Luonnottomuus

Marilyn Monroe leikkautti nenänsä ja vaalensi tukkaansa. Elvis tummensi tukkaansa. Michael Jackson on tehnyt sitä sun tätä...

On silikonit ja on pärstävärkin uudelleenmuotoilut ja vaikka mitkä kikkelin venytykset.

MIKSI? Mikä on niin väärin ja kamalaa siinä että olisi oma alkuperäinen kroppa, jonka pitää normaalilla tavalla kondiksessa (ei syö roskaa ja muistaa liikkua sekä peseytyä)?

Tuntuu että kaikki perversiot länsimaissa mitä oman kropan kanssa voidaan tehdä, senkuin lisääntyvät. (Perversiolla tarkoitan nimenomaan itsensä silpomista yms.)
13507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minä en ainakaan näe mitään pahaa siinä, että joku värjää hiuksiaan. Itsekin harrastan hiusten värjäämistä aika ajoin.

Ja jos joku tuntee kärsivänsä ison nenän takia tai hörökorvista, niin teettäköön korjausleikkuksen, jos niin haluaa.

Tatuoinnit ja lävistyksetkin voin ymmärtää. Voisin itsekin ottaa jonkun siistin pienen kivan tatskan. Korvisreijätkin minulla on. Itse en ottaisi esim. kieleen tai sukupuolielimiin lävistyskoruja, mutta jos joku haluaa niin tehdä, niin se hänelle suotakoon.

Perverssinä silpomisena pidän joidenkin kulttuurien harrastamaan tyttöjen ympärileikkausta ja jotain pikkurillin amputointia tms., joita kuulemma jotkut ovat tehneet/haluavat tehdä. Se menee jo pikkasen liian pitkälle.

Olen myöskin sitä mieltä, että luonnollisesti vanhenevat kasvot, ryppyineen kaikkineen, ovat kauniimmat, kuin piukalle pingotettu sileä naama mummoikäisellä naisella. Mutta jälleen kerran, jos joku haluaa kiristellä nassuaan tunteakseen olonsa jotenkin paremmaksi, niin tehköön niin...

Äänestä

Hiusten värjäys on ihan ok, mutta kaiken maailman kropan silpomiset menee välillä överiksi. Michael Jackson oli luonnollisena paljon paremman näköinen. Miksi hänen piti pilata ulkonäkönsä? Nenäkin meinaa ihan tippua.

Äänestä
  • Joo, Off The Wall-lp:n kannessa Michael Jackson on vielä ihan mukavan näköinen nuori poitsu, mutta nykyään aika kamala ilmestys.

    Kultainen keskitie pitäisi muistaa. Jos Jacksonkin olisi tyytynyt yhteen nenuleikkaukseen, niin kaikki olisi siltä osin kunnossa, mutta kun se ei sitten sille riittänytkään...

    Äänestä

Tässä onkin pointtina se, että jokainen saa tehdä omalle keholleen mitä haluaa. Se on tämän omistuksessa ja kenelläkään ei ole oikeutta puuttua siihen. Jos joku haluaa vaalentaa itsensä, tehköön niin.

Ja mitä te ihmiset edes välitätte siitä että mitä joku Michael jackson on tehnyt, et sinä häntä henkilökohtaisesti tunne kuitenkaan. Ja minun puolestaan silpokoot omaa ruumistaan vaikka kuinka tai tappakoon itsensä. Jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä omistamilleen tavaroille mitä haluaa, esim. jokainen omistaa oman ruumiinsa, mutta toiseen ei saa kajota kuten joku edellisistä kirjoitti joidenkin kulttuurien tekevän.

Jokaisella on oikeus tehdä omistamilleen tavaroille mitä haluaa, toisten tavaroihin heillä ei ole oikeutta edes koskea ilman ko. tavaran omistajan lupaa.

Äänestä

Tarkoitukseni ei ollut väittää etteikö saisi tehdä itselleen mitä lystää, vaan ihmetellä sitä miksi laaja massa ei arvosta luonnollista kroppaa.

Moniko muokkaisi kehoaan plastisin operaatioin jos se ei toisi lisää suosiota?

Vai onko nykyajan ihminen jo oppinut ettei hänen tarvitse miellyttää kuin itseään. En tiedä!

Äänestä

Jos hiusvärin käyttö on luonnotonta, niin sitten on sitä myös kasvojenpesuaine, saippua, deodorantti, parranajokone ja hammastahna.

Olisi suorastaan luonnotonta olla hyödyntämättä oman lajinsa voimavaroja ja keksintöjä, kun niistä kerran on ihmiselle hyötyä. Miksi sinun on niin vaikea ymmärtää eri ihmisten eri kauneusihanteet?

Määrittelepä sana perversio.

Äänestä
  • Kumma kun kaikki takertuvat hiustenvärjäämis-kohtaan, kun tuossa kehonsa "parantelussa" kuitenkin oli ja on mukana myös itsensä leikkely.

    Minun mielestäni yksinkertaisesti on luonnonvastaista eli perverssiä leikellä tai leikkelyttää kehoaan. Missä näette eläinten leikkelevän itsestään palasia pois?

