Haluatko

Jeesus on rakkaus. Hän ei tullut maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan vapauttamaan sen.

Hän, joka eli ihmisen osan, ymmärtää meidän heikkouksiamme ja haluaa auttaa meitä niistä.

Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa ja Hän ei Itse kiusaa ketään. Siitä jokainen voi päätellä, että synti toi elämäämme vaikeudet, mutta Jeesus tuli päästämään meidät niistä.

Joka uskoo Jeesukseen, saa uuden elämän ja sen myötä rauhan.

Jos olet väsynyt ja ahdistunut ja sinua pelottaa, käänny Jeesuksen puoleen ja puhu Hänelle kaikki asiasi ja pyydä oikeutta saada Jumalan lapselle kuuluva voima itsellesi.

Meidät, jotka on parannuksen kasteella kastettu, on luvattu kastaa Jumalan puolelta Pyhällä Hengellä ja tulella ja sen kasteen jälkeen olemme syntyneet uudeksi ja saaneet uuden luonteen, joka ei taakkoja tahdo kantaa, sillä niin suuri on luottamus Jeesukseen, että kaiken keskellä uudestisyntynyt elää vapaata elämää.

Jeesus korja omiensa elämän. Se lähtee siitä, että Hänen omansa saa synnit anteeksi ja voi aloittaa alusta.
Mitä pikemmin taivumme Hänen Sanansa kunnioittamiseen ja opimme kieltämään lihallisuuden Jumalan Sanan tieltä, sitä pikemmin elämämme korjaantuu ja synnin tuoma vaurio umpeutuu.

Älkää uskoko itseenne väärin, vaan uskokaa itseenne Jumalan Sanan kautta ja näin tulkaa vapaaksi. Jumalan tahto on, että me rakastamme ja kunnioitamme Häntä yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseämme. Sen tähden on välttämättä opittava rakastamaan itseään, jotta voi rakastaa lähimmäistään ja elää sovussa jos mahdollista, kaikkien kanssa.

Jumalan Sana käskee meidän antaa kaikille anteeksi, siis itsellekin.

Kun olet syntynyt uudeksi, saat uuden tavan ajatella. Tavan, joka lähetee Jumalasta käsin ja se tapa tekee ihmisen avaraksi, niin kuin Jeesus sanookin, että Hän avartaa omiensa paikan. Siinä tavassa on Jumalan elävä Sana ylempänä omia ajatuksia ja siksi se tapa takaa rauhan.

Sinä, joka nyt koet ahdistusta, tulet näkemään, että uudestisyntymisen jälkeen ahdistus, joka tulee ihmisen ahtaudesta, poistuu ja tilalle tulee uutta, uusia hyviä tunteita.

Usko vain Jeesukseen ja rukoile Pyhän Hengen täyteyttä ja voimaa tulla Jumalan lapseksi.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omavanhurskaudesta puhutaan usein ymmärtämättä mitä se tarkoittaa.
Omavanhurskaus tarkoittaa sitä, että ihminen, ottamatta vastaan Jumalan lahjaa Pojassaan Jeesuksessa, pyrkii hyviä töitä tekemällä yhteyteen Jumalan kanssa.
Kansamme keskuudessa on paljon hyviä ihmisiä ja monet heistä sanovatkin, että he eivät tarvitse mitään pelastusta, sillä he elävät hyvin ja säädyllisesti. Se varmasti on totta, mutta se osoittaa vain sen, että vieläkään ihminen ei ole nöyrtynyt tunnustamaan Jumalan yli kaiken menevää valtaa ja vieläkin ihminen haluaa näyttää, että hän pärjää omilla voimillaan.

Omavanhurskautta tai lainalla tehtyjä tekoja sen sijaan eivät ole ne teot, jotka Jumala omilleen vaikuttaa. Jokainen, joka on saanut syntyä uudeksi ylhäältä, tekee Jumalan tekoja ja täyttää rakkaudenlakia.
Jos ajatellaan, että Jumalan Sanan mukaan eläminen on lainalla elämistä tai omavanhurskautta, niin silloin on ihmeteltävä, että miksi Jeesus opetti meille, miten meidän tulee elää, eli antoi Sanansa oppaaksemme.

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen saa voiman elää Hänen opettamallaan tavalla ja se on kuuliaisuutta Jumalalle, ei omavanhurskautta tai lainalaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uudeksi? kirjoitti:

Jeesus on rakkaus. Hän ei tullut maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan vapauttamaan sen.

Hän, joka eli ihmisen osan, ymmärtää meidän heikkouksiamme ja haluaa auttaa meitä niistä.

Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa ja Hän ei Itse kiusaa ketään. Siitä jokainen voi päätellä, että synti toi elämäämme vaikeudet, mutta Jeesus tuli päästämään meidät niistä.

Joka uskoo Jeesukseen, saa uuden elämän ja sen myötä rauhan.

Jos olet väsynyt ja ahdistunut ja sinua pelottaa, käänny Jeesuksen puoleen ja puhu Hänelle kaikki asiasi ja pyydä oikeutta saada Jumalan lapselle kuuluva voima itsellesi.

Meidät, jotka on parannuksen kasteella kastettu, on luvattu kastaa Jumalan puolelta Pyhällä Hengellä ja tulella ja sen kasteen jälkeen olemme syntyneet uudeksi ja saaneet uuden luonteen, joka ei taakkoja tahdo kantaa, sillä niin suuri on luottamus Jeesukseen, että kaiken keskellä uudestisyntynyt elää vapaata elämää.

Jeesus korja omiensa elämän. Se lähtee siitä, että Hänen omansa saa synnit anteeksi ja voi aloittaa alusta.
Mitä pikemmin taivumme Hänen Sanansa kunnioittamiseen ja opimme kieltämään lihallisuuden Jumalan Sanan tieltä, sitä pikemmin elämämme korjaantuu ja synnin tuoma vaurio umpeutuu.

Älkää uskoko itseenne väärin, vaan uskokaa itseenne Jumalan Sanan kautta ja näin tulkaa vapaaksi. Jumalan tahto on, että me rakastamme ja kunnioitamme Häntä yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseämme. Sen tähden on välttämättä opittava rakastamaan itseään, jotta voi rakastaa lähimmäistään ja elää sovussa jos mahdollista, kaikkien kanssa.

Jumalan Sana käskee meidän antaa kaikille anteeksi, siis itsellekin.

Kun olet syntynyt uudeksi, saat uuden tavan ajatella. Tavan, joka lähetee Jumalasta käsin ja se tapa tekee ihmisen avaraksi, niin kuin Jeesus sanookin, että Hän avartaa omiensa paikan. Siinä tavassa on Jumalan elävä Sana ylempänä omia ajatuksia ja siksi se tapa takaa rauhan.

Sinä, joka nyt koet ahdistusta, tulet näkemään, että uudestisyntymisen jälkeen ahdistus, joka tulee ihmisen ahtaudesta, poistuu ja tilalle tulee uutta, uusia hyviä tunteita.

Usko vain Jeesukseen ja rukoile Pyhän Hengen täyteyttä ja voimaa tulla Jumalan lapseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu