"Itsenäinen" Suomi

Todistaja

"Itsenäinen" Suomemme omaa aika outoja tunnusmerkkejä:

- Mineraalimme on vapaata riistaa, josta kansainvälisten yhtiöiden ei tarvitse käytännössä maksaa mitään. Sen sijaan ne voivat vallata sinun tai minun maat ja pistää sinne pystyyn kaivoksen, louhia sieltä ilman korvausta mineraalit pois ja usein vielä saastuttaa maankin touhuillaan. Kulta- ja uraanikaivosvaltauksia tehdään kiihtyvään tahtiin ja suomipojan osa on kuin afrikkalaisen alkuasukkaan aikoinaan, kun valkoinen mies meni sinne. Ei osaa eikä arpaa omaan maahansa.

- EU:n perustuslaki on Suomen perustuslain yläpuolella siltä osin, kun niissä on ristiriitaa.

- Maahamme voi tulla vapaasti, ei tarvita sotavoimia tai väkivaltaa, sen kun vain lentää, tulee autolla tai junalla ja jos ei saa viisumia, anoo turvapaikkaa, jos ei saa sitä, saa kyllä useimmiten oleskeluluvan.

- Ulkomaalaiset voivat tulla ja ostaa vähän kerrallaan vaikka koko maan, paljon maata, kiinteistöjä ja yrityksiä onkin jo menetetty. Venäjäpelkoistenkaan on turha nostaa esiin Venäjän uhkavisioitaan, miksi venäläiset tulisivat tänne armeijoineen, kun he voivat pienemmällä rahalla ja vaivalla ostaa vähitellen maatamme, kiinteistöjä ja yrityksiä täältä.

- Ulkomaalaiset määräävät, mitä saamme tehdä, miten elää ja olla miljooninen direktiiveineen. Me maksamme ulkomaille veroa (EU -jäsenmaksut) ja euvostoliitto kohdistaa maahamme suunnitelmatalouden modernia versiota, ohjaten ja määräten, mitä missäkin saa tuottaa ja minkälaisia määriä.

Mitä siis loppujen lopuksi on jäljellä itsenäisyydestä?

2

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkkaavainen

      Miten minusta tuntuu, että iiro on useaan otteeseen kirjoittanut tänne juuri tuollaisia lauseita?

      Oletko koonnut hänen ajatusten helmiä kokoon ja nyt laitoit ne kaikki tänne peräkkäin?

      Vain marskin rienaaminen puuttui sinun viestistäsi!

    • yksi.onnellinen

      kuin huokailla.. Eikö ihmiset välitä?? Vai missä vika?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe