JÄBÄN NATOINTOILUSTA

NÄin se koen

Mielestäni tätä Nato-keskustelua käydään aivan vääristä lähtökohdista.
Nyt vain jankataan eipäs juupastyyliin - nato, vai eikö Nato.

Ensin pitäisi vastata uskottavasti kysymykseen, onko Suomen kansainvälinen asema VAHVISTUNUT YYA-sopimuksen jälkeen-,tai viimeisen 10 aikana, vai onko turvallisuus erityisistä ja nyt koettavana olevista syistä johtuen VÄHENTYNYT?
Tämä on se kysymys, johon vastaaminen ratkaisee Suomen kansan kannan natosta.
Kansalaisena koen, että kommunismi- diktatuurin romahtaminen ja entisen Itä-Euroopan demokratisoituminen ja sen liittyminen Eu-jäseneksi ja osaksi natoa , ovat vahvistaneet Suomen kansainvälistä asemaa.Suomi itse on EU-(-puolustuksen- rahaliiton- kaupan ja teollisuuden) ytimessä.
Siis kaikki edellä mainitut tekijät ovat LISÄNNEET turvallisuutta.
Suomi on kaukana islamilaisista mätä pesäkkeistä joten ne eivät uhkaa Suomea valtiona. Yksittäiset terroristi-iskut siltä taholta voivat olla tuhoisia, mutta mahdollinen Nato-jäsenyys lisäisi näitä uhkakuvia, siis aiheuttaisi lisää turvallisuus vajetta.

Viime presidentin vaalitaistelussa herra Niinistö maalasi satumaisia valhekuvia kansallisesta turvallisuusvajeesta, sekä valheellisia tulevaisuuden kuvia jostain Eurooppalaisesta Natosta. Kaikkihan se jo tietävät, että ne puheet olivat humpuukia.
Minulle on valitettavasti muodostunut tästä kokkareiden(Niinistöstä) "kuningasherodeksesta" hyvin negatiivinen käsitys. Mielikuva, jossa hänellä on jatkuvasti toisessa kainalossa ketunhäntä ja toisessa kainalossa nippu päreitä. Pään sisäisiä paineita hänellä näyttää olevan kovasti, sillä silmät pullistelevat ulos kuopistaan. Selvästi herrä jäbätys sopii hänen hengenheimolaisekseen ja tekee näin ymmärrettäväksi sen innon millä jäbä levittelee palmunoksia kuninkaansa tielle.
Ps. En ole lukinnut kantaani Nato kysymyksessä. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe mitään Suomen turvallisuutta heikentäviä, kansainvälisiä uhkatekijöitä näköpiirissä, ei niitä näy mailla eikä halmeilla. Ei lähitulevaisuudessa, eikä vielä ensi vaalikaudellakaan, joten turha jatkaa nato-jankutusta seinälle maalattuja mielikuvituksellia pirunkuvia tuijottaen.

5

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on jeesustella!!!

      Vanhanen sanoi: Nato on turha. Siitä ei tarvitse keskustella.

      Eli Suomi ei tule koskaan milloinkaan liittymään Natoon!

      Uskokoon Kepulaisia ken haluaa...

    • Jaba_43

      Kukaan ei aja Naton jäsenyyttä, ei kokoomus, eikä Niinistökään minusta nyt puhumattakaan, koska Nato-jäsenyys ei ole mikään päämäärä eikä tavoite, johon pitäisi pyrkiä.

      Päämäätä ja tavoite on se, että Suomen kansa olisi turvassa maailman konflikteilta myös 10-15 vuoden kuluttua, ja siitä pitäisi nyt keskustella ja siinä yhteydessä saman tien myös nato-jäsenyydestä osana niitä keinoja, joilla turvallisuus taataan.

      Kokoomus, Niinistö ja minäkin uskomme, että nato-jäsenyys toisi 10-15 vuoden kuluttua paremman turvallisuuden kuin Natosta ulkopuolella oleminen, minkä kaikki ovat erittäin selvästi sanoneet.

      Niinpä on erittäin ikävä lukea sinun tapaistesi kirjoittajien täyttä paskaa kokoomuksesta ja Niinistöstä, mitä te kirjoitatte ainoastaan siksi, että pääsisitte räksyttämään, kun te ette pysty asialliseen keskusteluun Suomen turvallisuudesta.

      • Näin sen koen

        yhteistyö Naton kanssa riittää niin pitkälle tulevaisuuteen kuin silmä siintää.
        ."Kokoomus, Niinistö ja minäkin uskomme, että nato-jäsenyys toisi 10-15 vuoden kuluttua paremman turvallisuuden kuin Natosta ulkopuolella oleminen, minkä kaikki ovat erittäin selvästi sanoneet."
        Aivan yhtä selvästi voi väittää mitä hyvänsä tapahtuvaksi 10-15 päästä. Mikä Suomea uhkaa 10-15 vuoden päästä. Sanokaa se selvästi, älkää puhuko paskaa turvallisuusvajeesta, silloin, kun Suomen kansainvälinen asema vain paranee. Samaa paskaa olivat Niinistön keksimät vaalipuheet Eurooppalaisesta natosta johon Suomen pitäisi liittyä.
        Kun realistiseen tilanne arvioon perustuvat tosiasiat puuttuvat kokkarit keksivät liukuhihnalta valheellisia tulevaisuuden uhkakuvia, jotka vaali vaalilta, kerta toisensa jälkeen puhkevat kuin saippua kuplat.


    • keskustelu

      on ikuista kverulointia. Ollaanko niin hyväuskoisia että luullaan kovan paikan tullen saatavan kuitenkin apua NATOlta. Vastaus on EI.
      Ne maat jotka rauhan aikana eivät ole voineet sitoutua mihinkään jätetään armotta yksin. Tähänkö Vanhanen ja kumppanit pyrkivät?
      Vanhasessa ei ole valtiomiestä ripaustakaan, hänelle merkitsee vain henkilökohtaiset lyhyen tähtäyksen edut jotakin. Entisissä Neuvostoliiton maissa ollaan viisaampia ja ollaan otettu Nato kiitollisuudella vastaan. Suomi näyttää halajavan vain Siperiaan.

    • Kokoomus ojassa

      Kokoomus on ojanpohjalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe