Irak haluaa eroon USA:sta

Uutisissa kerrotaan, että Irak myötäilee USA:n raporttia. Irakin hallinnolla ei ole kuitenkaan itsenäisen valtion asemaa, koska esim. USA:n joukot eivät ole sen määräysvallan alla ja amerikkalaisia sotilaita ei saa tuomita rikoksistaan irakilaisissa tuomioistuimissa.

Niinpä nukkehallinto halajaa todellista itsenäisyyttä ja oheisen uutisen mukaan näköjään myös eroon miehittäjästä, mikä ei tietenkään ole ihme kun miehittäjä Irakin hallinnon alistamisen lisäksi raiskaa, tappaa ja kiduttaa Irakin kansalaisia.

"Malikin mukaan mm. keskustelut Irakin naapurivaltioiden kanssa ja Irakin armeijan kouluttaminen ja varustaminen nykyistä paremmin ovat paikallaan."

Malik haluaa Irakin avuksi naapurivaltiot, kuten Iranin ja haluaa armeijalleen kunnollisen koulutuksen ja aseet, joita Bushin hallinto ei ole tietenkään järjestänyt, koska se on halunnut itse hallita maata öljyn vuoksi, minkä kaikki tietävätkin sodan motiiviksi. Bush on toki taktikoinut, että kunnolliset aseet Irakin armeijalla voisivat olla USA:n miehitykselle vaaraksi, koska Irakin virallinen hallintokin voisi ryhtyä taistelemaan maansa ja kansansa vapauttamiseksi sitä tyrannisoivaa miehittäjää vastaan.

"Pääministeri ei kuitenkaan kommentoinut raportin osaa, jossa vaadittiin Irakin hallintoa saavuttamaan tiettyjä tavoitteita tai muuten maa saattaa menettää Yhdysvaltain "poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen tuen.""

Miksi pääministeri ei kommentoinut? Ehkäpä sen vuoksi, että hän ei kaipaa tukea USA:lta, joka on harjoittanut maassa systemaattisia ja laajamittaisia kidutuksia, tappanut ehkä jopa satoja tuhansia viattomia siviilejä, ajanut maan kaaokseen ja sisällissotaan, raiskannut ihmisiä ja tuhonnut sen lähes kehitysmaan tasolle päästäkseen käsiksi sen öljyvaroihin ja saadakseen valtaa alueella.

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id48712.html

Irak odottaa innolla, että sen armeija saisi kunnon aseet ja pääsisi yhteistyössä Iranin ja Syyrian kanssa varmistamaan, että amerikkalaiset joukot todella lähtevät maasta. Sen jälkeen loppuu myös öljyn rosvoaminen.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

haluaisi Irakin öljykentät, ei sen kansaa, siksi sitä kidutetaan ja tapetaan.

Impperialsistin tavoite on SAUDI-tyylinen, kansa ei SANO mitään, impperialisti sanelee. Ja ryöstää öljyn.

Näin päin se menee. Tosin on vaikeuksissa, kuten olemme nähneet.

RAHAN VALTAKAAN EI VOI KAIKKEA SENSUROIDA,

Äänestä

"Pääministeri ei kuitenkaan kommentoinut raportin osaa, jossa vaadittiin Irakin hallintoa saavuttamaan tiettyjä tavoitteita tai muuten maa saattaa menettää Yhdysvaltain "poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen tuen.""

Tuo "uhkaus" taisi olla Irakille niin mieluinen, että he odottavat innolla sen toteuttamista, USA:n "tuen" menettämistä. Sen vuoksi kommentointia ei tullut siihen asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Todistaja kirjoitti:

Uutisissa kerrotaan, että Irak myötäilee USA:n raporttia. Irakin hallinnolla ei ole kuitenkaan itsenäisen valtion asemaa, koska esim. USA:n joukot eivät ole sen määräysvallan alla ja amerikkalaisia sotilaita ei saa tuomita rikoksistaan irakilaisissa tuomioistuimissa.

Niinpä nukkehallinto halajaa todellista itsenäisyyttä ja oheisen uutisen mukaan näköjään myös eroon miehittäjästä, mikä ei tietenkään ole ihme kun miehittäjä Irakin hallinnon alistamisen lisäksi raiskaa, tappaa ja kiduttaa Irakin kansalaisia.

"Malikin mukaan mm. keskustelut Irakin naapurivaltioiden kanssa ja Irakin armeijan kouluttaminen ja varustaminen nykyistä paremmin ovat paikallaan."

Malik haluaa Irakin avuksi naapurivaltiot, kuten Iranin ja haluaa armeijalleen kunnollisen koulutuksen ja aseet, joita Bushin hallinto ei ole tietenkään järjestänyt, koska se on halunnut itse hallita maata öljyn vuoksi, minkä kaikki tietävätkin sodan motiiviksi. Bush on toki taktikoinut, että kunnolliset aseet Irakin armeijalla voisivat olla USA:n miehitykselle vaaraksi, koska Irakin virallinen hallintokin voisi ryhtyä taistelemaan maansa ja kansansa vapauttamiseksi sitä tyrannisoivaa miehittäjää vastaan.

"Pääministeri ei kuitenkaan kommentoinut raportin osaa, jossa vaadittiin Irakin hallintoa saavuttamaan tiettyjä tavoitteita tai muuten maa saattaa menettää Yhdysvaltain "poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen tuen.""

Miksi pääministeri ei kommentoinut? Ehkäpä sen vuoksi, että hän ei kaipaa tukea USA:lta, joka on harjoittanut maassa systemaattisia ja laajamittaisia kidutuksia, tappanut ehkä jopa satoja tuhansia viattomia siviilejä, ajanut maan kaaokseen ja sisällissotaan, raiskannut ihmisiä ja tuhonnut sen lähes kehitysmaan tasolle päästäkseen käsiksi sen öljyvaroihin ja saadakseen valtaa alueella.

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id48712.html

Irak odottaa innolla, että sen armeija saisi kunnon aseet ja pääsisi yhteistyössä Iranin ja Syyrian kanssa varmistamaan, että amerikkalaiset joukot todella lähtevät maasta. Sen jälkeen loppuu myös öljyn rosvoaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu