Joka päivä on itsenäisyyspäivä!

Jo lapsuudesta muistan isovanhempieni pirtin päätyseinässä olleen täytetyn miehen pään. Vaari oli sen itse irti leikannut ja tuonut mukanaan Itä-Karjalasta. Ivaniksi sitä sanottiin.
Vaarin mukaansatempaavat kertomukset sodasta ja kaikista hänen suorittamistaan tapoista saivat pienen pojan kasvamaan isänmaallisuuteen.

Nyt kun minulla on kaksi omaa lasta, yritän siirtää heihin saman terveen isänmaallisuuden aatteen. Joka aamu hampaiden pesun jälkeen lapseni Adolf ja Lotta ottavat asennon olohuoneessamme olevien Mannerheimin ja Hitlerin kuvien äärellä, kunnioittaen näin Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden sotapäälliköiden ja sotilaiden muistoa.
Molempien lasten takeissa komeilevat Suomen liput ja äsken sain tilaamani valokuvasuurennokset partisaani-iskuista ja asetin ne lasten huoneiden seinille osoittamaan venäläisten pahuutta.
Naapurin sivarin lasten kanssa lapseni eivät onneksi suostu olemaan missään tekemisissä, vaikka emme vaimoni kanssa ole sitä ehdottomasti kieltäneet.

Meillä itsenäisyyspäivää vietetään joka päivä ja sen tavan toivoisi olevan joka perheessä.
Eilen kävimme hautausmaalla ja hiljennyimme erityisesti vaarini veljen haudalla, joka kuoli jo 18-vuotiaana vuonna 1941. Kerroin lapsille, että sodassa ei pelkästään tapeta, vaan voi sattua ikävämpääkin, eli voi kuolla.

Mutta kerroin, että vaarini veli kuoli onnellisena ja ylpeänä Suomen puolesta lausuessaan viimeisinä sanoinaan "Isänmaa, oi isänmaa!"