länsimaista ylivoimaisesti uskonnollisin maa. Esimerkiksi luomiskertomuksen hyväksyy todeksi n. 40% väestöstä ja koulujen opetusohjelmiin tungetaan väkisin ID:tä evoluutioteorian rinnalle/korvaajaksi oppiaineena.
Kuitenkin maassa murhataan 10 kertaa enemmän ihmisiä kuin esim. Saksassa.
USA:n uskovaiset hankkivat aseita kotinsa "turvaksi" samaan tahtiin, kuin muukin väestö.
Miksi siis jumala ei suojele USA:n uskovia väkivallalta? Mihin he tarvitsevat aseita, vaikka heillä on jumala turvanaan?
USA on
14
264
Vastaukset
- - AuroraBorealis -
avulla maailman kaikki kärsimykset, pahuudet, kidutukset, tuhoaminen ja nälkä voitaisiin selittää pois! Sitä ei voi koskaan selittää. Voimme toki uskonnollisten ja muiden kaavojen avulla urhoollisesti yrittää sitä, mutta emme kuitenkaan kykene sitä selittämään koskaan. Sillä, elämä on yksinkertaisesti salaisuus, mikä tarkoittaa sitä, että ajatteleva mielemme ei saa siihen järkeä.
- Uskovaiset
erittäin mielellään sanovat: jumala kyllä suojelee.
Eikö ole älyttömän epäloogista, jos USA:ssa jumala ei suojelekaan, vaan ihmisten pitää ostaa kotiensa turvaksi aseita?
Selitä minulle, miten jumala, joka on kaikkivoipa, voi tuon antaa tapahtua?
No, kyllähän kaikki tietävät, että uskovaiset ovat vielä parempia selittäjiä kuin poliitikot. Kaikkeen löytyy selitys raamatun tulkinnasta. Jumala, joka on kaikkivoipa, ei tässäkään asiassa välitä toimia raamattuun dokumentoidun sanansa mukaan.
Jumala on B.Gatesin kaltainen. Bill loi ensin windowsin, mutta rikkoo itse eniten sen säännöstöä eniten.
Jumala kirjoitutti raamatun, mutta poikkeaa sen sanasta melkein joka asiassa (uskovaisten mukaan). - - AuroraBorealis -
Uskovaiset kirjoitti:
erittäin mielellään sanovat: jumala kyllä suojelee.
Eikö ole älyttömän epäloogista, jos USA:ssa jumala ei suojelekaan, vaan ihmisten pitää ostaa kotiensa turvaksi aseita?
Selitä minulle, miten jumala, joka on kaikkivoipa, voi tuon antaa tapahtua?
No, kyllähän kaikki tietävät, että uskovaiset ovat vielä parempia selittäjiä kuin poliitikot. Kaikkeen löytyy selitys raamatun tulkinnasta. Jumala, joka on kaikkivoipa, ei tässäkään asiassa välitä toimia raamattuun dokumentoidun sanansa mukaan.
Jumala on B.Gatesin kaltainen. Bill loi ensin windowsin, mutta rikkoo itse eniten sen säännöstöä eniten.
Jumala kirjoitutti raamatun, mutta poikkeaa sen sanasta melkein joka asiassa (uskovaisten mukaan).yritän selittää sinulle kaiken olennaisen erään tarinan pohjalta:
"Eräs pikkupoika käveli joen rannalla ja huomasi siellä ansaverkkoon takertuneen krokotiilin. Krokotiili sanoo:" Sääli minua ja päästä minut irti. Näytän ehkä rumalta, mutta tiedät toki, ettei se ole minun syyni. Olen syntynyt tälläiseksi. Mutta ulkonäöstäni huolimatta minulla on äidin sydän. Läksin tänä aamuna etsimään ruokaa pienokaisilleni ja jouduin ansaan!
- Jos autan sinut ansasta, hyökkäät kimppuuni ja tapat minut, vastasi poika.
- Luuletko todella, että tekisin niin hyväntekijälleni ja vapauttajalleni?
Niin poika taipui nostamaan verkon ylös ja krokotiili hyökkäsi hänen kimppuunsa. Puristuessaan krokotiilin leukojen väliin, poika kysyi.
- Tämäkö on palkka hyvästä työstäni?
- Älä ota sitä niin henk.kohtaisesti, maailma on tälläinen, se on elämän laki, vastasi krokotiili.
Poika väitti vastaan, niinpä krokotiili sanoi.
- Haluatko kysyä joltakin toiselta, onko asia näin?
Poika näki linnun oksalla ja kysyi.
- Lintu hei, onko totta, mitä krokotiili sanoo?
Lintu vastasi.
- Krokotiili on oikeassa. Katso nyt. Eräänä päivänä tulin pesälleni tuodakseni ruokaa untuvikoilleni. Kuvittele kauhuani, kun näin käärmeen kiemurtelevan ylös puun runkoa suoraan pesälleni. Olin täysin avuton. Se nieli poikaseni yhden toisensa jälkeen. Huusin ja paruin parkumistani, mutta turhaan. Krokotiili on oikeassa, sellainen on elämän laki, sellainen on maailma.
- Siinä kuulit, sanoi krokotiili, mutta poika pyysi krokotiililta.
- Anna minun kysyä vielä joltain muulta.
- Olkoon menneeksi, kysy pois.
Joen rantaa pitkin tuli vanha aasi.
- Kuule aasi, poika kysyi, krokotiili sanoo näin. Onko krokotiili oikeassa?
Aasi vastasi.
- Krokotiili on aivan oikeassa. Katso minua. Olen tehnyt raskasta työtä ja raatanut koko ikäni isäntäni puolesta, joka hädin tuskin antoi minulle riittävästi ruokaa. Nyt, kun olen vanha ja hyödytön, hän ajoi minut tieheni ja vaellan täällä viidakossa odottaen, että joku villipeto hyökkää kimppuuni ja päättää päiväni. Krokotiili on oikeassa, sellainen on elämän laki, sellainen maailma on.
- Siinä näe, sanoi krokotiili, nyt mennään.
- Anna minulle vielä yksi mahdollisuus, viimeinen mahdollisuus. Anna minun vielä kysyä yhdeltä olennolta. Etkö muista, miten hyvä olin sinulle? poika pyysi.
- No, hyvä on. Se on viimeinen mahdollisuutesi.
Poika näki kaniinin kulkevan ohi ja sanoi.
- Kaniini, onko krokotiili oikeassa?
Kaniini istui takajaloilleen ja sanoo krokotiilille.
- Sanoitko noin pojalle?
- Sanoin, vastasi krokotiili.
- Hetkinen vain, sanoi kaniini, asiasta täytyy keskustella.
- Hyvä on, krokotiili sanoo. Mutta kaniini jatkoi.
- Miten voimme keskustella asiasta, kun sinä pidät poikaa leuoissasi? Päästä hänet irti. Myös hänen täytyy osallistua keskusteluun.
- Oletpa sinä nokkela, sanoi krokotiili. Heti kun päästän hänet irti, hän juoksee karkuun.
- Luulin, että sinulla on enemmän järkeä, sanoi kaniini. Jos hän yrittää juosta karkuun, voit tappaa hänet yhdellä pyrstön heilautuksella.
- Olkoon menneeksi, sanoi krokotiili ja päästi pojan irti.
Sillä hetkellä, kun poika oli vapaa, kaniini huusi.
- Juokse!
Ja poika pääsi pakoon. Sitten kaniini sanoi pojalle.
- Pidätkö krokotiilin lihasta? KYläsi väki taitaisi olla mielissään hyvästä ateriasta. Todellisuudessa et päästänyt krokotiilia irti verkosta, suurin osa sen ruumiista on yhä siihen takertuneena. Menepä hakemaan kylänväki ja sitten voitte pitää juhlat.
Poika teki työtä käskettyä. Hän meni kylään ja kutsui miesväen kokoon. He tulivat kirveineen, sauvoineen ja keihäineen ja tappoivat krokotiilin. Pojan koirakin ryntäsi paikalle ja nähdessään kaniinin alkoi heti ajojahdin. Koira sai kaniinin kiinni ja puri siltä niskan poikki. Poika ehti paikalle liian myöhään ja nähdessään kaniinin kuolevan hän sanoi.
- Krokotiili oli oikeassa, maailma on tälläinen, tämä on elämän laki.
Ymmärrätkö tämän vertauskuvallisen tarinan pohjalta mitä tarkoitan? - joka vaatii
- AuroraBorealis - kirjoitti:
yritän selittää sinulle kaiken olennaisen erään tarinan pohjalta:

Ymmärrätkö tämän vertauskuvallisen tarinan pohjalta mitä tarkoitan?selittämistä joka käänteessä, ei voi olla oikea.
Ateismini selitys on erittäin yksinkertainen: 99% todennäköisyydellä jumalaa ei ole olemassa.
Muuta ei tarvita. Eikö olekin helppoa? - - AuroraBorealis -
joka vaatii kirjoitti:
selittämistä joka käänteessä, ei voi olla oikea.
Ateismini selitys on erittäin yksinkertainen: 99% todennäköisyydellä jumalaa ei ole olemassa.
Muuta ei tarvita. Eikö olekin helppoa?on siinä, että todellisuus sinällään ei ole ongelma, vaan me itse olemme ongelma. Eli ihmisten luoma todellisuus alkaa olla ongelmallinen, ellemme sopeudu kaikkeen. Masentavaa? :)
Mitä se 1%:n puute täydellisestä ateismistasi merkitsee? :) - vuoksi, koska
- AuroraBorealis - kirjoitti:
on siinä, että todellisuus sinällään ei ole ongelma, vaan me itse olemme ongelma. Eli ihmisten luoma todellisuus alkaa olla ongelmallinen, ellemme sopeudu kaikkeen. Masentavaa? :)
Mitä se 1%:n puute täydellisestä ateismistasi merkitsee? :)mikään eikä kukaan ole täydellinen. Kyseenalaistan kaiken, ateismi mukaan luettuna. Jätän siis pienen varauksen, jos jumala sittenkin on olemassa. Mutta tietenkin toimin niin kuin ei olisi, koska jälkimmäinen on ylivoimaisesti todennäköisempää.
- - AuroraBorealis -
vuoksi, koska kirjoitti:
mikään eikä kukaan ole täydellinen. Kyseenalaistan kaiken, ateismi mukaan luettuna. Jätän siis pienen varauksen, jos jumala sittenkin on olemassa. Mutta tietenkin toimin niin kuin ei olisi, koska jälkimmäinen on ylivoimaisesti todennäköisempää.
kaikki asiat eivät ole aina järjellä selitettävissä, vaikka lääketiede ja tiede siihen pyrkiikin :)! Kaikkein pahinta on se, että tieteestä tai uskonnosta tehdään uskonto, ymmärrätkö?
- RitariOlevainen
USA-laisilta itseltään, miten me täällä merten tälläpuolella voimme tietää heidän aseistuksestaan, ja että onko heillä niitä ?
- aseistautumisesta
USA:ssa on niin monta tutkimusta ja dokumenttia, ettei asiaa kannata epäillä. Samoin on väkivaltatilastojen laita. Amerikkalaisethan kerskuvat aseillaan, eivätkä suinkaan yritä niitä piilotella.
Jos haluat asiasta (aseista) tietoa, käy sikäläisten järjestöjen kotisivuilla (Kivääriliitto jne.). Myös aseita myyviä liikkeitä kannattaa bongata. Aseita myydään lähikaupoissa kuten täällä makkaraa.
Mutta uskovaisuuden, aseistuksen ja väkivaltatilastojen yhtälö on kyllä käsittämätön. Itseään uskonnollisina pitävät ihmiset kannattavat kuolemanrangaistusta ja tappavat abortteja tekeviä lääkäreitä. Ja nämä uskovaiset eivät ole mitään tapauskovia luterilaisia.
Kivääriliiton ent. johtaja Charlton Heston vannoi ensin jumlalan- ja sitten aseiden nimeen tyyliin: jumala suojelee amerikkalaisia, mutta aseet toimivat siinä hyvänä apuna. - sen Mooren
aseistautumisesta kirjoitti:
USA:ssa on niin monta tutkimusta ja dokumenttia, ettei asiaa kannata epäillä. Samoin on väkivaltatilastojen laita. Amerikkalaisethan kerskuvat aseillaan, eivätkä suinkaan yritä niitä piilotella.
Jos haluat asiasta (aseista) tietoa, käy sikäläisten järjestöjen kotisivuilla (Kivääriliitto jne.). Myös aseita myyviä liikkeitä kannattaa bongata. Aseita myydään lähikaupoissa kuten täällä makkaraa.
Mutta uskovaisuuden, aseistuksen ja väkivaltatilastojen yhtälö on kyllä käsittämätön. Itseään uskonnollisina pitävät ihmiset kannattavat kuolemanrangaistusta ja tappavat abortteja tekeviä lääkäreitä. Ja nämä uskovaiset eivät ole mitään tapauskovia luterilaisia.
Kivääriliiton ent. johtaja Charlton Heston vannoi ensin jumlalan- ja sitten aseiden nimeen tyyliin: jumala suojelee amerikkalaisia, mutta aseet toimivat siinä hyvänä apuna.dokumentin, missä Hestoniakin haastatteli? Aika järkyttävää tuo USA:n aseteollisuus ...
- hyökkäilee
Se johtunee siitä että USAssa murhataan niin paljon ihmisiä kun siellä missä on uskovia jotka uhraavat taloudellisesti ja muutenkin hengelliseen työhön joutuvat koviinkin taisteluihin koska vihollinen taistelee uskovia vastaan.
Marttyyreitä ja muita vainojen alle jääneitä on aina siellä missä on uskovia.
Me elämme rauhaisaa aikaa Suomessa, mutta tilanne on muuttumassa.
Olen aivan varma, että koska usko on useimmilla kylmennyt ja rakkaus niin kohta tulevat kovat ajat Suomelle.
Nyt jos koskaan tulisi rukoilla maamme puolesta.
Viro tulee saamaan kovat tuomiot koska se ei etsikkoaikaansa ole tuntenut.
No Suomi on Suomi ja ei kuitenkaan syntisin maa maailmassa.
Rukoilkaa kuitenkin Suomen puolesta. - stb
En nyt osaa vastata koko maan puolesta koska en tunne heita, mutta vastaan kymmenien uskovien puolesta jotka tunnen. Kenellakaan heista ei ole asetta. Olemme naista ase-asioista joskus puhuneet, ja olemme kaikki olleet samaa mielta siita, etta Jumala on meidan turvamme. Minulla ja miehellanikaan ei ole, eika tule olemaan asetta kotona. Mutta mieheni isalla on montakin asetta ja ne ovat kaikki ladattuina. Han on jopa opettanut ja nayttanyt minulle miten ne toimivat :) Han ei ole uskovainen, mutta nimikristitty kyllakin, niinkuin monet aseita kantavat.
- mittapuuni
mukaan sellainen ihminen on uskovainen, joka tosissaan uskoo luomiskertomuksen olevat totta. Hänen täytyy siis vakaasti uskoa jumalan olevan olemassa.
Sinulla voi olla ja todennäköisesti onkin erilainen käsitys asiasta.
Jos 40%:lla usan porukasta ei ole aseita, niin lopuilla on sitten saman verran kuin Suomen armeijalla.
Minäkin tunnen muutaman amerikkalaisen, joita pidän varsin uskovaisina. Kaikilla näillä perheillä on useita aseita: kivääri, haulikko ja muutama käsiase. He opettavat lapsensa käyttämään niitä ja harrastavat vakituiseen ampumista. Eivätkä tosiaankaan näe siinä mitään epätavallista tai hävettävää.
Voihan olla, ettei USA:ssa tosiasiassa ole aseita sen enempää kuin Suomessakaan ja ettei siellä tapeta ihmisiäkään edes sen vertaa, kuin Suomessa. Kaikki on vain tiedotusvälineiden vääristelyä, propagandaa.
Ja voi olla, että kaikki he ovat ateisteja ehkä presidentti Bushia lukuunottamatta.
Varma ei voi olla mistään... - stb
mittapuuni kirjoitti:

Varma ei voi olla mistään..."sellainen ihminen on uskovainen, joka tosissaan uskoo luomiskertomuksen olevat totta. Hänen täytyy siis vakaasti uskoa jumalan olevan olemassa. Sinulla voi olla ja todennäköisesti onkin erilainen käsitys asiasta."
-Missa olen antanut ymmartaa etten uskoisi luomiskertomukseen? Painvastoin, uskon etta Jumala loi maailman.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186