Veljesseura on jälleen päättänyt jakaa vahvaa ruokaa oikeaan aikaan. Niinpä viime vuoden palvelusraportti on tarkasteltavissa nyt myös diagrammien muodossa. Laskusuhdanne julistajamäärässä näyttää jatkavan tietään kohti lattialistoja. Viime palvelusvuonna näyttää hävinneen yhteensä 346 todistajaa tilastoista ja todennäköisesti myös valtakunnan salien penkkejä kuluttamasta. Osa tietenkin on kadonnut luonnollisten syiden johdosta.
Tätä nykyä yhden uuden todistajan saamiseksi tehdään 13 kk putkeen töitä, jos työmäärä lasketaan tuntimäärissä. Tutkistelun pitäjän työsopimuksessa voisikin lukea tätä nykyä "kesto yli 12 kk". Sinänsä turvallinen työsopimus.
Minkälaisia ajatuksia viime palvelusvuoden raportti herättää itse kussakin?
http://www.veljesseura.org/?q=node/105
Tilastojen kertomaa
3
467
Vastaukset 3
- Minäminä
meiän firmassa.Henkilökohtainen työmäärä vaan kasvaa =)
- Sitten kun tulee
uusi ennustus maailmanlopusta vähän tarkemmin aikamäärin, nousee julistajien lukumäärä rajusti.
Kaikki muistavat 1975 odotuksen ja sen aiheuttaman piikin julistajamääriin .
Odotellaan nyt uutta Franzia tai uutta Rutherfordia niin sitten taas alkaa tapahtua, ei ennen.
Ps. Nämä nykyiset orjajäsenet ovat sellaisia lampaita, etteivät uskalla juuri mitään muuta sanoa kuin "pian" - Espoo-Läntinen
Täälläpäin on tulokkaita enemmän kuin vanhemmmistojohdolla on henkistä kapasiteettia, joudutaan innokaimpia häätelee hus hus... ja siinä on jopa onnistuttu.
Jollei poisu "usko" oma-aloitteisesti, niin on luvattu myllynkivi oikein laittaa kaulaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437