Lordi ei ollut pompotettavissa ja veteraani murskasi mieluummin elämänsä kuin asui tässä Suomessa enää.
Jossakin valvotaan tänään se on varmaa.
Jossakin valvotaan tänään se on varmaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kyllä ihmisessä on jotain vikaa, jos ei pysty tulemaan tavallisena ihmisenä linnan juhliin. Hyvä vain ettei Halonen antanut pompottaa itseään. Luulisi tuollaisen kumipuvun haisevan kilometrien päähän, joten olisi vieraat saaneet pidellä nenäänsä. Ja ukkojen saavan lämpöhalvauksen.
ja toisen asiaa kohtaan.
Kansaa kojhtaan ei ole nöyryyttä vaan kansa saa näyrtyä siitä on kysymys. kyse on vallasta.Kyykyttämisestä.
Kun on pulloja keräämällä ja omin kysin tiensä raivannut odottaa sitä edes pressalta hieman respektiä
Hyvä Lordi! Olet juuri suomipoika parhaimmillaan. Ei se Rokkakaan taipunut kuriin, vaan teki vaan oman osuutensa.