Parhaat loppuyllätykset (varotaan spoilereita!)

Tuolla erään toisen aiheen yhteydessä tulikin mainittua Nick Roegin Kauhun kierre vuodelta 1973, jonka loppuratkaisu on sanoisinko - aika hyytävä.

Jokunen on jo ensimmäisessä viestissä mainittu, jotka minäkin mainitsisin, mutta Cronenbergin Videodromen loppu oli sekä yllätyksellinen että ikimuistoinen. Mestarilliseen elokuvaan mestarillinen lopetus. Spoilata en viitsi mutta - "Long live the Flesh."

12 apinaa. Leffan viime hetket muuttivat koko loppuratkaisun suunnan.

monet täällä mainituista lopputwistileffoista ovat ihan kelvollisia. tämän tavan käyttämisestä on vain tullut niin rutiinia leffoisssa, että usein tuntuukin siltä, että loppuidean näkee jo menuvalikosta. Epäiltyjen aikana se ei ollut vielä niin yleistä, että siitä en narise laisinkaan. mutta kuudes aisti, ocean's 11, saw ja etenkin switchblade romance. nämä sijoittaisin omalla listallani huomattavasti alemmille sijoille. kyllä kyllä, olivathan ne ihan hauskoja jippoja, mutta itse odotan lopputwistin olevan joka täydellinen mindfuck, tai edes rakenteeltaan aiempaan osaan sopiva. etenkin switchblade romancen loppu oli minusta järkyttävän epälooginen. jos lopputulos oli se että miestä ei ollutkaan olemassa kuin tämän psykonaisen omassa päässä. ja tällöin muut kuin hän itse ja katsoja näkivät koko ajan todellisuuden, niin miksi mm. se huoltoaseman myyjä noteerasi psykonaisemme selkeästi miehenä. kyseessähän ei kuitenkaan ollut kuin skitsofrenia, kuin jokin muodonmuuttaja. joten tällöin lopputwisti ei ollut linjassa aiemman tarinankerronnan kanssa. eikä twisti ollut tarpeeksi kiero ollakseen vain mindfuck. tietenkin tämäkin ei olisi jäänyt niin kriittisen silmän alle, jos näitä ei suollettaisi nykyään liukuhihnalta.

parhaiten tämä lopputwisti on toiminut mielstäni alkuperäisessä apinoiden planeetassa. vaikka se on hieman funky nykyään, niin kyllä tälle idealle ovat monet nykyleffat paljosta velkaa (kirjaa en nyt lue mukaan ollenkaan.)


toinen josta pidin kovasti oli maailmojen sodan "ne kuolevat flunssaan"-jippo. hyvin looginen ja yllättävä heille jotka odottavat nuke 'em -visioita.

ja vaikka carpenterin thing oli nihilistinen alusta loppuun. jolloin loppu ei ollut järin yllättävä. niin kuten maailmojen sodassa, siinäkin moni tuntui odottavan sitä räiskettä ja pauketta viime minuuteille. ja tietenkin sitä loppukuvassa näkyvää pelastuskopteria. onneksi näin ei käynyt.

ja teille jotka näkevät nyt silmissään spielbergin maailmojen sodan, niin unohtakaa se. vaikka siinä on sama loppuidea, niin paremmin se toimi siinä vanhassa vakaassa versiossa.

yksi jippo josta myös pidin kovasti oli se hohdon valokuva hotellin henkilökunnasta. kyllä te tiedätte.

ihan hyviä elokuvia olette kyllä kaikki listanneet, ja monien niiden twistit ovat ihan kivoja. mutta välillä ihan kiva ei ole tarpeeksi kiva.

jos taas puhutaan huonoista lopetuksista, niin niitä puolestaan voisi kirjata ylös jännetuppitulehdukseen saakka. mutta otetaan tähän hätään vain yksi, mutta sitäkin kehnompi esimerkki; john travoltan pullistelema basic on yksi pahimpia esimerkkejä siitä kuin twistiä mukanaan kantava elokuva voi kompuroida joka kerta kuin tätä metodia käytetään. basichan on kyllästetty näillä twisteillä. sen esittämä "jokaisella on tarina"-rakenne on selkeästi koetettu saada toimimaan niin, että matto vedettäisiin jalkojen alta joka kerta kun uusi vihje paljastuu. (niin kuin monet muutkin kuka teki sen-elokuvat.) mutta basic suurimmaksi ongelmaksi muodostui juuri tämä twistien liikasyöttö. kun joka jippo tulee niin kellonlyömällä, että sen näkee jo katsomattakin elokuvaa, niin yllätys ei ole yllättävää. näin ei myöskään loppuidea ole laisinkaan "häh?"-fiiliksiä synnyttävä. onkin oletettavaa, että basicin rakenne on tehty siitä syystä, että itse tarinan runko ei ole originelli ja toisekseen siitä syystä, että kirjoittajalla ei ole ollut tarpeeksi itsekritiikkiä pitää itseään aitauksessa.

kiitos

Evil Dead 2 :n loppu, kun jätkä imeytyy johonkin aikahyppyimuun, päätyy keskiajalle ja ampuu lentävän demonin haulikolla... jolloin ritarit alkaa hurraamaan et "eläköön taivaalta pudonneelle miehelle, joka pelastaa meidät Pahalta". Jolloin muistuu katsojan mieleen, että niissä pergamenteissahan oli lukenut, että mies tipahtaa taivaalta pelastamaan... ja Bruce "Ash" Campbell tajuaa saman, ja myös ettei hänestä ole siihen, ja huutaa: "Eeeiiiih..." :D

Leffa oli surkea, mutta Brian De Palman Kahdet kasvot-(Raising Cain,USA,1992,Pääosissa: John Lithgow) elokuvan lopussa on siistiä, kun se äiti kumartuu ottamaan lapsensa syliin ja sit se tappaja-isä (Lithgow) paljastuu sen selän takaa naiseksi pukeutuneena. Kliseistä ja IMDB:n mukaan toisesta leffasta matkittua, mutta säikähdin silti.

Itselläni ovat jääneet mileen elokuvat: The Usual Suspects, Body Doudle, Dressed to Kill ja Kuudes aisti.

Itse asiassa David Lynchin mestarillisia teoksia ei voi kehua loppuyllätyksistä, sillä niissä on yllätyksiä koko ajan. Ehkä muistettavin sellainen tapahtuu Lost Highwayssa jossa päähenkilö vaihdetaan ei vain kerran vaan kahdesti ja toisella kerralla vielä absurdimmassa kohdassa - kesken tiiviin toiminnallisen sekvenssin.

Apinoiden planeetta (vanha) omaa kyllä melkoisen legendaarisen lopetuksen.

Kuudes aisti ja Lucky number slevin

asiaa

puuttuu mielestäni eli Angel Heart.

Muistan lähteneeni parin frendin kanssa teatterista lievästi sanoen pöllähtäneenä ja kaikki toisiltaan että "mit v...a siinä lopussa tapahtui."