parrankasvattajiin veljienne joukossa?
Eikö liikkeen perustajalla ollut muhkea parta?
Entä viikset?
Meksikolaisilla miehillä on vakiovarusteena viikset nenänsä alla. Onko sielläkin viikset kiellettyjen listalla.
Fariseuksillakin oli aina muhkea parta. Miksi ette jäljittele heitä?
Minkä takia suhtaudutte niin
9
890
Vastaukset
- Nimimerkki
Voi pyhä isä, alkaako aiheet olemaan lopussa? Luulisi että löytyisi merkittävämpääkin päiviteltävää.
- sööpäri.
Myllynkivi-sivustolta voi lukea, ettei tuo partajuttu todellakaan ole mikää pikkuasia JT-piireissä. Vanhin joutui toisten vanhinten hampaisiin kasvatettuaan kesäparran...
Hassuksi asian tekee vielä se, että Jeesuksella oli parta, kuten oli myös Russelilla joka perusti raamatuntutkijat. Vasta kun JT:t lahkoutuivat omaksi ryhmäkseen pois raamatuntutkijoista, parta kiellettiin. Asiaan on todella vaikea keksiä mitään raamatullisia perusteita, koska raamatunkirjoitusaikaan kaikilla miehillä oli parta. Tai no roomalaisilla ei ollut, mutta roomalaisethan olivatkin pakanoita ja kristittyjen pahimpia vainoajia.
Jokin todella hyvä peruste asialle täytyy kuitenkin olla, koska asiaa pidetään niin tärkeänä. - vaikuttaja
sööpäri. kirjoitti:
Myllynkivi-sivustolta voi lukea, ettei tuo partajuttu todellakaan ole mikää pikkuasia JT-piireissä. Vanhin joutui toisten vanhinten hampaisiin kasvatettuaan kesäparran...
Hassuksi asian tekee vielä se, että Jeesuksella oli parta, kuten oli myös Russelilla joka perusti raamatuntutkijat. Vasta kun JT:t lahkoutuivat omaksi ryhmäkseen pois raamatuntutkijoista, parta kiellettiin. Asiaan on todella vaikea keksiä mitään raamatullisia perusteita, koska raamatunkirjoitusaikaan kaikilla miehillä oli parta. Tai no roomalaisilla ei ollut, mutta roomalaisethan olivatkin pakanoita ja kristittyjen pahimpia vainoajia.
Jokin todella hyvä peruste asialle täytyy kuitenkin olla, koska asiaa pidetään niin tärkeänä.olut eunukki Jehovan Todistaja?
Espoo-Lätisessä ainakin jotkut vanhimmat kimittää reilusti falsetin puolelle? - Jerobeam
sööpäri. kirjoitti:
Myllynkivi-sivustolta voi lukea, ettei tuo partajuttu todellakaan ole mikää pikkuasia JT-piireissä. Vanhin joutui toisten vanhinten hampaisiin kasvatettuaan kesäparran...
Hassuksi asian tekee vielä se, että Jeesuksella oli parta, kuten oli myös Russelilla joka perusti raamatuntutkijat. Vasta kun JT:t lahkoutuivat omaksi ryhmäkseen pois raamatuntutkijoista, parta kiellettiin. Asiaan on todella vaikea keksiä mitään raamatullisia perusteita, koska raamatunkirjoitusaikaan kaikilla miehillä oli parta. Tai no roomalaisilla ei ollut, mutta roomalaisethan olivatkin pakanoita ja kristittyjen pahimpia vainoajia.
Jokin todella hyvä peruste asialle täytyy kuitenkin olla, koska asiaa pidetään niin tärkeänä.Seuran johdonmukaisuudesta kertoo se,
että joissakin maissa parta ja JT on ok,
toisissa ei.
- 1234567890
...pääasiassa siitä että Rutherfordin aikana parran pitämistä katsottiin ihmispalvonnaksi koska Russellilla oli parta.
- maassa maan tavalla
ei JT, kielteisesti partaan tai viiksiin suhtaudu...lähinnä kysymys on siisteydestä,jokainen toki itse päättää millaisena karvansa pitää.Risuparta ei toki ole siisti alkuunkaan!...monellako virkamiehellä olet nähnyt sellaisen ja saanut luottamuksesi?
Asia on myös kultturellinen,mikä toisessa paikassa on sopivaa,ei toisessa olekaan. (esim toisissa maissa miehillä on hameen kaltaiset asusteet,ei suomalaisilla menisi läpi!)- todistaja
ei parta/viikset kiellettyjä ole, tiedän paljon todistajia, kenellä on parta/viikset, eikä heitä ole siitä moitittu! kunhan se tosiaan pysyy siistinä, ei siinä mitään vikaakaan ole!
- toiveajattelua
todistaja kirjoitti:
ei parta/viikset kiellettyjä ole, tiedän paljon todistajia, kenellä on parta/viikset, eikä heitä ole siitä moitittu! kunhan se tosiaan pysyy siistinä, ei siinä mitään vikaakaan ole!
Partaa ja viiksiä ei kielletä rivijulistajilta. Tähän asti edellisen kommentin kirjoittaja puhui totta. Mutta kun puhutaan avustavista ja vanhimmista, tilanne muuttuu ratkaisevasti. Heille sallitaan siistit viikset, eikä niitäkään kaikissa seurakunnissa, mutta parta onkin jo kokonaan toinen juttu olipa se kuinka siisti hyvänsä. Täällä meilläpäin (isohko kaupunki) eräs vanhin pantiin vanhimmistossa ruotuun, kun todella pukeva ja siisti kesäparta ei lähtenytkään ensimmäisestä vihjauksesta. Vanhimmiston kokouksessa hän yritti vaatia raamatullista perustelua parrattomuudelle, muttei tietenkään saanut sitä, koska sellaista ei ole. Parta katosi kuitenkin. Eipä aikaakaan, kun vanhin luopui myös vanhimman tehtävistä.
Eräässä toisessa Euroopan maassa avustava palvelija kysyi vanhimmistolta etukäteen, voisiko hän kasvattaa parran. hän sattui olemaan aivan kalju ja tunsi itsensä kovin alastomaksi ilman partaa. Yllättävää kyllä hän sai luvan pitää siistiä partaa, mutta selväksi tehtiin, että vanhimman nimitystä ei tipu niin kauan kuin parta on naamassa. Tuossa maassa parta on hyvin tavallinen miespuolisella väestöllä.
Summa summarum: vanhinten partakielto on VT-seuran ihan ikioma keksintö eikä sillä ole mitään raamatullista perustetta. Kuriositeettina mainittakoon, että 70-luvulla eräälle vanhahkolle miehelle pidettiin tutkistelua eikä hän meinannut millään uskoa sen aikaista VT:n opetusta, että Jeesuksella EI ollut partaa. No, lopulta kun hän sen hyväksyi sen pitkin hampain, Vartiotornin sivuilla oleviin Jeesuksen kuviin ilmaantuikin parta. Voitte vain kuvitella, että tutkistelun pitäjä oli enemmän kuin harmissaan. - kumpiko
toiveajattelua kirjoitti:
Partaa ja viiksiä ei kielletä rivijulistajilta. Tähän asti edellisen kommentin kirjoittaja puhui totta. Mutta kun puhutaan avustavista ja vanhimmista, tilanne muuttuu ratkaisevasti. Heille sallitaan siistit viikset, eikä niitäkään kaikissa seurakunnissa, mutta parta onkin jo kokonaan toinen juttu olipa se kuinka siisti hyvänsä. Täällä meilläpäin (isohko kaupunki) eräs vanhin pantiin vanhimmistossa ruotuun, kun todella pukeva ja siisti kesäparta ei lähtenytkään ensimmäisestä vihjauksesta. Vanhimmiston kokouksessa hän yritti vaatia raamatullista perustelua parrattomuudelle, muttei tietenkään saanut sitä, koska sellaista ei ole. Parta katosi kuitenkin. Eipä aikaakaan, kun vanhin luopui myös vanhimman tehtävistä.
Eräässä toisessa Euroopan maassa avustava palvelija kysyi vanhimmistolta etukäteen, voisiko hän kasvattaa parran. hän sattui olemaan aivan kalju ja tunsi itsensä kovin alastomaksi ilman partaa. Yllättävää kyllä hän sai luvan pitää siistiä partaa, mutta selväksi tehtiin, että vanhimman nimitystä ei tipu niin kauan kuin parta on naamassa. Tuossa maassa parta on hyvin tavallinen miespuolisella väestöllä.
Summa summarum: vanhinten partakielto on VT-seuran ihan ikioma keksintö eikä sillä ole mitään raamatullista perustetta. Kuriositeettina mainittakoon, että 70-luvulla eräälle vanhahkolle miehelle pidettiin tutkistelua eikä hän meinannut millään uskoa sen aikaista VT:n opetusta, että Jeesuksella EI ollut partaa. No, lopulta kun hän sen hyväksyi sen pitkin hampain, Vartiotornin sivuilla oleviin Jeesuksen kuviin ilmaantuikin parta. Voitte vain kuvitella, että tutkistelun pitäjä oli enemmän kuin harmissaan.Lahkon emolahkon raamatuntutkijain perustajalla Russellilla oli parta, netissä löytyy filmi, jossa hän puhuu parta hulmuten pyramidin todistusvoimasta maailmanlopun läheisyydelle.
liittyykö jehovalahkon partakielto vastenmielisyyteen Russellin partaan, vai onko kyseessä kauppakorkean kulkukauppiaiden oppaiden käsikirjan ohje. Vanhan amerikkalaisen säännön mukaanhan elokuvan konnan tunnisti filmin alussa siitä, että hänellä oli parta ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199