Lipun palvontaa?

Tuli mieleeni, näin itsenäisyyspäivän aattona, että onko lippulaulu, jota näihin aikoihin eri tilaisuuksissa lauletaan, ensimmäisen käskyn vastainen?
Ajattelin kuin siinä lauletaan mm. "sulle valan vannomme sydämin" taikka "sinun puolesta elää ja kuolla" Tehdäänkö tässä lipusta epäjumalaa?
Mielipiteitä ja näkemyksiä?
Minusta tuossa pidetään lippua, kuin jotain elävää olentoa.
6340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koti, uskonto, isänmaa

Äänestä

Siinä lipussa on Jeesuksen risti. Itsenäisyyden takia olen valmis kuolemaan.

Jeesus sanoi: älkää antako orjuuttaa itseänne, sillä vapaaksi minä teidät lunastin.

Tästä syystä kansa ei voi kuvitella alistuvansa toisen kansan alle, vaan vaikka ennemmin kuolee.

Äänestä
  • mikä valtiolle kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu.

    Äänestä

  • hengen orjuudesta, ei maallisen vallan orjuudesta.

    "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.

    Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."

    Äänestä

Vuorisaarna.Vannomisesta (Matt. 5:33-37)

Jeesus kieltää vannomisen (5:34).
Onko siis kristitylle valan vannominen luvallista, jota esim. yhteiskunta vaatii?
…
Kun Jeesus kieltää vannomasta, tarkoittaa se sellaista valaa, jolla yritetään lisätä uskottavuutta.
Esivallan vaatima vala ei kuulu tähän yhteyteen.
Valan vannominen ei itsessään ole väärin.

Uudessa Testamentissä esiintyy valoja ja juhlallisia vakuutuksia usein:
Esim. Paavalilla; Gal. 1:20, Fil. 1:8. Paavali vannottaa myös Timoteusta; 2. Tim. 4:1.
...
Jeesus ei mainitse vannomista Jumalan kautta.
Kirjanoppineet olivat alentaneet valan arvoa selittämällä, että monenmoiset muut vannomistavat olivat muka vähemmän sitovia. kuin Jumalan kautta vannominen (vrt. Matt. 23:16-22).

Usein mekin vannotamme: ”Vannon kautta kiven ja kannon.”
Onko tämä luvatonta?

Äänestä

Aivan epäjumalanpalvontaa.. Siis ihan kamalaa kun koulussakin PITI laulaa se, mä en pystyny..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


quest_is_purpose kirjoitti:

Tuli mieleeni, näin itsenäisyyspäivän aattona, että onko lippulaulu, jota näihin aikoihin eri tilaisuuksissa lauletaan, ensimmäisen käskyn vastainen?
Ajattelin kuin siinä lauletaan mm. "sulle valan vannomme sydämin" taikka "sinun puolesta elää ja kuolla" Tehdäänkö tässä lipusta epäjumalaa?
Mielipiteitä ja näkemyksiä?
Minusta tuossa pidetään lippua, kuin jotain elävää olentoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu