Itsenäisyyspäivämme 6.12.

Civis

Kuulun niihin, joille Suomen itsenäisyyspäivä 6.12. on erinomainen valinta koko Suomen juhlapäiväksi ja Suomalaisuuden liiton lipunnosto on oivallinen rituaali. Ilmeisinä vaihtoehtonahan oli entinen puolustusvoimien lippujuhla 16.5. valkoisen armeijan juhlapäivä ja lipun nostajana armeija tai hallintojärjestelmämme.
Nipottajana silmääniiskee myös Suomen juhlavuoden tunnus kaksikielisyydestä, mitä valitut värit korostavat. Itsenäisyyttä ja vapaussotaa etenkin voi kyllä pitää perustellusti suomenruotsalaisena. Suomalaisuus muodostui vasta vähittäin ja talvisotaa voi pitää koko Suomen vapaussotana. Itselleni Suomi vapautui ja itsenäistyi vasta suuren Eurooppalaisen sodan 1914-1945 jälkeen kansakuntana eurooppalaiseksi valtioksi vaikka 6.12.1917 onkin valittu Suomen syntymäpäiväksi. Kukaan ei voi todella rakastaa hallinnollista käsitettä kuten Turun ja Porin lääniä, Suomen kuningaskuntaa tai uudelleen tasavaltaa 1918. Suomen kieli, jokaiselle omanlaisensa, on tärkein itsenäisyyden symboli ja itselleni myös Suomen lippu, vaakuna ja Maammelaulu, ei Vårt land eikä valkoisen armeijan juhlat. Palvelin harmaissa, tosin JP4:ssa mikä jatkaa Preussin kuninkaallisen JP27 perinteitä. Jääkärimarssikin on minulle vain oman yksikköni kunniamarssi.
Onko itsenäisyys myös självständighet?
Norjalaisten mukaan ruotsalaisilla on kyllä pienet munat, mutta hyvin pitkä muisti. Norja itsenäistyi irtoamalla Ruotsista, Suomi menetti suuriruhtinaansa helmikuussa 1917. Sopisiko se itsenäisyyspäiväksemme?

5

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iseseisuvispäev

      Civis:
      >>Onko itsenäisyys myös självständighet?>>

      - Iseseisuvispäev?

      • Civis

        Itsenäisyys on todella ongelmallinen käsitteenä ja sanana etenkin ruotsiksi ja erilainenkin. Itsenäinen oli suomalaisille eri asia kuin itsenäänseisominen/-oleminen myös 1917. Luin jostain väitteen että Suomi olisi 1917 tehnyt kielellisen virheen pyytäerssään Suomen itsenäisyyden tunnustamista ranskaksi. Pyysimmne itsenäisyyttä ja saimme suveriniteetin tunnustamisen. Tarkoitin itsenäisyydellä suveriniteettiä mikä on kylläkin koettuna tavallisen kansalaisena (civis) myös itsenäisyyttä omalla tavallaan. Och detsamma på svenska, om du är svenskspråkig.


    • äivä
    • lotta kotilainen
      • Sattuu sitä

        ...kaikki ne huuteli, piru on merrassa...

        Aikamoinen jytky.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe