Yhä enemmän rupeaa ihmettelemään ministerivaihdosta Luhtaseen.
Johannes Koskinen, oikeusministeri
4
340
Vastaukset
- on ensimmäinen
oikeusministeri, jolla ei ole juridista koulutusta. Sosiaalidemokraatit saivat aikaan lakimuutoksen, ettei tähän virkaan vaadita enää mitään tietoa ja koulutusta ja sen kyllä huomaa roiuvan puheista.
- Viljo R Räsänen
Koituiko Hymy-lehden(5/2005)haastattelu Koskisen uran kohtaloksi?
Hänhän vai kertoi vallitsevat tosiasiat julkisuuteen.
* * * * * * *
Pieni lainaus jutusta.
Toistakymmentä vuotta sitten Johannes Koskinen itse ehdotti, että ristiriita potilasta hoitavien lääkäreiden ja vakuutuslääkäreiden välillä ratkaistaisiin jo lautakuntavaiheessa hankkimalla lausunto ulkopuoliselta alan asiantuntijalääkäriltä, joka tapaisi ja tutkisi potilaan.
- Tällaisia asiantuntijalääkäreitä voisi olla esimerkiksi keskussairaalapiireittäin.
Ministeri Koskinen arvelee, että hänen ehdottamaansa järjestelyä on pidetty liian kankeana.
-Kuitenkin malli olisi säästävämpi kuin se, että nykyisin asiaa usein joudutaan pompottelemaan kahdessa tai kolmessa portaassa ja aikaa kuluu useita vuosia. Olen edelleen sitä mieltä, että uusia ratkaisuja tulisi miettiä oikeusturvan parantamiseksi ja tilanteen selvittämiseksi, ministeri sanoo.
LAUTAKUNNAT REMONTTIIN
Hän kuitenkin näkee suurimpana ongelmana ensimmäisen asteen muutoksenhaun eli lautakuntajärjestelmän.
- Niissä vakuutus - ja eläkelaitosten asema on kovin korostunut suhteessa yksityiseen henkilöön vakuutettuun.
Jos ensimmäisen vaiheen muutoksenhaku saataisiin riippumattomammaksi ja puolueettomammaksi, se auttaisi paljon ja vähentäisi myös vakuutusoikeuden ruuhkaa, jonne kielteisen päätökset nyt menevät.
Lautakuntajärjestelmän remonttia valmistellaan sosiaali - ja terveysministeriössä, mutta tuloksia on odotettavissa aikaisintaan vuonna 2007.
PERUSTELUT PAREMMIKSI
Ministeri Koskisen mukaan vakuutuslääkäreiden roolia on pohdittu paljon ja keskusteluissa on ollut esillä useita vaihtoehtoja.
- Yksi ratkaisu olisi, etteivät lääkärit kuuluisi lainkaan vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoon, vaan lausunto pyydettäisiin ulkopuoliselta asiantuntijalääkäriltä tai –elimeltä. Tätä lausuntoa asianosaisvalittajakin saisi kommentoida.
Koskisen mukaan tällainen ratkaisu hidastaisi kuitenkin käsittelyä usealla kuukaudella.
- Nykyisin lääkäri on ratkaisukokoonpanossa kertomassa näkemyksensä. Olemme painottaneet, että hänen mukanaolonsa tulisi myös näkyä ratkaisujen perusteluissa.
Ministeri Koskinen myöntää, että päätösten perustelujen tasossa on paljonkin toivomisen varaa.
- Ongelmallisinta on, jos ratkaisusta ei käy riittävän ymmärrettävästi ilmi, minkä vuoksi vakuutuslääkärin arvio kumoaa tai ohittaa hoitavan lääkärin arvion.
Ministeri Koskinen vakuuttaa, että oikeusministeriöllä on valmiutta tarttua toimiin, jollei tilanne kohene.
- Seuraamme jatkuvasti tilannetta, mutta odotamme, että eläkevakuutus - ja tapaturmalautakuntaa koskevat muutokset saataisiin toteutetuiksi.
* * * * * * * *
Ja samat ongelmat ovat edelleen voimassa.
http://www.blogilista.fi/info.php?id=8541
Eikä ole muuten Johannes Koskinen kääntänyt takkiaan vieläkään. Hän esitti samat näkökannat Satakunnan Kansan haastattelussa 22.6.2006:
Työkyvyttömyyseläkkeen hakija usein taistoon vakuutusyhtiön kanssa
Yhteyttä hoitavien lääkärien ja vakuutusoikeuden välille kaivataan
Milloinkahan ministeri Luhtanen tunnustaa ISOJEN ongelmien olemassaolon? - varpaille selkeästi.
Viljo R Räsänen kirjoitti:

Milloinkahan ministeri Luhtanen tunnustaa ISOJEN ongelmien olemassaolon?Vakuutusoikeuden päätöksillä ei ole oikeudenmukaisuuden kanssa monen esimerkin mukaan mitään tekemistä.
Ketä vakuutusoikeus palvelee? Koskisen ehdotus päätösten kohdalta on ehdottoman rehellinen ja hyvä ehdotus. - Siinä varmaan syy Koskisen syrjäyttämiseen ja Luhtasen valintaan. Onko KORRUPTIOSTA KYSYMYS? Onko niin, että suomalainen korruptio on päätöksentekoon vaikuttamista? - Munamatille
Viljo R Räsänen kirjoitti:
Koituiko Hymy-lehden(5/2005)haastattelu Koskisen uran kohtaloksi?
Hänhän vai kertoi vallitsevat tosiasiat julkisuuteen.
* * * * * * *
Pieni lainaus jutusta.
Toistakymmentä vuotta sitten Johannes Koskinen itse ehdotti, että ristiriita potilasta hoitavien lääkäreiden ja vakuutuslääkäreiden välillä ratkaistaisiin jo lautakuntavaiheessa hankkimalla lausunto ulkopuoliselta alan asiantuntijalääkäriltä, joka tapaisi ja tutkisi potilaan.
- Tällaisia asiantuntijalääkäreitä voisi olla esimerkiksi keskussairaalapiireittäin.
Ministeri Koskinen arvelee, että hänen ehdottamaansa järjestelyä on pidetty liian kankeana.
-Kuitenkin malli olisi säästävämpi kuin se, että nykyisin asiaa usein joudutaan pompottelemaan kahdessa tai kolmessa portaassa ja aikaa kuluu useita vuosia. Olen edelleen sitä mieltä, että uusia ratkaisuja tulisi miettiä oikeusturvan parantamiseksi ja tilanteen selvittämiseksi, ministeri sanoo.
LAUTAKUNNAT REMONTTIIN
Hän kuitenkin näkee suurimpana ongelmana ensimmäisen asteen muutoksenhaun eli lautakuntajärjestelmän.
- Niissä vakuutus - ja eläkelaitosten asema on kovin korostunut suhteessa yksityiseen henkilöön vakuutettuun.
Jos ensimmäisen vaiheen muutoksenhaku saataisiin riippumattomammaksi ja puolueettomammaksi, se auttaisi paljon ja vähentäisi myös vakuutusoikeuden ruuhkaa, jonne kielteisen päätökset nyt menevät.
Lautakuntajärjestelmän remonttia valmistellaan sosiaali - ja terveysministeriössä, mutta tuloksia on odotettavissa aikaisintaan vuonna 2007.
PERUSTELUT PAREMMIKSI
Ministeri Koskisen mukaan vakuutuslääkäreiden roolia on pohdittu paljon ja keskusteluissa on ollut esillä useita vaihtoehtoja.
- Yksi ratkaisu olisi, etteivät lääkärit kuuluisi lainkaan vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoon, vaan lausunto pyydettäisiin ulkopuoliselta asiantuntijalääkäriltä tai –elimeltä. Tätä lausuntoa asianosaisvalittajakin saisi kommentoida.
Koskisen mukaan tällainen ratkaisu hidastaisi kuitenkin käsittelyä usealla kuukaudella.
- Nykyisin lääkäri on ratkaisukokoonpanossa kertomassa näkemyksensä. Olemme painottaneet, että hänen mukanaolonsa tulisi myös näkyä ratkaisujen perusteluissa.
Ministeri Koskinen myöntää, että päätösten perustelujen tasossa on paljonkin toivomisen varaa.
- Ongelmallisinta on, jos ratkaisusta ei käy riittävän ymmärrettävästi ilmi, minkä vuoksi vakuutuslääkärin arvio kumoaa tai ohittaa hoitavan lääkärin arvion.
Ministeri Koskinen vakuuttaa, että oikeusministeriöllä on valmiutta tarttua toimiin, jollei tilanne kohene.
- Seuraamme jatkuvasti tilannetta, mutta odotamme, että eläkevakuutus - ja tapaturmalautakuntaa koskevat muutokset saataisiin toteutetuiksi.
* * * * * * * *
Ja samat ongelmat ovat edelleen voimassa.
http://www.blogilista.fi/info.php?id=8541
Eikä ole muuten Johannes Koskinen kääntänyt takkiaan vieläkään. Hän esitti samat näkökannat Satakunnan Kansan haastattelussa 22.6.2006:
Työkyvyttömyyseläkkeen hakija usein taistoon vakuutusyhtiön kanssa
Yhteyttä hoitavien lääkärien ja vakuutusoikeuden välille kaivataan
Milloinkahan ministeri Luhtanen tunnustaa ISOJEN ongelmien olemassaolon?jo vuosi sitten 5.7.2005:
Matti on vaan surffaillut treffipalstalla, niin paljon, että jo ulkomaita myöden nauretaan.
===================================
Herra päämisteri,
pyydän mitä nöyrimmin:
JULISTAKAA MAAHAN KANSALLINEN HÄTÄTILA!
Miltei kaikki maamme julkisoikeudellisten yhteisöjen rakennukset ovat HOMEESSA ja ovat näin ollen suuri riski niissä olevien ihmisten terveydelle! Monet sadat ovat saaneet niistä jo tähän mennessä vakavan parantumattoman allergian ja heidät miltei kaikki tämä ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio, jota te nyt kohtalon sanelemana johdatte, on jättänyt heitteille!
Maamme ei pysty ilman EU:n mittavaa apua korjaamaan tätä tilannetta mitenkään.
Määrätkää myös välittömästi Työterveyslaitoksen (TTL) terveydelle vaaralliset homealtistuskokeet lopetettaviksi. Myös TTL:n vastuulliset henkilöt on saatettava epärehellisten tekojensa vuoksi vastuuseen. Myös vääriä diagnooseja kirjoittaneet lääkärit on saatettava vastuuseen tekemisistään.
Myös sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet ja ministerit on saatettava vastuuseen homeongelman laittomasta suunnittelusta ja peittely-yrityksestä.
Kaikille tämän peittely-yrityksen uhreille on myönnettävä välittömästi heille tapturmavakuutus- tai vahingonkorvauslain perusteella kuuluvat korvaukset.
Maamme oikeus- ja poliisiviranomaisille on annettava riittävät resurssit tämän maamme pahimman koskaan tapahtuneen ihmisoikeusrikoksen selvittämiseksi. Maahamme on pyydettävä myös ulkomaisia ihmisoikeustarkkailijoita, jotta tutkimukset tapahtuisivat rehellisesti ja puolueettomasti. Myös meidän sairastuneiden edustajat on myös päästettävä seuraamaan näitä tutkimuksia, koska tähän päivään mennessä yhtäkään näistä työsuojelurikoksista tai ruumiinvamman tuottamuksista ei ole tutkittu asiallisesti tai rehellisesti.
Minä tiedän hyvinkin tarkkaan, herrä päämisteri, kuinka meitä työpaikastamme sairastuneita on kohdeltu joka puolella maatamme. YKSIKÄÄN MEISTÄ EI OLE VIELÄ SAANUT OIKEUSVALTION PERIAATTEISIIN KUULUVAA KOHTELUA.
Mitä nöyrimmin mielin antaisin yhden neuvon, jos sallitte herra päänisteri, alkää vain erehtykö kysymään nyt neuvoa sosiaali- ja terveysministeriöltä. He ovat nimittäin, kuten edellä mainitsin, tämän julman rikoksen suunnittelijoita ja toimeenpanijoita.
Pekka Nikkola
homeallergikko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2412608Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka122162Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3231880- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois861546Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671200
- 251131
- 501083
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016