mätkyt = jälkiverotus

opastaja.

Aloitetaanpa taas tästä aiheesta ketju, kun on ylläpitoa myöten käsitteen hakusessa.

jäännösvero = maksettavaksi koituva vero, kun verovelvollinen ei ole maksanut riittävästi ennakkoveroja verovuoden aikana. Eli yleensä kyse siitä, että verokortin ennakonpidätys-% on ollut liian pieni. Tästä verosta on kyse kun keskustellaan palautuksista ja jäännösveroista. Ei tarkoita mätkyä!

mätky (eli jälkivero) = jälkiverotuksen seurauksena maksettavaksi koituva vero. Jälkiverotus toimitetaan, kun säännönmukaisen verotuksen päättymisen jälkeen verotettuihin tuloihin tehdään lisäyksiä. Tällaisestä esimerkkinä verotarkastuksessa todetut perusteettomasti maksetut kilometrikorvaukset.

Eli: jäännösverolla ei ole mitään tekemistä mätkyjen (eli jälkiverotuksen) kanssa.

Mätkyillä ei myöskään tarkoiteta arvioverotuksen seurauksena maksettavaksi koituvia veroja, kuten jotkut virheellisesti palstalaisia "sivistävät". Arvioverotetuille ei ole olemassa mitään omaa erityistä veroa, vaan he maksavat joko jäännösveroa tai jälkiveroa (eli mätkyä) riippuen siitä, onko arvioverotus toimitettu säännönmukaisessa verotuksessa vai jälkiverotuksena. Yleensä arvioverotus toimitettaneen säännönmukaisessa verotuksessa, jolloin pääosin arvioverotetut maksavat nimenomaan jäännösveroa. Eli ei mätkyä. :)

Toivotaan että nyt tuli käsitteet selväksi.

5

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähdettä......

      Mätkäysvero= verosta, joka jälkeenpäin määrätään ilmoittamatta jätetystä tulosta ja omaisuudesta

      (Nykysuomen sanakirja, lyhentämätön kansanpainos. Valtion toimeksiannosta teettänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, WSOY 1996, 14. painos)

      • .....

        Nykysuomen sanakirja on tosiaan yksi kelpo lähde, ellei käsitteistö ole hallinnassa. Jälkiveroahan se mätky tarkoittaa.


    • gdgdgjdgjd

      Vero kuin vero - aina kirpaisee !

    • mätky

      kyllä ne mätkyjä on,sano mitä sanot.

      • ....

        Jälkivero ja jäännösvero ovat kaksi eri asiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe