos et tiennyt.
kun he alkoivat ilmentää itsenäisen ajattelun oireita - vahinko ,ettei tätä punikkionnelaa enää ole Sinun paratiisiksesi...
- jos niin on
haudata kirjoitti:
seurakunnan kustannuksella, kirkosta eronneiden omaiset maksavat hautaamisen, taksa on aivan toinen kuin kirkkoon kuuluville.
Mitäs se jumalasi sanookaan väärän todistuksen lausumisesta?kuin sanot - silloin asait ovat kunnossa.
- näyttää.
sulla jutut! kirjoitti:
uskoon käännytään usein siinä vaiheessa kun elämä joko loppuu tai jeesus astuu kuvioihin. kirkot on täynnä rikollisia ja narkkareita jotka kaikessa säälittävyydessään ovat kompastuneet elon tiellä. uskonto on aikanaan luotu hulluja ja heikkoja varten.
Moni tutuista jotka ovat uskoon kääntyneet ovat sen tehneet jonkin traumaattisen kokemuksen kautta. Jotkut ovat olleet narkkareita, toiset kovia rikollisia, yhdeltä kuoli lapsi. Se on kai jonkinlainen turvaverkko siinä vaiheessa kun ei enää hallitse omaa elämäänsä.
- Sama minunkin tutuissani
näyttää. kirjoitti:
Moni tutuista jotka ovat uskoon kääntyneet ovat sen tehneet jonkin traumaattisen kokemuksen kautta. Jotkut ovat olleet narkkareita, toiset kovia rikollisia, yhdeltä kuoli lapsi. Se on kai jonkinlainen turvaverkko siinä vaiheessa kun ei enää hallitse omaa elämäänsä.
Se on merkki siitä, että pää on pehmentynyt. Järki on jättänyt. Psykoosi on saanut valtaansa. Terve mieli ja "jumala" eivät asu samassa pääkopassa.
- Ortodoksitkin?
Epilen, että ei.
- kautta sekin
onnistuu
- IHANAA RAHAA
Ahneus valtaa alaa kaikkialla, mutta sellaista se on. Kaikki raha mikä on itsellä on kotiinpäin.
- Samoin Tampere ja jokunen m...
Kristittyjä ei pääkaupunkiseudulla juurikaan enää ole. Oikeasti näihin jumaliin jeesuksineen uskoo enää ehkä 10-20% pääkaupunkiseutulaisista. Maalaiset virikkeiden puutteessa ovat uskontopsykoosiin jääneet koukkuun, moni lopuksi elämäkseen, mutta olen havainnut heissäkin voimakasta eheytymistä jos ovat ajoissa muuttaneet esim. opiskelemaan pääkaupunkiseudulle, Tampereelle tai Turkuun.
Pk-seudulla kirkkoon kuuluu enää 2/3 ihmisistä, ja heistä siis valtaosa laiskuuttaan, sukulaisten marmattamista välttääkseen, typeryyttään ja jokunen "kirkkohäiden" tms. toivossa.
Tämä jälkimmäinen ryhmäkin voisi huoletta erota kirkosta ja sitten halutessaan liittyä siihen vaikkapa viikon tai kuukauden ajaksi ennen rituaalinaintiaan tms., ja erota heti uudestaan.
Kannattaa siis antaa tämä vinkkinä niille, jotka tuolla perustelevat sitä että kuuluvat "kirkkoon" vaikkeivät mihinkään henkiin tms. magioihin uskokaan. - evoluutiopsykoosin
Samoin Tampere ja jokunen m... kirjoitti:
Kristittyjä ei pääkaupunkiseudulla juurikaan enää ole. Oikeasti näihin jumaliin jeesuksineen uskoo enää ehkä 10-20% pääkaupunkiseutulaisista. Maalaiset virikkeiden puutteessa ovat uskontopsykoosiin jääneet koukkuun, moni lopuksi elämäkseen, mutta olen havainnut heissäkin voimakasta eheytymistä jos ovat ajoissa muuttaneet esim. opiskelemaan pääkaupunkiseudulle, Tampereelle tai Turkuun.
Pk-seudulla kirkkoon kuuluu enää 2/3 ihmisistä, ja heistä siis valtaosa laiskuuttaan, sukulaisten marmattamista välttääkseen, typeryyttään ja jokunen "kirkkohäiden" tms. toivossa.
Tämä jälkimmäinen ryhmäkin voisi huoletta erota kirkosta ja sitten halutessaan liittyä siihen vaikkapa viikon tai kuukauden ajaksi ennen rituaalinaintiaan tms., ja erota heti uudestaan.
Kannattaa siis antaa tämä vinkkinä niille, jotka tuolla perustelevat sitä että kuuluvat "kirkkoon" vaikkeivät mihinkään henkiin tms. magioihin uskokaan.oireet itsessäsi - moni ei valitettavasti käsitä ,että ns. tieteellinen maailmankatsomus on melkoista bluffia,johon Jumalan kieltäjät on saatu epätoivoisesti takertumaan.
- Avuksi eheytymisessä
evoluutiopsykoosin kirjoitti:
oireet itsessäsi - moni ei valitettavasti käsitä ,että ns. tieteellinen maailmankatsomus on melkoista bluffia,johon Jumalan kieltäjät on saatu epätoivoisesti takertumaan.
Jatka vain. Juuri tuollaiset jutut toimivat tehokkaiten karkottamaan älylliset ihmiset hihhulien piiristä ja eroamaan kirkosta.
- uskoo
Avuksi eheytymisessä kirjoitti:
Jatka vain. Juuri tuollaiset jutut toimivat tehokkaiten karkottamaan älylliset ihmiset hihhulien piiristä ja eroamaan kirkosta.
että nerokkaat elolliset järjestelmät ,joita sinä tai minä kukaan tiedemies ei pysty seöittämään ja joihin verrattuna nämäkin tietsikat ovat naurettavan alkeellisia - syntyisivät sekasorrosta itsestään...?
Anteeksi nyt vain mutta tuo on puhdasta idiotismia,johon kenekään uskoa.
Ensimmäistäkään evotodistetta eivät nämä kiihkoilijat ole pystyneet esittämään. - *aikalainen*
olla kovaa, kun aiemmin varsin pumpulissa ja erityisasemassa pidetty valtionuskonto luterilaisuus on vihdoin joutunut kriittisemmän tarkastelun alle. Voi voi sitä argumenttien kirjoa, jolla luterilaiseen "kirkkoon" kuulumista puolustellaan, jopa niiden, jotka eivät usko. Minkäänlaista nukkuvan osuuden (lutkukirkon suhteen täysin välinpitämättömät, silti jäsenet) herättelyä ei tulisi sallia, vaikka luulisi, että kirkko haluaisi jäsenikseen ne, jotka oikeasti edes jollakin tavalla uskovat. No, toisaalta tällaiset kommentit kertovat parhaiten siitä, mitä luterilainen "kirkko"järjestelmä kunnioittaa, ja mikä on sille, palkollisilleen ja myös osalle jäsenistöstä tärkeintä: RAHA. Ihana maallinen mammona! Tähän on muuten turha sitten itkeä mitään kirkon avusta ja "pyyteettömästä " työstä, sillä kirkollisverotuloista < 10% päätyy avustuksiin ja
- kirkko ei näet
riistä köyhiä ,vaan maksukykyiset saavat kantaa vastuun.
- ovat täysin
toisinpäin jos lakenta tehdään suomalaisissa rangaistuslaitoksissa. niitä voisi jo melkein kutsua luostareiksi koska yli 90% asukeista kääntyy uskoon sinne joutuessaan.
- Todistaa muuta kuin luulit
Tuo luku ei varmasti pidä paikkaansa, mutta se saattaisi pitää, sillä vankilaan joutuneethan ovat lähes kaikki eri tavoin mielenterveysongelmaisia. (Poislukien totaalikieltäytyjät, useimmat talousrikolliset jne., mutta noiden osuus on varsin marginaalinen.)
- osuit kuin osuitkin
Todistaa muuta kuin luulit kirjoitti:
Tuo luku ei varmasti pidä paikkaansa, mutta se saattaisi pitää, sillä vankilaan joutuneethan ovat lähes kaikki eri tavoin mielenterveysongelmaisia. (Poislukien totaalikieltäytyjät, useimmat talousrikolliset jne., mutta noiden osuus on varsin marginaalinen.)
naulan kantaan.
- ei tietenkään
ole löytänyt uskontopalstoja asialleen, joten sen mielipiteen voi suurinpiirtein vetää vessasta alas.
- mitä?
hä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199