- Aluksi kerrottiin, että kaikki kolme WTC-tornia (1, 2 ja 7) sortuivat luonnollisesti tulipalojen vaikutuksesta. Sitten omistaja Larry Silverstein tuli lipsauttaneeksi puheessaan termin PULL > "we decided to pull it", kun hän kertoi, ettei palomiehet kyenneet sammuttamaan tulipaloja rakennuksessa 7 (mikä on sikäli mielenkiintoista, että siellä oli vain kolme nähtävissä olevaa pientä toimistoa liekeissä... 47 kerroksisessa rakennuksessa!)
- Virallinen selvitys väitti edelleen raportissaan tulipalon vaikutusta romahtamisen syyksi. No, nämä kaksihan eivät sovi yhteen, joten jotkut jossain päättivät viimeinkin tunnustaa, että rakennus 7 sorrutettiin räjähtein "enempien ihmisuhrien syntymisen vuoksi".
- No, hyvä... Rakennus sortui iltapäivällä kello viiden tienoilla 11. syyskuuta 2001. Kukaan ei olisi voinut ehtiä panostaa näin suurta rakennusta muutamassa tunnissa kaaoksen keskellä, joten...
- On ilmiselvää, että se oli panostettu jo etukäteen! Miksi? Tämä nostaa WTC 1 ja 2 tornit aivan uuteen valoon: Jos torni 7 oli panostettu etukäteen - sanotaan nyt vaikkapa "turvallisuussyistä varmuuden varalle", niin eikö ole oletettavaa, että tornien 1 ja 2 kohdalla olisi tehty samoin. Nehän kaiken kukkuraksi sortuivat aivan samalla tavoin: (lähes) vapaan pudotuksen vauhdilla siististi omille perustuksilleen... lukuunottamatta massiivisia purskahduksia ikkunoista sekä vielä massiivisempaa tomupilvimuodostumaa kaikissa rakennuksissa - sortumat olivat ihan liian identtiset kaikkien tornien osalta.
Eikö tällainen herätä epäilyjä sinnikkäämmänkin islam-terroristi-konekaappari-puolestapuhujan mielessä USAn hallitusta vastaan? Semminkin kun katsoo vielä lähemmin liki kolmea sataa listattua omituisuutta, yhteensattumaa, linkkejä isojen herrojen välillä sekä tunnettujen fysiikan lakien kumoamisyrityksiä ym. asian ympärillä...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.