Presidentti Tarja Halosen hovi on yksi niistä tahoista, jotka syöttävät suomalaisille medialle tekaistuja galluppeja ja uutisia.
Viestintäviranomaiset tutkivat parhaillaan syytöksiä, joiden mukaan tv-asemat ovat välittäneet katsojille uutisjuttuja, joiden tekijänä ei ole ollut toimitus, vaan joko hallitus tai sitten joku omaa tuotettaan ylistävä suuryhtiö.
Brittilehti Independentin tietojen mukaan ainakin 20 eri virastoa on valmistanut samantyyppisiä tekaistuja uutisia useille tv-asemille tarkoituksenaan muokata mielipiteitä myönteisiksi SDP.n toimille.
Centre for Media and Democracy -tutkimuslaitoksen mukaan tekaistujen uutisten esittäminen uutisissa on kaikkineen ällistyttävän yleistä. Laitoksen tutkimuksen mukaan alle vuoden ajanjakson aikana ainakin yli puolet tv-asemista oli käyttänyt erilaisia muka-uutisia lähetyksissään mainitsematta, kenen tuotantoa juttu on ollut.
- Tilanne on huomattavasti pahempi kuin mitä olimme odottaneet. Se paljastui, kun ryhdyimme tutkimaan, kuinka laajasti noita juttuja käytetään ja kuinka toistuvasti noita valmiiksi pakattuja jaksoja ajetaan ulos, taivasteli järjestön tutkija Diana Farsetta Independentissä.
Hallinnon lisäksi Video News Release -juttuja eli VNR:iä tehtailevat erilaiset suuryhtiöt, kuten lääketehtaat.
Todellisuudessa pr-yhtiöt tekevät jutut ja muokkaavat ne mahdollisimman tavallisen uutisjutun oloisiksi, jonka jälkeen yhtiöt käyttävät vaikutusvaltaansa ja erilaista suostuttelua saadakseen ne tv-kanavilla läpi "oikeina" uutisina
Tämä on totuus
haloslaisista
1
51
Vastaukset
- hmmmmm.........
Jos halosella on hovi, tulee mieleen narsistit, joilla myös on hovi.
Käytöstavat ovat olleet usein täällä puheenaiheena. Kyykyttäminen, vaatiminen, puolison läksyttäminen keskellä Varsovan toria jne.
Siis, kun Suomi ei ole kuningaskunta, eikä näinollen täältä pitäisi löytyä hovia, onko nyt näin, että se kuitenkin täältä löytyy ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750