    Edelleenkin minua eniten kiinnostaa se miksi julkkiksen täytyy tehdä itsestään toisenlainen kelvatakseen muille.

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Kumma kun kaikki takertuvat hiustenvärjäämis-kohtaan, kun tuossa kehonsa "parantelussa" kuitenkin oli ja on mukana myös itsensä leikkely.

    Minun mielestäni yksinkertaisesti on luonnonvastaista eli perverssiä leikellä tai leikkelyttää kehoaan. Missä näette eläinten leikkelevän itsestään palasia pois?

    Edelleenkin minua eniten kiinnostaa se miksi julkkiksen täytyy tehdä itsestään toisenlainen kelvatakseen muille.

    Tässä niitä kaipaamiasi esimerkkejä, jotka lapsikin tuntee:

    Kissat "leikkelevät" kyntensä lyhyemmiksi.
    Sisilisko "leikkelee" häntänsä poikki hädän hetkellä.
    Ihminen "leikkelee" hiuksiaan.

    Perustelit perversion sillä, etteivät eläimet harrasta sitä. Siinä tapauksessa uskontofoorumiin kirjoittaminen olisi perverssiä. Valitettavasti logiikkasi oli todellakin näin heikolla pohjalla. Mutta mikäs siinä.

    Pidellään yhteyttä, perverssi!

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Miten ihminen ylläpitää henkiinjäämistään leikkelemällä itsestään osia irti, tai asentamalla silikonit? Vain kynsien ja hiuksien lyhentämisessä on järkeä, ei esim. sormien katkaisussa.

    Tarkalleenottaen kissat eivät "leikkele kynsiään lyhyemmiksi", vaan kiskovat kynsien tylsyneen päällikerroksen pois, jotta sisältä paljastuu tuore, terävä kynsi. (Minulla on ollut kissoja.) Sisiliskon hännän pudotus on nimenomaan henkiinjäämistä palveleva toiminto.

    En tiedä sitten onko suvunjatkamiskyvyn osalta oleellisen tärkeää katkaista vaikka koko käsi jos se vain tulee muotiin. Tai asentaa ne silikonit tai pidentää penistä.

    Kaikki on loogista mikä ylläpitää elämää ja terveyttä, uskon ma.

    Koska aiempi logiikkasi teki myös sinusta itsestäsi perverssin - mitä et voinut kiistää - päätit muokata perverssin määritelmää vielä uudemman kerran. Onko tämä kerta todella se vihoviimeinen? Eli ihminen on mielestäsi perverssi, mikäli toiminnallaan ei ylläpidä henkiinjäämistään? Hiusten leikkaaminen puolen tusinaa kertaa vuodessa ei ole henkiinjäämisen kannalta tarpeellista. Eikä sillä ole mitään tekemistä suvunjatkamiskyvyn kanssa. Eli hiuksiaan leikkaava on tällöin perverssi.

    Tellu, Tellu. Vähän haastetta.

    Olen toki perverssi, monimuotoisesti jopa.

    Jos hiukset kasvattaisi useiden metrien pituiseksi, voisi takertua jonnekin kiinni ja taittaa niskansa.

    Ei minulla ole tässä mitään muuta ajatusta erityisesti, mitä puolustaisin, kuin se että minkä IHMEEN takia ihmisen pitäisi päätyä kehonsa radikaaliin muokkaukseen SITEN että muutos jää pysyväksi. Hiuksethan kasvavat ennenpitkää...

    Mutta lätkikää vain silikoneja ryntäisiinne ja leikatkaa vaikka nenänne poikki, sama se minulle... Ugh.

    Ihmisethän tekevät lähes päivittäin tietoisia valintoja, jotka voivat vaikuttaa pysyvästi koko loppuelämään. Siinä missä nainen (HUOM =>) oloaan ja ulkomuotoaan parantaakseen (

    Äänestä

Eihän järkevä ihminen noin tekisikään, mutta nykyajan kapitalistisessa järjestelmässä kuluttajasta pitää tehdä hullu; pitää korostaa tavallisen tallaajan yksilöllisyyttä ja kun sitä ei oikeasti ole niin sitä voidaan ostaa rahalla ja ajanhenki on taas voittanut, kulutus kasvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Marilyn Monroe leikkautti nenänsä ja vaalensi tukkaansa. Elvis tummensi tukkaansa. Michael Jackson on tehnyt sitä sun tätä...

On silikonit ja on pärstävärkin uudelleenmuotoilut ja vaikka mitkä kikkelin venytykset.

MIKSI? Mikä on niin väärin ja kamalaa siinä että olisi oma alkuperäinen kroppa, jonka pitää normaalilla tavalla kondiksessa (ei syö roskaa ja muistaa liikkua sekä peseytyä)?

Tuntuu että kaikki perversiot länsimaissa mitä oman kropan kanssa voidaan tehdä, senkuin lisääntyvät. (Perversiolla tarkoitan nimenomaan itsensä silpomista yms.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu