Kepun Pietilä-gate - vaalitappion aihe?

Jaba_43

Tuleeko päätoimittaja Pietilästä kepun vaalitappion aiheuttaja, jää nähtäväksi.

Ainakin kepun asianosaiset käyttätytyvät kuin Jäätteenmäki aikanaan, eli kieltävät jyrkästi kaiken, minkä media on jo paljastanut.

Voisi hyvin kuvitella, että kepun puoluetoimistosta on syydetty hyvin raskaita syytöksiä ja uhkauksia Pietilän suuntaan, mikä ei sinänsä ole mitenkään tavatonta, paitsi vasta sen jälkeen, kun asiaa aletaan puida julkisesti ja uhkailijat kiistävät uhkaillensa ja jäävät siitä kiinni.

Ilmainen neuvo keskustalle on, että nyt on hyvä kertoa avoimesti kaikki, että äänestäjätkin saavat tietää, mitä kulissien takana puuhaillaan, koska jos ei kerrota, niin kyllä edia aen kaivaa esiin joka tapauksessa.

Jäätteenmäki-gate toistuu, vai toistuuko?

12

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensinnäkään Antti-Pekka Pietilä ei ole puhunut erityisavustajien osalta mitään uhkauksista, vaan painostamisesta. Näillä käsitteillä lienee jo lähtökohtaisesti juridisesti melkoinen ero.

      Jos Pietilä katsoo, että häntä on henkilökohtaisesti jollain tavalla painostettu, hän voi yrittää tehdä asiasta rikosilmoituksen kyseisiä painostajia vastaan. Sitä ennen hänen pitäisi kuitenkin kyetä hankkimaan todisteet painostuksesta. Lehtitiedoista voisi päätellä, ettei hänellä niitä ole, koska Pietilä ei muista edes väittämänsä painostuksen ajankohtaa tarkasti.

      Painostuksen kohteena on Pietilän mukana ollut hän itse, mutta yhteys hänen mukaansa olisi otettu Ilta-Sanomiin, mitä tuo sitten tarkoittaakin.

      Sanoma-WSOY ja ainakin osa Ilta-Sanomien toimittajista ovat kuitenkin kiistäneet, että mitään painostusta olisi tapahtunut. Entisen työnantajansa puolesta Pietilä ei voi rikosilmoitusta tehdä, vaikka hänen esimiehiinsä olisikin otettu yhteyttä.

      Olisi mielenkiintoista kuulla Pietilältä, millaisesta painostuksesta on ollut kysymys, jos hän asian niin tulkitsee. Esimerkiksi puolueen vaalimainosten pois jättäminen Ilta-Sanomista ei täytä uhkauksen kriteereitä, mutta painostukseksi se kai voi voidaan laskea. Toisaalta rikollista sellainen ei kuitenkaan ole, vaan jokaisen asiakkaan harkintavallassa oleva asia. Ei tuollaista väitettä otettaisi edes poliisitutkintaan.

      Ihan lapsellisilla väitteillä Pietilän ei kannata elämöidä ilman rikosilmoitustakaan, sillä se saattaa puolestaan hänet itsensä kunnianloukkausharkinnan alaiseksi. Ei kannata muutenkaan, sillä omantakeisesti työttömän miehen itkut eivät herätä sympatioita. Erkko-konsernikaan tuskin lähtee tukemaan entistä työntekijäänsä, sillä se saattaisi yhtiön kunnian vähintään omituiseen valoon.

      • Ensin teet eroa painostuksen ja uhkailun välillä, muka juridisesti, ja sitten kuitenkin puhut painostuksesta ja rikosilmoituksesta. Lopuksi vielä väität, että Pietilän puheet saattavat hänet itsensä kunnianloukkausharkinnan alaiseksi. Kirjoituksessasi ei ole päätä eikä häntää, jos asiaa tutkailee oikeudelliselta kannalta, mitä näkökantaa yrität viljellä.

        Pietilähän antoi lausuntonsa tuomioistuimelle, joten se tulee kirjatuksi ylös sanatarkasti. Mediatietojen mukaan hän kertoi, että muutamat Kepun erityisavustajat painostivat häntä. Mistään ei selvinnyt, minkälaista painostusta Pietilä on tarkoittanut. Painostaminen voi olla erimuotoista eikä sitä ole missään määritelty rikokseksi. Vasta jos painostamisessa käytetään väkivaltaa tai sillä uhkaamista tai vaikkapa kiristämistä, se alkaa täyttämään rikoksen tunnusmerkistöt. Pietilä ei liene väittänyt, että häntä olisi painostettu rikollisella tavalla.

        Tässä asiassa on vaan pakko jäädä odottamaan tarkmepia tietoja, koska näin epämääräisillä tiedoilla asia ei aukene. Pallo on nyt Pietilällä, kun asianomaiset ovat kiistäneet painostuksen.


      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Ensin teet eroa painostuksen ja uhkailun välillä, muka juridisesti, ja sitten kuitenkin puhut painostuksesta ja rikosilmoituksesta. Lopuksi vielä väität, että Pietilän puheet saattavat hänet itsensä kunnianloukkausharkinnan alaiseksi. Kirjoituksessasi ei ole päätä eikä häntää, jos asiaa tutkailee oikeudelliselta kannalta, mitä näkökantaa yrität viljellä.

        Pietilähän antoi lausuntonsa tuomioistuimelle, joten se tulee kirjatuksi ylös sanatarkasti. Mediatietojen mukaan hän kertoi, että muutamat Kepun erityisavustajat painostivat häntä. Mistään ei selvinnyt, minkälaista painostusta Pietilä on tarkoittanut. Painostaminen voi olla erimuotoista eikä sitä ole missään määritelty rikokseksi. Vasta jos painostamisessa käytetään väkivaltaa tai sillä uhkaamista tai vaikkapa kiristämistä, se alkaa täyttämään rikoksen tunnusmerkistöt. Pietilä ei liene väittänyt, että häntä olisi painostettu rikollisella tavalla.

        Tässä asiassa on vaan pakko jäädä odottamaan tarkmepia tietoja, koska näin epämääräisillä tiedoilla asia ei aukene. Pallo on nyt Pietilällä, kun asianomaiset ovat kiistäneet painostuksen.

        >>>Ensin teet eroa painostuksen ja uhkailun välillä, muka juridisesti, ja sitten kuitenkin puhut painostuksesta ja rikosilmoituksesta.>Lopuksi vielä väität, että Pietilän puheet saattavat hänet itsensä kunnianloukkausharkinnan alaiseksi.>Mistään ei selvinnyt, minkälaista painostusta Pietilä on tarkoittanut.>Painostaminen voi olla erimuotoista eikä sitä ole missään määritelty rikokseksi. Vasta jos painostamisessa käytetään väkivaltaa tai sillä uhkaamista tai vaikkapa kiristämistä, se alkaa täyttämään rikoksen tunnusmerkistöt. Pietilä ei liene väittänyt, että häntä olisi painostettu rikollisella tavalla. >Pallo nyt Pietilällä, kun asianomaiset ovat kiistäneet painostuksen.


      • Jaba_43

        Pietilä sanoi, että häntä painostettiin oikeudessa, muun asian käsittelyn yhteydessä. salin ulkopuolella hän ei sanonut enää mitään. Sanoma Oy on sanontut, ettei heitä ole painostettu.

        Se painostuksesta.

        Mutta JOS media innostuu tonkimaan tunkiota kepun suunnassa ja lööppejä aletaan rakennella siitä, kuna milloninkin on soitellut pietilästä sanomiin ja "painostanut", niin tämä kirjoittelu haittaa kepua, jos noissa jutuissa paljastetaan asioita, jotka kepu on aikaisemmin kieltänyt.

        Muuta en tarkoittanut avauksellani.


    • imitointointi

      Olen rekistreröinyt nimimerkin PIETILÄ.-GATE jota sinä nyt törkeästi imitoit

      • Jaba_43

        Keskustalaiset lienevät pyrkineet savustamaan Pietilän pihalle, minkä suhteen kannattaisi olla avoin, jos media alkaa kysellä "painostuksesta".

        Termille voi käydä samoin kuin "koalitiolle" neljä vuotta sitten.


    • tämä riitä

      kepun kaatoon. Kyllä on luihun näköinen ja myös sian näköinen tämä pietis-pappa.

    • et silleen

      ..kertoo karua kieltä se, että valiaseiden kärkipäässä ovat paskapietilän oikeustarinat.(asianosaisethan puhuvat ja saavat puhua oikeudessa puutaheinää. Eivät he siitä mihinkän vastuuseen joudu)Oikeussalin ulkopuolella Paskapietiläkin vaikeni kuin muuri. Kokkarien toinen "vaalikanuuna" on SUSAN ja varsinkin susanin vihjailevat naisystävä( TOdellisuudessa kokkarien sylttytehdas) Tällä "vaalikanuunalla" kokkarit ampuvat lokaa keskustan suuntaan viikosta toiseen. Ikäänkuin sillä olisi muuta merkitystä, kuin että se leimaa kokkaripuolueen entistäkin luotaan työntäväksi ja inhottavammaksi.

    • pääministeriä

      Onko tämä Pietilä -case nyt Kepun likaisten temppujen osaston aikaansaannoksia ?

      Siitä osastosta, kun niin paljon puhutaan,niin kai ne jotatain alituisen juonivat.

      Kepu taitaa maksaa laskun toiminnastaan alentuneena kannatuksena seuraavissa eduskuntavaaleissa. Keväällä se nähdään.

      Eikä Seksi-Matilla liene enää mitään asiaa pääministeriksi.

    • oivahärkönen

      ... esimerkki kepun ryhdistäytymisestä. Pietilä sai Erkon suojeluksessa jatkaa naurettavaa sotaansa keskustalaisia vastaan. Minusta oli aivan oikein, että puolue lopulta siihen puuttui. Eihän se pysty erottamaan Erkon päätoimittajaa, mutta lopulta Erkko itse ymmärsi, että räävittömyys maan johtavaa puoluetta ja suosittua pääministeriä vastaan saattaa aiheuttaa firmalle tappiota ja lopetti homman erottamalla Pietilän.

      Erkoilla näet on aina ollut raha ainoa ideologia. Pietilä sai riehua niin kauan kun lehden myynti kasvoi, mutta kun se lopulta alkoi laskea, niin loppu tuli.

      Kekkosen suhteen silloisilla Erkoilla oli sama meno. Vastustivat ja rääväsivät Kekkosta vuosikymmeniä, kun se oli muodikasta ja meni kansaan, mutta kun Kekkosesta tuli kansan ja kaikkien suurten puolueiden suosikki, käänsi Erkkokin kelkkansa ja alkoi tukea Kekkosta.

    • Janne V.

      Kyllä vanhankin miehen pitäisi tajuta, että "median paljastus" ja totus ovat hieman eri asioita. Pietilää tietysti vituttaa, kun ei ole erokorvauksia tiedossa. Jotain tietähän niitä pitää saada. Jos joku keskisuomalainen humalainen on saanut sakot Pietilälle soittelusta, se ei todista mitään muuta mistään muusta. Pietilän puheet ovat lapsellisia. Et kai itse kuvittele, että kokenut toimittaja ei dokumentoisi puheluitaan? Tai että tälle tulleista useista "painostuksista" olisi jo aikanaan kirjoitettu suuria otsikoita. Hoh-Hoh. Vanhan mainjosmiehenkin herkkäuskoisuudella luulisi olevan jokin raja...mutta ei vain ole, ei.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe