Kuinka tämmöisen koulun toiminta on mahdollista
Eli koulun ilmoituksessa/mainoksessa luvataan että opettajina toimii mm. Helena Lingren ja että koulu kuuluu opntotuen piiriin jne.. Ja otsikkona oli meikkaja-maskeerajaTUTKINTO tai meikkaaja-stylistiTUTKINTO ja huom. TUTKINTO.
Opiskelijat kävivät hetken koulua ja alku meni ihan ok. Helena Lingreniä eikä muita tunnettuja kasvoja ole tänäpäivänäkään näkynyt ja kaiken lisäksi kela lopetti opintotukien ja asumislisien maksamisen ja alkoikin perimään jo maksettuja takaisin. kelalle soitettuani sanottiin, että koko koulu ei ole saanut lupia ja siksi ei voi opintotukeakaan saada.
Opiskelijat alkoivat tutkimaan koulun taustoja ja asiaa enemmän. Mm. koulun johtajalta löytyykin menneisyydestään 7 konkurssia ja oliko niitä kaiken kaikkiaan yli 40 muuta talousrikosta.
Asia on seissyt tästä asti paikoillaan ja opettajat eivät ole kunnolla opettaneet. Oppilaat ovat käyneet poliisinkin juttusilla ja kysyneet apua monelta eri taholta. Koulu on kuitenkin maksanut vajaa 4000e ja senkin monet maksoivat heti koulun alettua. Rahoja ei kuulemma saa takaisin.
Tämä koulun johtaja lupasi maksaa menetetyt opintotuet oppilaille sillä edellytyksellä että oppilaat kirjoittavat nimensä alle paperiin jossa he sitoutuvat vaitolovelvollisuuteen ja luopumaan kaikista vaateista koulua kohtaan. Jos tätä ei allekijoita ei saa takaisin opintotukia edes eikä myöskää saa jatkaa koulua.
Kuinka poliisi ei muka voi tehdä mitään? Miten on mahdollista että poliisikin sanoo, että rahoja tuskin tulette takaisin saamaan. Miten tämmöisen ukkelin toimintaa ei saa keskeytettyä? Mainittakoon tässä vielä että tätä koulua ollaan laittamassa pystyyn nyt myös poriin. Taas oppilaat vaiennetaan sopimuksella ja porissa tapahtuu samat asiat kuin tässä edellä kirjoittamassanikin paikassa.
tässä vasta mainos
1
382
Vastaukset
- ehkä kannattaa mennä oikees...
Täähän on tuttu juttu. Valitettavasti ei oikein löydy mitään varsinaista kohtaa josta äijää vois syyttää. Paitsi tietysti huijaaminen, mutta sekin on asianomistajarikos joten kanne pitää itse nostaa.
Jos äijä on harjoittanut taloudellista huijaamista niin siitähän sitten olisikin verottaja hyvinkin kiinnostunut mutta sieltäkään ette tulisi saamaan rahojane takaisin!
Älkää hyvät ihmiset ostako sikaa säkissä tai maksako palveluista ennen kun tiedätte mitä saatte tai saatteko ollenkaan mitään.
Niinhän se on yleensä kaikessa kaupankäynnissä että ensin tutkitaan myytävä tuote ja sitten arvioidaan hinta-laatusuhdetta ja vasta sitten maksetaan jos tuote on ostamisen arvoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471