Pyydän anteeksi!

Tuli vaan mieleni ja siksi päätin kirjoittaa.Pyydän anteeksi pitkähköä sepustustustani. Katselin linnan juhlia ja kuuntelin erään haastateltavan kommenttia. Hänen puheestaan paistoi ehkä vähän liiaksi tämä vapauden ylistys. Tuntuu siltä,että on nykyajan trendin mukaista on ylistää vapautta ja varsinkin näin itsenäisyyspäivän aikaan. Kaikkialla Suomessa ylistetään nyt vapauden merkitystä,kun ei olla esim.Neuvostoliiton vallan alla. Mutta onko se vapaus,joka pitää meidät elämää elävät ihmiset onnellisessa elämässä kiinni??? Mietitäänpä vähän. Haastateltava kertoi olevansa huolissaan islamilaisista maista tässä mielessä.
Kun Suomessa ihminen menee naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa,ja hän haluaa mennä naimisiin. Monet ovat onnettomia,kun ovat ns.sinkkuja eivätkä pääse naimisiin. Ihminen on onnellinen,kun hänellä on perhe siis rakastava aviopuoliso ja lapsia. Tai niin ainakin halutaan ajatella,mutta kun päällimmäisenä ihanteena tuntuu olevan nykyään vapaus. Vapautta täyttyy olla sitä ja tätä ja täytyy harrastaa yhtä ja toista. Mutta kun se on vain niin että avioliitto ei ole vapautta tehdä yhtä sun toista eikä normaali parisuhdekaan,jos sitä pitää tärkeänä ja sen haluaa kestävän.
Huolestuneena olen seurannut nykymenoa,kun kaikki eroavat pääministeristä lähtien ja eronneiden lapset alkavat olla kohta enemmän sääntä kuin poikkeus. Puolet Suomen lapsista kasvattaa ainakin osan lapsuudesta nykyään muut kuin pari (oma isä ja oma äiti). Toisen niistä menettäminen elämästään on varmasti lapselle suuri pettymys.

Tällaiset lapset jatkavat perinnettä varsin usein omassa elämässään,mutta niinhän se on vapauden ihannoimisen emomaassa oikein tapana Yhdysvalloissakin. Ja herää kysymys;Kuuluuko tämä siihen ns.länsimaiseen kulttuuriin?. Siihen ainoaan oikeaan ja ihannoituun vapauden kulttuuriin?
Toisinaan muistelen ihan lämmöllä aikaa,jolloin minulla ei ollut vapautta,kun olin nimittäin armeijassa. Muistan aina siellä olleen eniten kavereita minulla kuin koskaan muulloin ja kaikki me olimme tavallaan samassa veneessä. Joskus niitä aikoja kaipaa,kun kaikki oli niin helppoo. Teki vain sen mitä käskettiin ja ylläpito oli taattu. Kinesviikonloppuina heitettiin läppää ja huumoria ja pirun hauskaahan siellä oli aika-ajoin, että nauruun oli välillä tukehtua. Nykyään kun on" vapaa" ja suurperheellinen ,olenko nyt onnellinen?Tavallaan olen . Olen ylpeä siitä,mitä on ja näin on hyvä. Uskon että olen onnellisempikin kun saan nämä suuret asuntovelat joskus maksettua,mutta en silti haikaile vapautta. Koska jos olen vapaa ja tiedän,että lapseni ovat murheissaan en koskaan voisi olla onnellinen. Ero voi nykySuomessa tulla kuinka onnelliselle perheelle tahansa. Tältä se näyttää välillä ja siksi mietin,että mikä nykymenossa on oikein pielessä. Pitäisikö saattaa vanhat nykyään parjatut moraalit kunniaan?
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaan sitä halutaan ja haetaan. Itse olisin toivonut, että vanhempani olisivat aikoinaan eronneet eivätkä pilanneet omaa ja toistensa elämää ja ehkä meidänkin. Vaikutti varmaan meidän avioliittojemme onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Itse hain ja halusin eroa. Lapseni ovat sanoneet, etteivät olisi kestäneet ellemme olisi eronneet. Heidän suhteidensa jatkumisesta en vielä tiedä.

Elämässä on niin erilaisia tilanteita. Ei voi yleistää, että eroa haluavat, haluavat vain vapautta. Tai jos sitä niin vapautta väkivallasta, pelosta ja elämien tuhoutumisesta.

Äänestä

Kun vapaus. Minä näen vapauden aina vähän eri tavalla riippuen kuinka sitä haluan katsoa. Vapaus tai vapauden kaipuu voisi olla kuin kermakakku kaapissa. Kuitenkin halu on hakeutua ympäröivän elämän ja ihmissuhteiden nautinnollisen rajoittaviin direktiiveihin, saaden aina haukkaamaan osan vapaudenkakusta. Nauti siitä sitten ja säästä yhtä aikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sepustelija kirjoitti:

Tuli vaan mieleni ja siksi päätin kirjoittaa.Pyydän anteeksi pitkähköä sepustustustani. Katselin linnan juhlia ja kuuntelin erään haastateltavan kommenttia. Hänen puheestaan paistoi ehkä vähän liiaksi tämä vapauden ylistys. Tuntuu siltä,että on nykyajan trendin mukaista on ylistää vapautta ja varsinkin näin itsenäisyyspäivän aikaan. Kaikkialla Suomessa ylistetään nyt vapauden merkitystä,kun ei olla esim.Neuvostoliiton vallan alla. Mutta onko se vapaus,joka pitää meidät elämää elävät ihmiset onnellisessa elämässä kiinni??? Mietitäänpä vähän. Haastateltava kertoi olevansa huolissaan islamilaisista maista tässä mielessä.
Kun Suomessa ihminen menee naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa,ja hän haluaa mennä naimisiin. Monet ovat onnettomia,kun ovat ns.sinkkuja eivätkä pääse naimisiin. Ihminen on onnellinen,kun hänellä on perhe siis rakastava aviopuoliso ja lapsia. Tai niin ainakin halutaan ajatella,mutta kun päällimmäisenä ihanteena tuntuu olevan nykyään vapaus. Vapautta täyttyy olla sitä ja tätä ja täytyy harrastaa yhtä ja toista. Mutta kun se on vain niin että avioliitto ei ole vapautta tehdä yhtä sun toista eikä normaali parisuhdekaan,jos sitä pitää tärkeänä ja sen haluaa kestävän.
Huolestuneena olen seurannut nykymenoa,kun kaikki eroavat pääministeristä lähtien ja eronneiden lapset alkavat olla kohta enemmän sääntä kuin poikkeus. Puolet Suomen lapsista kasvattaa ainakin osan lapsuudesta nykyään muut kuin pari (oma isä ja oma äiti). Toisen niistä menettäminen elämästään on varmasti lapselle suuri pettymys.

Tällaiset lapset jatkavat perinnettä varsin usein omassa elämässään,mutta niinhän se on vapauden ihannoimisen emomaassa oikein tapana Yhdysvalloissakin. Ja herää kysymys;Kuuluuko tämä siihen ns.länsimaiseen kulttuuriin?. Siihen ainoaan oikeaan ja ihannoituun vapauden kulttuuriin?
Toisinaan muistelen ihan lämmöllä aikaa,jolloin minulla ei ollut vapautta,kun olin nimittäin armeijassa. Muistan aina siellä olleen eniten kavereita minulla kuin koskaan muulloin ja kaikki me olimme tavallaan samassa veneessä. Joskus niitä aikoja kaipaa,kun kaikki oli niin helppoo. Teki vain sen mitä käskettiin ja ylläpito oli taattu. Kinesviikonloppuina heitettiin läppää ja huumoria ja pirun hauskaahan siellä oli aika-ajoin, että nauruun oli välillä tukehtua. Nykyään kun on" vapaa" ja suurperheellinen ,olenko nyt onnellinen?Tavallaan olen . Olen ylpeä siitä,mitä on ja näin on hyvä. Uskon että olen onnellisempikin kun saan nämä suuret asuntovelat joskus maksettua,mutta en silti haikaile vapautta. Koska jos olen vapaa ja tiedän,että lapseni ovat murheissaan en koskaan voisi olla onnellinen. Ero voi nykySuomessa tulla kuinka onnelliselle perheelle tahansa. Tältä se näyttää välillä ja siksi mietin,että mikä nykymenossa on oikein pielessä. Pitäisikö saattaa vanhat nykyään parjatut moraalit kunniaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu