Voitteko ystävällisesti selittää tätä

Petrianus

26. Tuhatvuotiskausi ja synnin loppu

Tuhatvuotiskausi on Kristuksen ja hänen pyhiensä hallitusaikaa taivaassa ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä. Tuona aikana jumalattomat kuolleet tuomitaan; maapallo on oleva silloin täydellisen hävityksen tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja Pyhän Kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa piirittävät kaupungin; mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä ja syntisistä ainaiseksi. (Ilm. 20; 1.Kor. 6:2,3; Jer. 4:23-26; Ilm. 21:1-5; Mal. 4:1; Hes. 28:18,19.)

Kysyn, ketä saatana villitsee tuhannen vuoden jälkeen maapallolla, jos se on tyhjä ihmisistä.

Ilmestys sanoo, että muut kuolleet herätetään tuhannen vuoden kuluttua. Miksi oppinne kertoo, että jumalattomat kuolleet tuomitaan tuhavuotisen hallituksen aikana. Miten sellaisia voidaan tuomita, joita ei ole vielä edes herätetty kuolleista.

Ilmestys 20.

5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
11. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.

34

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Tuhatvuotinen valtakunta on rauhan valtakunta, silloin Kristus omineen hallitsee maan päällä. Siellä elävät hallittavina seitsemän vuotta kestäneestä vihan ajasta pelastuneet ihmiset, ne, jotka eivät ole olleet seurakunnan ylöstempauksessa mukana.

      Siitä ajasta mm. Jesaja ennustaa näin: "Silloin susi majailee karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä. Vasikka, nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja poikanen paimentaa niitä. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut makaavat yhdessä, ja leijona syö rehua kuin nauta. Imevä lapsi leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Missään minun pyhällä vuorellani ei tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, kuten vedet peittävät meren." Jes. 11:6-9.

      Saatana on silloin suljettuna syvyyteen, kuten Ilmestyskirjan 20. luvun alkuosa kuvaa. Luvun loppuosa ja Ilmestyskirjan loppuluvut kertovat sitten asioiden kronologisen etenemisen aina Uuteen Jerusalemiin saakka.

      • eivät

        usko 1000-vuotiseen valtakuntaan maan päällä. He uskovat, että 1000 vuotta vietetään taivaassa ja silloin päätetään jumalattomien tuomiot. Kyllä ihminen voidaan tuomita vaikka poissaolevana ihan maallisessakin tuomioistuimessa.

      • Una Fortuna
        eivät kirjoitti:

        usko 1000-vuotiseen valtakuntaan maan päällä. He uskovat, että 1000 vuotta vietetään taivaassa ja silloin päätetään jumalattomien tuomiot. Kyllä ihminen voidaan tuomita vaikka poissaolevana ihan maallisessakin tuomioistuimessa.

        1000 vuotinen Valtakunta: Mainitaan 1000 tuhat-
        voutis kausi. Sana Valtakunta ei esiinny?

      • lörppä->
        Una Fortuna kirjoitti:

        1000 vuotinen Valtakunta: Mainitaan 1000 tuhat-
        voutis kausi. Sana Valtakunta ei esiinny?

        Ei Raamatussa puhuta mitään suljettujen ovien opista tai tutkivasta tuomiostakaan. Eikä liioin muistakaan adventismiin päätetyistä opeista.

      • pintapuolisesti
        lörppä-> kirjoitti:

        Ei Raamatussa puhuta mitään suljettujen ovien opista tai tutkivasta tuomiostakaan. Eikä liioin muistakaan adventismiin päätetyistä opeista.

        raamattusi lukenut.Kyllä siellä puhutaan ja kolmen enkelin sanomasta myöskin.Katsoppas ensin vaikka sieltä!

      • pyhäkköteltasta,
        lörppä-> kirjoitti:

        Ei Raamatussa puhuta mitään suljettujen ovien opista tai tutkivasta tuomiostakaan. Eikä liioin muistakaan adventismiin päätetyistä opeista.

        jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Jumala itse.Jeesus ylimäinen pappimme toimittaa siellä pyhäkköpalvelusta.Oletko tietoinen tästäkään?Löydät tämänkin jopa Paavalin kirjeistä.

    • Kiitos asiallisesta viesistäsi.
      Tällaisiin vastaa mielellään.

      Asdia on A-kirkon opissa juuri nk. Raamattu opettaa, eli maapallo on tyhjä 1000 v. paitsi saatana on sidottuna maan päällä.

      saatana villitsee tuhannen vuoden jälkeen jumalattomat uudelleen, jotka ovat samassa paatumuksen tilassa edelleen.

      Ymmärrämme tämän perusteella että ihminen vie mukaansa luonteensa iankaikkisuuteen, ja Jumala pelastaa ihmisen synneistään, ei synneissään.

      Jokainen on syntiä tehnyt ja tietyllä tavalla vajaa aina, erehtyy ja katuu ja saa anteeksi, mutta Hengessä ihminen jaksaa vastustaa syntiä rakkaudessa Jumalaan ja Jumalan tahtoon.

      Lain noudattaminen on siis lain noudattamista parhaan kykynsä, ymmärryksensä ja voimiensa mukaan kullakin hetkellä sydämen rakkaudessa (Hebr 8:10, 10:16, Hes 36:26-27, Jer 31:31-33)Herraan. -Hengessä kulkemista vilpittömän sille valolle minkä omistaa.

      "Täydellisyys" on rakkautta. Mitä enemmän on rakkautta, sitä mukaan myös synti vähenee käytännössä. (Jaak 1:25)
      Lakihan opettaa mikä on syntiä.

      Pelastus ja vanhurskaus on yksin Herran tähden, Jeesuksen uhrin ja täydellisyyden kautta.
      Ei omien ansioiden- tai lain kirjaimen kautta.

      http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

      Siunausta paljon Sinulle
      jari laurila

      • Petrianus

        Kun maapallo on tuhannen vuotta tyhjänä, niin missä jumalattomat ovat sen aikaa. Ymmärrän kyllä että muut ovat taivaassa ja saatana on yksin maan päällä. Voisitko vielä kertoa sen.

      • Tuntemato

        Hei, Jarlau!

        Ad-kirkko saa tietenkin opettaa mitä haluaa, mutta mukavampaa varmasti olisi, jos se opettaisi Raamatun mukaan, eikä sen vastaisesti.

        Kehotan erityisen tarkkaan tutustumaan Ilmestyskirjan 20. lukuun, jossa todetaan tuhatvuotisvuotisesta valtakunnasta:

        ”Minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin hallitus- ja tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli surmattu Jeesuksen todistuksen tähden, sekä niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa ja käteensä. He virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat kulunet loppuun. Tämä on ensimmäinen (vanhurskasten) ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Toisella kuolemalla* ei ole heihin valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan tuhat vuotta.” Ilm. 20:4-6.

        Eli maapallo ei ole tyhjä, vaan siellä asuu ylöstemmatun ja Kristuksen kanssa maan päälle saapuvan morsiusseurakunnan ja edellä kuvatun vihan aikana uskollisina pysyneiden lisäksi myös muut vihan ajasta hengissä selvinneet ihmiset. Saatana sen sijaan on sidottu ja heitetty syvyyteen, eikä ole maan päällä. Ilm. 20:1-3. Siinä olet oikeassa, että kun Saatana tuhannen vuoden kuluttua päästetään uudelleen vapaaksi, se villitsee kansoja, jotka siis ovat maan päällä, uudelleen, kuten Ilmestyskirjan sama luku osoittaa.

        *Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ilm. 20.14.

      • Kaikkia ei herätetty
        Petrianus kirjoitti:

        Kun maapallo on tuhannen vuotta tyhjänä, niin missä jumalattomat ovat sen aikaa. Ymmärrän kyllä että muut ovat taivaassa ja saatana on yksin maan päällä. Voisitko vielä kertoa sen.

        ensimäisessä ylösnousemuksessa,vaan jumalattomat kuolleet herätetään vasta tuhannen vuoden kuluttua ensimäisestä ylösnousemuksesta.Näin olen kohdallani raamatusta asian ymmärtänyt,en ole adventisti.Oikaiskaa,jos olen väärässä??

      • Mitä tässä
        Kaikkia ei herätetty kirjoitti:

        ensimäisessä ylösnousemuksessa,vaan jumalattomat kuolleet herätetään vasta tuhannen vuoden kuluttua ensimäisestä ylösnousemuksesta.Näin olen kohdallani raamatusta asian ymmärtänyt,en ole adventisti.Oikaiskaa,jos olen väärässä??

        sitten on väärin?Tuohan on selvää raamatun sanaa ja adventistit ovat kaikista tarkimpia sen suhteen.Tässä yritetään taas syyllistää jotenkin turhantakia.Aivan samat opetukset olen saanut adventti kirkossa.

      • Sirkka Iita.
        Tuntemato kirjoitti:

        Hei, Jarlau!

        Ad-kirkko saa tietenkin opettaa mitä haluaa, mutta mukavampaa varmasti olisi, jos se opettaisi Raamatun mukaan, eikä sen vastaisesti.

        Kehotan erityisen tarkkaan tutustumaan Ilmestyskirjan 20. lukuun, jossa todetaan tuhatvuotisvuotisesta valtakunnasta:

        ”Minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin hallitus- ja tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli surmattu Jeesuksen todistuksen tähden, sekä niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa ja käteensä. He virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat kulunet loppuun. Tämä on ensimmäinen (vanhurskasten) ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Toisella kuolemalla* ei ole heihin valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan tuhat vuotta.” Ilm. 20:4-6.

        Eli maapallo ei ole tyhjä, vaan siellä asuu ylöstemmatun ja Kristuksen kanssa maan päälle saapuvan morsiusseurakunnan ja edellä kuvatun vihan aikana uskollisina pysyneiden lisäksi myös muut vihan ajasta hengissä selvinneet ihmiset. Saatana sen sijaan on sidottu ja heitetty syvyyteen, eikä ole maan päällä. Ilm. 20:1-3. Siinä olet oikeassa, että kun Saatana tuhannen vuoden kuluttua päästetään uudelleen vapaaksi, se villitsee kansoja, jotka siis ovat maan päällä, uudelleen, kuten Ilmestyskirjan sama luku osoittaa.

        *Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ilm. 20.14.

        Kyllä raamatussa nimenomaan sanotaan niin,että saatana heitetään syvyyteen,eikä maanpäälle.Kyllä meidän on pysyttävä raamatun sanassa.

        Anteeksi adventistit,mutta en voi yhtyä teihin tässä asiassa täysin.Ainoastaan siinä kohden mikä on raamatullista,eikä mene ohi raamatun sanan.

        Siunausta ja tutkikaa tämä asia huolella.tv.Sirkka Iita.

      • Petrianus kirjoitti:

        Kun maapallo on tuhannen vuotta tyhjänä, niin missä jumalattomat ovat sen aikaa. Ymmärrän kyllä että muut ovat taivaassa ja saatana on yksin maan päällä. Voisitko vielä kertoa sen.

        Kiitti paljon

        Ilm 20 vastaa tähän jakeella 5; he nukkuvat kuoleman unta ja heräävät II ylösnousemuksessa, joka on tuomion ylösnousemus.

        Ilm 20 kertoo kaiken.

        Siunausta
        jari laurila

      • Tuntemato kirjoitti:

        Hei, Jarlau!

        Ad-kirkko saa tietenkin opettaa mitä haluaa, mutta mukavampaa varmasti olisi, jos se opettaisi Raamatun mukaan, eikä sen vastaisesti.

        Kehotan erityisen tarkkaan tutustumaan Ilmestyskirjan 20. lukuun, jossa todetaan tuhatvuotisvuotisesta valtakunnasta:

        ”Minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin hallitus- ja tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli surmattu Jeesuksen todistuksen tähden, sekä niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa ja käteensä. He virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat kulunet loppuun. Tämä on ensimmäinen (vanhurskasten) ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Toisella kuolemalla* ei ole heihin valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan tuhat vuotta.” Ilm. 20:4-6.

        Eli maapallo ei ole tyhjä, vaan siellä asuu ylöstemmatun ja Kristuksen kanssa maan päälle saapuvan morsiusseurakunnan ja edellä kuvatun vihan aikana uskollisina pysyneiden lisäksi myös muut vihan ajasta hengissä selvinneet ihmiset. Saatana sen sijaan on sidottu ja heitetty syvyyteen, eikä ole maan päällä. Ilm. 20:1-3. Siinä olet oikeassa, että kun Saatana tuhannen vuoden kuluttua päästetään uudelleen vapaaksi, se villitsee kansoja, jotka siis ovat maan päällä, uudelleen, kuten Ilmestyskirjan sama luku osoittaa.

        *Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ilm. 20.14.

        Käsitykseni mukaan pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa 1000 vuotta.

        Kyllä, saatana on vankilassa josta se vapautuu ja kiertää ympäri maata. Totta.

        Anteeksi, minulla oli ajatusvirhe tässä kun sekoitin saatanan nykyiseen tilaan jossa se on maan päällä.

        Siunausta
        jari laurila

      • Kunnioitan Jari sinua
        jarlau kirjoitti:

        Käsitykseni mukaan pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa 1000 vuotta.

        Kyllä, saatana on vankilassa josta se vapautuu ja kiertää ympäri maata. Totta.

        Anteeksi, minulla oli ajatusvirhe tässä kun sekoitin saatanan nykyiseen tilaan jossa se on maan päällä.

        Siunausta
        jari laurila

        tuosta,että et ole olevinasi missään täydellinen,kun voit myöntää erehdyksesi.Erehtyminen on inhimillistä,kaikkihan erehdymme,ei kukaan voi olla aina oikeassa.Siunausta sinulle veljeni Herrassa.

      • Kunnioitan Jari sinua kirjoitti:

        tuosta,että et ole olevinasi missään täydellinen,kun voit myöntää erehdyksesi.Erehtyminen on inhimillistä,kaikkihan erehdymme,ei kukaan voi olla aina oikeassa.Siunausta sinulle veljeni Herrassa.

        vaikka erehdkset ja lankeamukset ovat ikäviä asioita, voi niistä olla siinä mielessä iloinenkin että ne kasvattavat.

        Silloin voi myös aina kiittää Jumalan rakkaudesta että Hän antaa anteeksi katuvalle ja kääntyvälle.

        Kyllä tässä tsempit meneillään on ja kävin taas lenkilläkin, pikkuhiljaa juoksuaskelia taas.

        Elämässä oppii ikävistäkin asioista. Ilm 3:19.
        Siitähän voi vain kiittää, ja iloita Jumalan rakkkaudesta.

        On ihan hyvä ettei ihminen pääse pitämään itseään mitenkään turhan "hyvänä," vaan voi olla nöyränä.

        Synti on aina kauhea asia kuitenkin, ja Jumala vihaa syntiä.

        Kasvamme.

        Tärkeää on ihmisen luopua itseminästä.
        Turhat luulot karisevat yhdeltä ja toiselta, se on sitä Jumalan kasvatusta ja rakkautta.

        Siunausta
        jari laurila

      • Raamatusta ei löydy semmoista kohtaa, että Saatana missään vaiheessa tulisi olemaan yksin täällä maapallolla.

        Päinvastoin, saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi syvyyteen. Maapallo ei ole syvyys. Maapallolla taas Jeesus hallitsee Jerusalemista käsin tuhat vuotta ja ihmiset asuvat täällä.

        Myöskään tuo Ellen Whiten möykkyopin osa, että luonne (vrt. Ellenin luonteenkehitysoppi) vietäisiin iankaikkisuuteen ei pidä paikkaansa. Ei-uskovilla iankaikkisuuteen jatkaa heidän sielunsa sekä muuttunut ruumiinsa. Uskovilla taas sielunsa, henkensä ja muuttunut ruumiinsa.

      • Sirkka Iita. kirjoitti:

        Kyllä raamatussa nimenomaan sanotaan niin,että saatana heitetään syvyyteen,eikä maanpäälle.Kyllä meidän on pysyttävä raamatun sanassa.

        Anteeksi adventistit,mutta en voi yhtyä teihin tässä asiassa täysin.Ainoastaan siinä kohden mikä on raamatullista,eikä mene ohi raamatun sanan.

        Siunausta ja tutkikaa tämä asia huolella.tv.Sirkka Iita.

        Minkätakia pyydät harhaoppisilta ihmisiltä anteeksi sitä, että olet yhden asian ymmärtänyt jopa raamatullisestikin. Tarvitsetko adventtikirkon luvan kuunnellaksesi Jumalaa?

      • jarlau kirjoitti:

        Käsitykseni mukaan pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa 1000 vuotta.

        Kyllä, saatana on vankilassa josta se vapautuu ja kiertää ympäri maata. Totta.

        Anteeksi, minulla oli ajatusvirhe tässä kun sekoitin saatanan nykyiseen tilaan jossa se on maan päällä.

        Siunausta
        jari laurila

        Siis nytkö sanouduit irti Ellen Whiten ja adventtikirkon opista, että saatana on tuhat vuotiskauden maan päällä? Nytkö saatana onkin sinun mukaasi syvyydessä vangittuna niinkuin Raamattu sanoo?

        Joko ymmärrät, että Jeesus hallitsee tuhatvuotikauden Jerusalemissa täällä maan päällä kansoja?

      • ilonen,,,
        uskova_1 kirjoitti:

        Minkätakia pyydät harhaoppisilta ihmisiltä anteeksi sitä, että olet yhden asian ymmärtänyt jopa raamatullisestikin. Tarvitsetko adventtikirkon luvan kuunnellaksesi Jumalaa?

        kun on jo yksi sinun kanssasi samaa mieltä, kyllä se tuo evankelista työ on sittenkin tuottanut tulosta, ainakin niissä jotka eivät tunne Raamatun oppia.

      • sittenhän
        uskova_1 kirjoitti:

        Siis nytkö sanouduit irti Ellen Whiten ja adventtikirkon opista, että saatana on tuhat vuotiskauden maan päällä? Nytkö saatana onkin sinun mukaasi syvyydessä vangittuna niinkuin Raamattu sanoo?

        Joko ymmärrät, että Jeesus hallitsee tuhatvuotikauden Jerusalemissa täällä maan päällä kansoja?

        ei ole mitään kiirettä viellä tehdä parannusta, tekee sen sitten kun Jeesus tulee, juutalaisten kanssa yhdessä, nyt saa viellä viettää iloista elämäää siihen asti, eikö niin?

      • kasi
        uskova_1 kirjoitti:

        Minkätakia pyydät harhaoppisilta ihmisiltä anteeksi sitä, että olet yhden asian ymmärtänyt jopa raamatullisestikin. Tarvitsetko adventtikirkon luvan kuunnellaksesi Jumalaa?

        sala-adventisti. Sitä tässä jo joku aikaisemmin epäilikin. :)

      • kasi kirjoitti:

        sala-adventisti. Sitä tässä jo joku aikaisemmin epäilikin. :)

        Jos minä olen mielestäsi adventisti, niin silloinhan sinun pitää kiireesti alkaa mielistelemään ja lipomaan minua ja uskomaan joka sanan, jonka sanon niinkuin muiltakin adventisteilta!

      • sittenhän kirjoitti:

        ei ole mitään kiirettä viellä tehdä parannusta, tekee sen sitten kun Jeesus tulee, juutalaisten kanssa yhdessä, nyt saa viellä viettää iloista elämäää siihen asti, eikö niin?

        Pakanoilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä enää parannusta eikä pelastua juutalaisten kanssa tuossa vihanajan lopussa, joten turha sinun siihen on tuudittautua.

        Tempaukseen loppuu pakanoiden aika.

      • kasi
        sittenhän kirjoitti:

        ei ole mitään kiirettä viellä tehdä parannusta, tekee sen sitten kun Jeesus tulee, juutalaisten kanssa yhdessä, nyt saa viellä viettää iloista elämäää siihen asti, eikö niin?

        joku taakka? Maailmahan olisi aivan erilainen jos kaikki olisivat jo tehneet parannuksen. Tänään kuolee esimerkiksi lähes 3000 lasta nälkään joka päivä, sairastuu HIV viirukseen satoja päivittäin. Parannusta todella tarvittaisiin maailmassa .. eikö?

      • Tietää
        Sirkka Iita. kirjoitti:

        Kyllä raamatussa nimenomaan sanotaan niin,että saatana heitetään syvyyteen,eikä maanpäälle.Kyllä meidän on pysyttävä raamatun sanassa.

        Anteeksi adventistit,mutta en voi yhtyä teihin tässä asiassa täysin.Ainoastaan siinä kohden mikä on raamatullista,eikä mene ohi raamatun sanan.

        Siunausta ja tutkikaa tämä asia huolella.tv.Sirkka Iita.

        Kuinka Saatana sidotaan. Näet et voi laittaa
        Saatanaa Käsirautoihin etkä voi liiemmin sitoa
        tätä henki olentoa liiemmin köysilläkään. Joten olen todennut Etsivänä vastauksenne köykäisiksi.

        Voisin ottaa teidän vastauksiinne esimerkiksi Seulan. Kysyn hieman lisää Voidaanko seulalla kantaa vettä? Vastaatte varmasti. mitä hulluja
        nyt puhut. eipä tietenkään. Jumalalla on todella
        konsti, kuinka hän voi sitoa Saatanan. Minäkin tiedän Etsivänä tämän konstin. Nyt hyvät kaverukset Sirkka-Iida Ja Uskova yksi pankaapa
        nyt Viisaat päänne yhteen ja kertokaa Kuinka Saatana sidotaan.
        Pyydän ystävällisesti vastaustanne: Einari Etsivä

      • mutta
        uskova_1 kirjoitti:

        Raamatusta ei löydy semmoista kohtaa, että Saatana missään vaiheessa tulisi olemaan yksin täällä maapallolla.

        Päinvastoin, saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi syvyyteen. Maapallo ei ole syvyys. Maapallolla taas Jeesus hallitsee Jerusalemista käsin tuhat vuotta ja ihmiset asuvat täällä.

        Myöskään tuo Ellen Whiten möykkyopin osa, että luonne (vrt. Ellenin luonteenkehitysoppi) vietäisiin iankaikkisuuteen ei pidä paikkaansa. Ei-uskovilla iankaikkisuuteen jatkaa heidän sielunsa sekä muuttunut ruumiinsa. Uskovilla taas sielunsa, henkensä ja muuttunut ruumiinsa.

        olihan ennen maan luomistakin maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli SYVYYDEN päällä ja Raamattuhan kuvaa että kun Jeesus tulee hakemaan omansa ja uskomattomat kuolevat,hänen tulemukseksensa kirkkaudesta niin maa jää 1000 vuodeksi samanlaiseen tilaan, mitä se oli ennen maan luomista,se on pimeä ja saatanalla ei ole työtä 1000:teen vuoteen, kun ei ole ketä hän viettelisi, hän tulee olemaan olosuhteiden vanki.Kristuksen tuleminen tapahtuu siis tuhatvuotiskauden alussa.Silloin herätetään vanhurskaat kuolleet ja elossa olevat muutetaan 1 kor,15:51-52 vanhurskaat temmataan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin 1 Tess,4:17 ja he hallitsevat Hänen kanssaan ne tuhannen vuotta .ILM.20:6.

      • Tietää kirjoitti:

        Kuinka Saatana sidotaan. Näet et voi laittaa
        Saatanaa Käsirautoihin etkä voi liiemmin sitoa
        tätä henki olentoa liiemmin köysilläkään. Joten olen todennut Etsivänä vastauksenne köykäisiksi.

        Voisin ottaa teidän vastauksiinne esimerkiksi Seulan. Kysyn hieman lisää Voidaanko seulalla kantaa vettä? Vastaatte varmasti. mitä hulluja
        nyt puhut. eipä tietenkään. Jumalalla on todella
        konsti, kuinka hän voi sitoa Saatanan. Minäkin tiedän Etsivänä tämän konstin. Nyt hyvät kaverukset Sirkka-Iida Ja Uskova yksi pankaapa
        nyt Viisaat päänne yhteen ja kertokaa Kuinka Saatana sidotaan.
        Pyydän ystävällisesti vastaustanne: Einari Etsivä

        Kysymys on hengellisestä ulottuvuudesta.

        Niinhän me uskovat (sinä älä ei-uskovana ryhdy) sidomme pahan hengen Jeesuksen Kristuksen nimessä ennenkuin ajamme sen ulos ihmisestä.

        Samoin saatana sidotaan syvyyteen. Saatana ei ole materiaalia, sitomaan tuleva enkeli ei ole materiaalia, syvyys ei ole materiaalia eikä kahleet ole materiaalia.

        Onhan tällä hetkelläkin osa demonihengistä sidottuna (Juuda jae 6).

        Turha materiaalisilla siteillä on yrittää henkiä sitoa. Onhan niitä nähty kaikenmaailman puoskareita, jotka yrittävät saada pahoja henkiä ihmisestä ulos juottamalla jotain liemiä tai kiduttamalla jotenkin ihmistä, jossa henki on. Eihän se noin lähde, ihminen vain vahingoittuu.

        Yhtä turhaa olisi kiertää maapalloa pudotellen atomipommien mukana jättiläisrautakahleita maan päälle kuvitellen saavansa saatanan niillä kahlittua. Maa vaan tuhoutuisi, mutta saatana pysyisi irti.

    • En muista vastasinko juuri Sinulle, että minulle sattui ajatusvirhe;

      - Saatana on sidottuna, eikä maan päällä kuten nyt johon sekoitin.
      Muut kuolleet odottavat II ylösnousemusta 1000 v jälkeen ja sitten saatana päästetään vapaaksi jolloin se villitsee kansat uudelleen, ja he saavat tuomionsa II kuoleman.
      20 luku on harvinaisen selvä Ilm kirjan luku, ja selittää itse itsensä.

      Siunausta
      jari laurila

      • Petrianus

        mutta minä en tietysti ymmärrä kaikkea. Elikkä jos nyt Jeesus noutaisi omansa taivaaseen. Miten kävisi niille jumalattomille, jotka nyt elävät. Mihinkäs he joutuvat vai tuhoaako Jumala heidät heti.

      • Petrianus kirjoitti:

        mutta minä en tietysti ymmärrä kaikkea. Elikkä jos nyt Jeesus noutaisi omansa taivaaseen. Miten kävisi niille jumalattomille, jotka nyt elävät. Mihinkäs he joutuvat vai tuhoaako Jumala heidät heti.

        Jumalattomat kuolevat Jeesuksen tullessa.
        Pyhät "temmataan ylös."

        http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/3f.html

        Siunausta
        jari laurila

    • Tuo otteesi on adventtikirkon uskontunnustuksesta eli opinkohta nr. 26. Se on väärältä profeetalta Ellen Whiteltä peräisin ja jos luet sen opinkohdan kokonaisuudessaan huomaat, ettei se pidä yhtä Raamatun kanssa.

      Saatana on tämän maailman ruhtinas (Joh 12:31, 16:11). Tämä maailma on maapallo ja avaruus sen ympärillä. Syvyys taas on jokin hengellinen ulottuvuus, tarkoittaneeko tuonelaa.

      Niinpä enkeli, jolla on tuon syvyyden avaimet (huom. ei tämän maailman eikä maapallon avaimet) tulee alas taivaasta tähän maailmaan ja kahlitsee saatanan ja heittää hänet pois tästä maailmasta, syvyyteen ja lukitsee syvyyden oven (ei tämän maailman ovea). Syvyydessä lukittuna saatana on 1000 vuotta: "Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet" (20:1-3)

      Tänne maailmaan, johon Jeesus on tuolloin jo tullut, Öljymäelle Jerusalemiin, niin että Öljymäki on haljennut kahtia (Sak 14:4), Jeesus ottaa kanssahallitsijoikseen 7-vuotisen vihanajan marttyyrit (144.000 Israelin sukukuntiin kuuluvaa mm.), jotka Hän on herättänyt ruumiineen eloon (Ilm 20:4) ja kenties myös aikaisemmin temmatut uskovat, jolleivät he sitten ole taivaassa tuon 1000 vuoden ajan.

      Onhan se valtakunta, jossa on valtaistuimia ja hallitsijat ja tuomarit istuvat niillä. Niin tuhatvuotisessa valtakunnassakin: "Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." (Ilm 20:4) ja "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta." (20:6)

      Tämä Jeesuksen kanssa hallitseva joukko ei voi enää langeta syntiin. Muut ihmiset voivat (perisyntisiäkin kun ovat), mutta hekin hitaammalla tempolla kuin nykyään, vasta satavuotiaana, koska saatanan vaikutusta ei ihmisiin ole, vain heidän oman lihansa vaikutus. Samoin ihmiset eivät kuole alle satavuotiaina (Jes 65:20-20). Koska he ovat maan päällä eikä taivaassa, he rakentavat taloja ja asuvat niissä, viljelevät ja syövät, synnyttävät ja nauttivat kättensä teoista (Jes 65:21-23).
      Jeesus asuu heidän keskellään ja siksi rukouksetkin kuullaan ja niihin vastataan jo samalla, kun niitä rukoillaan (Jes 65:23-24).

      Kansat elävät maapallolla ja perkele on syvyydessä kahlittuna ja sen jälkeen hetkeksi päästetään maapallolle " sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa." Kun saatana päästetään irti se lietsoo sotaan osan maan asukkaista tuhatvuotisen valtakunnan lopussa: "Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät." (Ilm 20:7-9) Eihän taivaassa ole neljää maan kulmaa eikä saatana taivaaseen nouse sotimaan eikä siellä olevia ihmisiä lietsomaan sotaan. Eikä tuli voi langeta taivaasta taivaaseen, vaan juuri taivaasta maahan.

      • sinä et tunnu

        olevan varma noissa selittelyissäsi, sanot monasti ehkä, kenties, eikä sinulla ole Raamatun selostusta niihin ainakaan mikä sopisi niihin, minulle pitää olla tarkka selitys en minä usko ihmisoppeja, minulla oli työ kaverina katolilainen ja hän kertoi että saatana on kahleissa ja puree niitä kahleita niin kovaa irti sen suusta veri roiskuu,ajattelin vain että voi pyhä yksin kertaisuus millaisia oppeja on ihmisillä, jotka ei tunne mitä Raamattu sanoo, mutta eihän Raamattukaan sano meille mitään ellei Pyhä Henki saa ohjata meitä ymmärtämään mitä luemme,ilman, Pyhän Hengen ohjausta Raamattu on vain kuollut kirja.

      • sinä et tunnu kirjoitti:

        Uskovassa ja Ellen Whitessä/seuraajassaan on se ero, että uskova suostuu siihen, että hän ymmärtää niin paljon kuin Jumala hänelle ymmärrystä antaa ja jää tyytyväisen luottavaisena odottelemaan, että Jumala avaa seuraavankin asian ajallaan ja loput vasta taivaassa.

        Ellen/ellenisti taas tarvitsee älyllisen ihmispäätelmän jokaiseen yksityiskohtaan. Vaikka niillä ihmisälyllisillä ymmärryksillä ei sitten olekaan mitään totuuspohjaa todellisuudessa, niin hänellä itsellään on turvallinen järjestäytynyt rakennelma päässään, josta pitää kiinni. Ja siinähän se ihmisuskoisen pelko onkin, että jos päästää jostain palikasta irti koko rakennus romahtaa. Uskovalla taas kun hän päästää irti jostain vääräksi tai vaillinaisesti ymmärtäneestään ei mikään romahda (paitsi pala omasta ylpeydestä), turva on vain entistä suurempi Jumalassa.

        Mutta niinhän se onkin, että väärälle pohjalle (Ellen, oma järki ja tunteet) rakennettu rakennelma on kokonaan purettava - kipeää tekee ja on oikein tuskallista - ja hylättävä kaikkinensa ja aloitettava uusi rakennus Jeesus-perustalle eli on tultava uskoon ja seurattava Häntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe