Veteraaneille itsenäisyyspäivä tuo muistot mieleen ja tulee monenlaista tunnetta. Ei tämä ollut itsemurha, ei mielenosoitus.
Katsottuani nopeutetun videon, vanha miehelle tuli jotain, hän lähti ja koukistui. Ensin ajattelin, että hän kumartui, mutta ei, hän selvästi koukistui kuin tuupertuessa. Hän ei kertaakaan katsonut panssariautoa, tuskin edes tajusi sen tulevan.Se oli selvästi sairauskohtaus, jonka seurauksena hän lähti liikkeelle pois tilaisuudesta apua hakemaan. Ei ehkä pystynyt paljon puhumaankaan.
Panssariautonkuljettaja ei muistanut kuljettavansa ajoneuvoa ja sitä, että hänen päätehtävänsä kuitenkin ajaessa aina on seurata ympäristöä. Hän oli hyvin vastuuton tehtävässään, eikä sovi kuljettamaan minkäänlaista ajoneuvoa tai vastaamaan tosiaankaan mistään, mikä liittyy muihin ihmisiin tai mihinkään elolliseen. Ei se terapialla parane tuo vastuuntunnontaju. Se lähtee ihmisen sisältä jostain.
Meidän veteraanimme ymmärsivät vastuun.
Veteraanin kohtalo on
7
464
Vastaukset
- VV-K
Saatana jos tulet vastaan niin turpaan tippuu ja pahasti sulle! Vittu että voit olla tyhmä ja tunteeton luuseri. Saatana että tekisi mieli sulkea laitokseen sinun kaltaiset paskat.
Kuskia ei voi syyttää mistään. Paraatin järjestäjien vastuulla on estää ylimääräisien pääsy ajoradalle.
PS: onko sulla mitään käsitystä mikä on näkyvyys ko. ajoneuvon ohjaamosta. Papparainen hyökkäsi ajoradalle aivan viime tipassa. Panssariajoneuvo ei ole mikään kuppainen toyota millä sinäkin luultavimmin ajat jos edes omistat korttia. Niin että vedä vittu päähäsi ja tukhdu huoraäitisi pessaariin.- saa ajaa
Ei minkäänlaisella ajoneuvolla saa ajaa yleisellä paikalla, josta ei kunnolla näe. Sitäpaitsi panssarivaunusta näkee todella hyvin. Olen ollut sellaisessa monta kertaa.
Papparainen ei hyökännyt, hän sai sairauskohtauksen mitä todennäköisimmin.
En ole kirjoittanut tätä aloitetta, mutta se oli asiallinen.
Itselläni on ollut kortti 40 vuotta ja minulla on mersu -04.
- Sotanörtti
paljoakaan. Siksi on opastusmiehet erikseen. Paraatin järjestäjillä teoreettinen vastuu mutta jos joku yhtäkkiä syöksyy/lyyhistyy alle niin ei sille kukaan mitään voi. Ajatteles kuinka helppo on hypätä paikallisjunan alle. Kuljettaja ei mahda asialle yhtikäs mitään. Itse kirosin fillaristeja viime kesänä kun tulevat puskan takaa syöksähtäen suojatielle. Jos ajavat kylkeen en kykene tekemään mitään. Omatuntoni ei myöskään soimaa siitä koska jos joku haluaa tehdä itsarin syöksymällä autoni kylkeen en pysty sitä estämään. Epäilen vahvasti noita hassuja itsariteorioita tuossa paraatitapahtumassa.
Käsittämätöntä miten panssarivaunutapausta hehkutetaan vaikkei tiedetä mitään asiasta. En tiedä ottaako jokainen irti kaiken saatavissa olevan tapahtumasta. - 1917
Harmittaa mielikuvituksen laukkaaminen panssarionnettomuuden ympärillä. Kylmä tosiasia on, että mies viileän harkitusti ja ripeästi käveli vaunun alle. Olin paikalla ja ihmettelin miksei mies istunut ohimarssia edeltäneen katsemuksen aikana muiden kutsuvieraiden kanssa kadun toisella puolella, vaan kyyhötti yksin kaupungintalon seinustalla levottamasti ympärilleen vilkuillen kunniamerkit virheellisesti ulkotakin päälle kiinnitettyinä.
Katselmuksen jälkeen varusmiehet kantoivat kunniavieraiden jakkarat Vapaudenkadun toiselle puolelle, miehen eteen. Tässä vaiheessa mies liittyi kutsuvieraiden joukkoon ja änkesi etumaiseen riviin, aivan kadun varteen.
Paraatin jalkaväkiosastojen aikana mies oli istunut paikallaan rauhallisesti, mutta kun motorisoidut osastot alkoivat lähestyä, hän muuttui levottomaksi. Mies nousi penkiltä ylös useita kertoja ennen Marskman -vaunun tuloa ja teki outoja liikkeitä. Marksmanin tullessa kohdalle mies lähti kävelemään ensin sitä kohti, astahti sitten ripeästi kadulle ja suuntasi suoraan telaketjun alle. 40 tonnin vaunua ei olisi pysäyttänyt ennen törmäystä edes Teräsmies! Vaunu kuitenkin pysähtyi noin sekunnissa, joten kuljettaja oli ajan tasalla. - Libresse
Veteraani teki protestin maan typeriä hallitusherroja kohtaan. Tuo veteraani oli taistellut Suomen itsenäisyyden puolesta, ja sitten tuo säilytetty itsenäisyys luovutettiin ehdoitta Eurostoliitolle!
- Mannerheimi
En tiedä,mutta kuski reagoi välittömästi.Panssarivaunuun jää väkisinkin jonkinlaisia katveita joihin ei näe.
Eipä sillä vaunulla jokapäiväisessä liikenteessä ajetakaan.Syyttely tässä asiassa on ihan turhaa.
- Niin.
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206