Sauli alkoi valetta työstämään

osaa se hänkin

Sauli alkoi heti valehtelemaan ja vielä maamme taloudesta sanomalla, että hallitus on tuhlannut hänen työnsä jäljet. Eli tarkoitti sanomisellaan, että maamme talouspolitiikkan on retuperällä. Entäs sitten nämä tärkeimmät talouskehityksen asiantuntijamme Suomen Pankki, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ja Palkansaajien tutkimuslaitos, jotka ovat olleet yksimielisiä siitä, että Suomen talouskasvu on ollut aivan toista luokkaa, kuin Keski- tai Etelä-Euroopan vanhoissa unionimaissa ja ovat sanoneet, että pieni Suomi on osoittautunut nykyoloissa suuria maita ketterämmin sopeuttamaan talouttaan. Suomen talous on vakaalla pohjalla. Tietysti Sauli on huolissaan siitä, että optioluukut on suljettu ja rikkaille ei ole näitä etuja tämä hallitus taannut. Nämä otiot, jotka lankesivat maksuun tämän hallituksen aikan olivat Niinistön tuotetta.

7

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hukatut vuodet

      Sauli ei ollut ilmeisesti perehtynyt asioihin ja luottaa mediaimagoonsa ja siihen, että poliitikko sanoo jotain viisasta eikä se ole tarkoitettukaan kansan ymmärrettäväksi.

      • mukana Suomen

        alasajossa.


    • riviedustajaksi

      Sauli ei pärjännyt johtajan virassa Euroopan investointipankissa.

      Suomi-kuva siinä rapaantui, me lähetämme veromark... anteeksi euroillamme kaverin, joka ei työpaikalla viihdy ja lopulta tulee häntä koipien välissä takaisin. No, ehkä hän siellä eduskunnassa isommassa joukossa jotenkin pärjää, jos ei mitään kovin vaativia hommia osoiteta.

      • alaisilleen

        EU-pankissa Sauli oli kuulemma vitumainen alaislleen. Eurooppalaiset työtoverit jättivät sen yksin itkemään huoneeseensa. Nyt se on tulossa taas auttamaan relandereita ja liliuksia Suomeen. Luuletteko, että se peli enää vetelee.


      • välttämättä

        Suomessa tekemään maastamme paljon parempi.


      • oliko vain tyhjä heitto
        välttämättä kirjoitti:

        Suomessa tekemään maastamme paljon parempi.

        Kerropa kerrankin meille, koska on jäänyt epäselväksi, miten Sauli tekee maastamme paremman. Minäpä kerron esimerkin, Sauli lupasi Kuusamossa Caffe Niinistössä Kuusamolaisille juuri asepalveluksensa suorittaneille työttömille nuorille, että kun hänestä tulee presidentti, niin näille nuorille järjestyy heti työtä EU-joukoista. Niinistöstä ei tullut presidenttiä ja nuoret eivät saaneet työtä EU-joukoista. Niinistö ei vaan kertonut, miten tämä työllistäminen käytännössä olisi tapahtunut, jos hänestä olisi tullut presidentti, enkä sitä tiedä vielä minäkään. Tämä EU-joukkojen työllistäminen ei mielestäni ole yksin Niinistön päätettävissä. Tällaisia lupauksia on satanut kokoomuksen taholta korpikylissä.


      • rauhoittaisi menoa
        oliko vain tyhjä heitto kirjoitti:

        Kerropa kerrankin meille, koska on jäänyt epäselväksi, miten Sauli tekee maastamme paremman. Minäpä kerron esimerkin, Sauli lupasi Kuusamossa Caffe Niinistössä Kuusamolaisille juuri asepalveluksensa suorittaneille työttömille nuorille, että kun hänestä tulee presidentti, niin näille nuorille järjestyy heti työtä EU-joukoista. Niinistöstä ei tullut presidenttiä ja nuoret eivät saaneet työtä EU-joukoista. Niinistö ei vaan kertonut, miten tämä työllistäminen käytännössä olisi tapahtunut, jos hänestä olisi tullut presidentti, enkä sitä tiedä vielä minäkään. Tämä EU-joukkojen työllistäminen ei mielestäni ole yksin Niinistön päätettävissä. Tällaisia lupauksia on satanut kokoomuksen taholta korpikylissä.

        Katteetomista vaalilupauksista pitäisi kuohia munat tällaisilta politiikoilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2271
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      281
      1718
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1466
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe