Sotaveteraani kuoli panssarivaunun alle Bagdadin keskustassa tänään aamupäivällä. Amerikkalaisvalmisteisen panssarivaunun kuljettaja yritti törmätä myös kolmeen muuhun jalankulkijaan, jotka kuitenkin ehtivät paeta kapealle kujalle.
Sotaveteraani kuljetettiin onnettomuuden jälkeen hitaasti telttasairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi.
Pitkään sotatoimissa mukana ollut tsetseenimies kuoli aamulla panssarivaunun alle Groznyin kaupungin pohjoispuolella. Ajoneuvon kuljettaja myös tulitti miehen asuinrakennusta. Rakennuksessa olivat miehen vaimo ja kuusi lasta.
Miestä sen enempää kuin hänen perhettäänkään ei viety sairaalaan ja he menehtyivät saamiinsa vammoihin aamupäivän mittaan.
Sotaveteraani kuoli panssarivaunun alle olohuoneessaan aamupäivällä Gazan kaistalla.
Ajoneuvon kuljettaja ajoi matalaksi samalla koko veteraanin asuinrakennuksen. Ulkonaliikkumiskiellon johdosta loukkaantunutta ei viety sairaalaan.
Itsenäisyyspäivän paraateissa oli aamupäivän aikana vältytty vakavilta onnettomuuksilta. Ihmishenkiä ei toistaiseksi ole menetetty, mutta läheltä piti -tilanteita on nähty useita. Poliisi ei kuitenkaan vielä huokaise helpotuksesta.
“Vielä tässä on tämä paluuliikenne monin paikoin kesken” muistuttaa komisario Ilmari Juutilainen liikkuvasta poliisista.
“Kyllä tässä on paljon huonoja merkkejä ilmassa. Liikenteessä on suuri määrä nuoria, erityisesti juuri 18 täyttäneitä kuljettajia. Sitten alla on iso ajoneuvo, esimerkiksi panssarivaunu tai ohjuslavetti joka ei edes ole oma. Suuri juhlapyhä tekee aina vielä oman muutoksensa tuohon liikennekulttuuriin ja siihen, miten siellä käyttäydytään” puistelee Juutilainen päätään.
“Tähän kun vielä lisätään muita nuoria kyytiin ja kannustamaan, sekä katolle esimerkiksi 152 millinen haupitsi, niin kyllä siinä aletaan aika riskiryhmään kuulua.”
Tyypillinen juhlapyhän onnettomuus on tilastokeskuksen mukaan kokemattoman kuljettajan Mainilan kohdalta rajan yli ampuma tykkituli.
Kansalaiset, älkää ampuko. Ne ovat tällä kertaa omia.
Suomi juhlii tänään toisen maailmansodan 61-67-vuotispäivää perinteisin menoin. Suomen itsenäisyyteen johtanut sota täyttää tänään ihmisten mielet ja muuraa suomalaisuuden tarkoittamaan talvisodan henkeä, sotaveteraaneja ja torjuntavoittoja.
“Ei se haittaa, että isänmaallinen hehkutus antaa sotimiselle urheilullisen sädekehän, vaikka oikeasti siellä syyttömät nuoret miehet tappoivat toisiansa idioottien suuruudenhulluuden takia. Myös esimerkiksi suomalaisen kulttuurin ja kielen täydellinen unohtaminen on täysin loogista, sillä monellako taiteilijalla on Mannerheim-ristiä?” linjaa Arndt Pekurinen.
Maailmalla spekuloitua keskustelua
pansarivaunusta.
1
149
Vastaukset
- Hienoa!
Sain tämän itsenäisyyspäivän parhaat naurut kirjoituksestasi!
Aihe on tietysti vakava, mutta voihan sellaiseenkin aiheeseen ottaa humoristisen näkökannan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186