LIPPONEN UHKA SUOMEN

SDP:n taantumuksellinen ja autoritäärinen vasemmistopolitiikko Paavo Lipponen, on uhka koko Suomen tulevaisuudelle.

EU:n perustuslain allekirjoittaminen tarkoittaa voimaan astuessaan sitä, että EU:n laki nousee Suomen lain yläpuolelle: Suomi ei enää siinä vaiheessa ole itsenäinen valtio. Tämä on faktaa.

Ydinvoima on vanhoillista, riskaapelia tuontienergiaa: olisi pitänyt nujia tuulivoiman puolesta.

Lipponen on röyhkeillä teoillaan ollut syöksemässä vallasta myös Suomen ensimmäistä naispääministeriä, Anneli Jäätteenmäkeä.

Lipposen "leppoinen kaakki" imago on Suomen Yleisradion itsevaltiaat propagandan työstämä: totuus on toinen, Lipponen on itsekäs ja autoritäärinen vasemmistojohtaja.

SDP äänesti aikoinaan Suomen itsenäistymistä vastaan, tänään se on ollut etunenässä myymässä Suomen itsenäisyyttä Euroopalle. Erityisesti tähän on osallistunut Paavo Lipponen.

Punaiset aloittivat aikoinaan myös sisällissotamme.

SDP ON EPÄISÄNMAALLISIN PUOLUE.
2153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta, vasemmistopolitiikoksi väittäminen oli kai vitsi. Tai sitten kirjoittajalta on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.

"Sosiaalidemokraatit ovat omaksuneet liberaalin talousteorian totuudet ja astuneet samalla pääoman heille virittämään ansaan. Sosiaalidemokraattinen puolue on liberalisoitumisensa myötä käytännössä siirtynyt pääoman puolelle.

Niille, työtätekeville, jotka jäävät globalisaation jalkoihin, sosiaalidemokraateilla on vain tarjota liberaalin talousteorian hurskastelua ja latteuksia.

Luonnollisesti kaikki muutkin puolueet ovat pettäneet työtätekevät suomalaiset, mutta sosiaalidemokraattien petos tuntuu erityisen julmalta, koska kyseessä on puolue, jonka johdolla hyvinvointiyhteiskunta aikanaan rakennettiin."
http://www.kolumbus.fi/aquilon/valmiit_tekstarit.htm

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TULEVAISUUDELLE < kirjoitti:

SDP:n taantumuksellinen ja autoritäärinen vasemmistopolitiikko Paavo Lipponen, on uhka koko Suomen tulevaisuudelle.

EU:n perustuslain allekirjoittaminen tarkoittaa voimaan astuessaan sitä, että EU:n laki nousee Suomen lain yläpuolelle: Suomi ei enää siinä vaiheessa ole itsenäinen valtio. Tämä on faktaa.

Ydinvoima on vanhoillista, riskaapelia tuontienergiaa: olisi pitänyt nujia tuulivoiman puolesta.

Lipponen on röyhkeillä teoillaan ollut syöksemässä vallasta myös Suomen ensimmäistä naispääministeriä, Anneli Jäätteenmäkeä.

Lipposen "leppoinen kaakki" imago on Suomen Yleisradion itsevaltiaat propagandan työstämä: totuus on toinen, Lipponen on itsekäs ja autoritäärinen vasemmistojohtaja.

SDP äänesti aikoinaan Suomen itsenäistymistä vastaan, tänään se on ollut etunenässä myymässä Suomen itsenäisyyttä Euroopalle. Erityisesti tähän on osallistunut Paavo Lipponen.

Punaiset aloittivat aikoinaan myös sisällissotamme.

SDP ON EPÄISÄNMAALLISIN PUOLUE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu