teki minut valtavan onnelliseksi. Tajusin jälleen kerran kuinka ihanaa elämäni Suomessa on, vai pitääkö kohta sanoa ex-suomessa! Vaikka olen köyhä kuin kirkonrotta niin silti asiani ovat todella hyvällä mallilla. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen eli mitään ei puutu.
Oikein ihmettelen kaikkia kännikaloja ja nuorisoa, jotka mankuvat, valittavat ja ovat masentuneita. En kertakaikkian ymmärrä miksi. Tai ehkä se on se rakkauden puute. Toisaalta en ymmärrä miksi pitäisi niin rakkautta saadakaan. Minulle riittää se, että itse rakastan itseäni ja välitän itsestäni. Silloin ei tarvita toisten rakkautta. En tosin sano, etteikö rakkautta olisi kiva saada ja kokea, mutta jos ei vastaan tule, niin minä en ainakaan sen vuoksi tartu pulloon tai harrastaa hetkittäisiä "onnen hetkiä" jonkun miehen kainalossa.
No elän toivossa että jotku muutkin ihmiset osaavat olla onnellisia ja tyytyväisä elämäänsä, sillä venäjään verrattuna suomi on "lottovoittomaa". Oikeastaan onneani sumentaa vain ne hetket, kun mietin miten kurjasti monilla muilla mailla menee eikä voi auttaa tippaakaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli ihan kuin minun vieressä olisit puhunu.
Jos tavattaisiin, minä kosisin sinua heti ja veisin lappiin katsomaan revontulia ja rakovalkean loimussa salaa vilkuilisin sinua ja sitten kysyisin, että jäädäänkö tänne:)
kuulostais ihan kivalle. Ü Voithan viestiä joskus mailiini, jos siltä tuntuu. Ü ([email protected])
Voin tosin heti alkuun sanoa, että en ole mikään zetajonesi tai vastaava. Ü Ja toisaalta voin olla jopa vähän itsekäs, koska en tarvitse ketään vierelleni alituiseen. Mieskin olisi oikeastaan hyvä vain silloin, kun kävisi öisin. Ü Päivät se saisi luuhata kavereiden kanssa kylillä. Ü Vaikka kyllä sitä varmaan tottuisi siihen, että joku toinen olisi saman katon alla.. vai tottuiskohan................