Jeesus vs. joulupukki

niin ja näin

Mitä yhteistä tai eroa näettä näissä ilmiöissä?

3

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku_Meilo

      Jeesus lupasi senaikuisille seuraajilleen palata heidän elinaikanaan ja panna asiat kerralla kuntoon Siionin vuorella, ei vaan palannut koskaan.

      Joulupukki palaa oletetusti eläkepäivilläänkin vuosi vuodelta, vaikka ei varsinaisesti sellaista satavarmasti lupaakaan.

      Toki yhteistä Joulupukilla ja Vt-seuran 1874/1914-jeesuspaluilla on joissakin perheissä näkymättömyys. Joulupukki on joissakin perheissä jättänyt tuomisensa vaikka kiireperusteisesti eteiseen. Näin kouriintuntuvat paluutodisteet puuttuvat.

      Toki taas tässä erona sellainen, että tuskin missään uskonnossa järjestelmällisesti kielletään Joulupukin vierailleen yhtenä tiettynä vuonna. Kuitenkin Vt-seura peittelee Jeesuksen 1874-paluuta valehdellenkin.

    • Tutkija.

      Keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että Joulupukki kuvailee nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä. Vaihtelevalla menestyksellä myös Joulupukki asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

      Universaalista näkökulmasta katsoen Jeesus opettaa sisäistämään meihin kohdistuvaa tietotarvetta. Keskeiset ideologiset periaatteet osoittavat, että Jeesus avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.

      Tosiasia on, että Jeesus on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.

    • Löydätkö ne?

      Hän josta kaikki profeetat todistivat

      ”ISÄ on kiintynyt Poikaan ja näyttää hänelle kaiken, mitä hän itse tekee.” ( Johannes 5:20.) Miten lämmin suhde Pojalla olikaan Isäänsä Jehovaan! Tuo läheinen suhde alkoi heti, kun hänet luotiin, lukemattomia vuosituhansia ennen hänen syntymistään ihmiseksi. Hän oli Jumalan ainosyntyinen Poika, ainoa jonka Jehova itse oli suoranaisesti luonut. Kaikki muu taivaassa ja maan päällä luotiin tuon erittäin rakkaan Esikoispojan välityksellä (Kolossalaisille 1:15, 16). Hän toimi myös Jumalan Sanana eli Edustajana, jonka välityksellä Jumalan tahto ilmoitettiin toisille. Tästä Pojasta, josta Jumala piti aivan erityisesti, tuli ihminen, Jeesus Kristus. (Sananlaskut 8:22–30; Johannes 1:14, 18; 12:49, 50.)

      2 Jo ennen kuin Jumalan Esikoispoika sikisi ihmeen avulla ihmiseksi, hänestä oli kirjoitettu kymmeniä henkeytettyjä ennustuksia. Apostoli Pietari vahvisti Corneliukselle: ”Kaikki profeetat todistavat hänestä.” (Apostolien teot 10:43.) Jeesuksella on niin suuri merkitys Raamatussa, että eräs enkeli sanoi apostoli Johannekselle: ”Jeesuksesta todistaminen on profetoimisen henki.” (Ilmestys 19:10.) Hänet voitiin selvästi tunnistaa Messiaaksi noiden profetioiden perusteella. Ne kiinnittivät huomiota eri tehtäviin, joissa hän täyttäisi Jumalan tarkoituksia. Kaiken tämän pitäisi kiinnostaa suuresti meitä nykyään.

      Mitä ennustukset paljastivat?

      3 Ensimmäinen noista ennustuksista lausuttiin Eedenissä tapahtuneen kapinan jälkeen. Jehova sanoi käärmeelle: ”Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.” (1. Mooseksen kirja 3:15.) Tuo ennustus osoitettiin todellisuudessa Saatanalle, jota käärme edusti. ”Nainen” on Jehovan oma uskollinen taivaallinen järjestö, joka on ikään kuin hänen uskollinen vaimonsa. ’Käärmeen siemen’ koostuu kaikista enkeleistä ja ihmisistä, jotka ilmaisevat Saatanan henkeä, jotka vastustavat Jehovaa ja Hänen kansaansa. ’Käärmeen pään murskaaminen’ merkitsee lopullista tuhoa kapinalliselle Saatanalle, joka panetteli Jehovaa ja aiheutti suurta surua ihmiskunnalle. Mutta mikä on sen ”siemenen” pääasiallisen osan henkilöllisyys, jonka oli määrä suorittaa tuo murskaaminen? Se pysyi satojen vuosien ajan ”pyhänä salaisuutena”. (Roomalaisille 16:20, 25, 26.)

      4 Kun ihmiskunnan historiassa oli edetty noin 2 000 vuotta, Jehova ilmoitti lisää yksityiskohtia. Hän osoitti, että Siemen ilmaantuisi Abrahamin sukuhaarasta (1. Mooseksen kirja 22:15–18). Siemeneen johtava sukuhaara ei kuitenkaan noudattaisi lihallista polveutumista vaan Jumalan valintaa. Vaikka Abraham rakastikin poikaansa Ismaelia, jonka Hagar oli synnyttänyt, Jehova sanoi: ”Liittoni minä solmin Iisakin kanssa, jonka Saara synnyttää sinulle.” (1. Mooseksen kirja 17:18–21.) Tuo liitto vahvistettiin myöhemmin, mutta sitä ei vahvistettu Iisakin esikoispojalle Esaulle vaan Jaakobille, josta Israelin 12 heimoa polveutuivat (1. Mooseksen kirja 28:10–14). Aikanaan osoitettiin, että Siemen syntyisi Juudan heimosta, Daavidin sukuhaarasta (1. Mooseksen kirja 49:10; 1. Aikakirja 17:3, 4, 11–14).

      5 Mitä muita johtolankoja esitettiin Siemenen henkilöllisyydestä? Raamattu mainitsi yli 700 vuotta etukäteen, että luvattu Siemen syntyisi ihmiseksi Betlehem-nimisessä paikassa. Se paljasti lisäksi, että Siemen oli ollut olemassa jo ”ajan hämärän päivistä”, siitä lähtien kun hänet luotiin taivaassa. (Miika 5:2.) Myös se täsmällinen ajankohta, jona hän ilmaantui maan päälle Messiaana, ennustettiin profeetta Danielin välityksellä (Daniel 9:24–26). Ja kun Jeesus sitten voideltiin pyhällä hengellä ja hänestä todellisuudessa tuli Jehovan Voideltu, taivaasta kuuluva Jumalan oma ääni tunnisti hänet selvästi Hänen Pojakseen (Matteus 3:16, 17). Siemen oli paljastunut! Näin ollen Filippus saattoi sanoa vakuuttuneena: ”Olemme löytäneet sen, josta Mooses Laissa ja Profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen.” ( Johannes 1:45.)

      6 Jeesuksen seuraajat ymmärsivät myöhemmin, että Raamatun henkeytettyihin kirjoituksiin oli siroteltu kirjaimellisesti kymmeniä häntä koskevia ennustuksia (Luukas 24:27). Kävi yhä selvemmäksi, että Jeesus on pääasiallinen osa siitä ’naisen siemenestä’, joka murskaa käärmeen pään, hävittää Saatanan. Jeesuksen välityksellä täytetään kaikki Jumalan ihmiskunnalle antamat lupaukset, kaikki hartaat toiveemme (2. Korinttilaisille 1:20).

      7 Miten tämän tietämisen pitäisi vaikuttaa meihin? Raamatussa kerrotaan etiopialaisesta eunukista, joka oli lukenut joitakin näistä tulevaa Lunastajaa ja Messiasta koskevista ennustuksista. Ymmällään hän kysyi evankelista Filippokselta: ”Kenestä profeetta sanoo tämän?” Saatuaan vastauksen eunukki ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen. Kuunneltuaan tarkkaavaisesti Filippoksen antamaa selitystä tuo mies tajusi, että tämän täyttyneen ennustuksen käsittäminen vaati häntä itseään toimimaan. Hän ymmärsi, että hänen piti mennä kasteelle. (Apostolien teot 8:32–38; Jesaja 53:3–9.) Reagoimmeko me samalla tavoin?

      8 Ajattele myös koskettavaa kertomusta siitä, miten Abraham yritti uhrata Iisakin, ainoan Saarasta saamansa pojan (1. Mooseksen kirja 22:1–18). Tämä oli esikuva siitä, miten Jehova uhraisi ainosyntyisen Poikansa: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” ( Johannes 3:16.) Tämä vahvistaa luottamustamme siihen, että aivan niin kuin Jehova antoi ainosyntyisen Poikansa täyttääkseen tarkoituksensa, Hän ’antaa meille huomaavaisesti myös kaikkea muuta’ (Roomalaisille 8:32). Mitä meiltä vaaditaan? Kuten 1. Mooseksen kirjan 22:18:ssa kerrotaan, Jehova sanoi Abrahamille, että kaikki kansakunnat siunaisivat itsensä Siemenen välityksellä, ’koska Abraham oli kuunnellut Jumalan ääntä’. Meidänkin täytyy kuunnella Jehovaa ja hänen Poikaansa: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihastuksen alaisena.” ( Johannes 3:36.)

      9 Jos arvostamme ikuisen elämän toivoa, jonka Jeesuksen uhri mahdollisti, haluamme noudattaa sitä, mitä Jehova on Jeesuksen välityksellä sanonut meille. Kyse on paljolti siitä rakkaudesta, jota tunnemme Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan (Matteus 22:37–39). Jeesus osoitti, että rakkautemme Jehovaa kohtaan saisi meidät opettamaan toisia ’noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus on käskenyt meidän noudattaa’ (Matteus 28:19, 20). Lisäksi haluamme osoittaa tuota rakkautta yhdessä toisten Jehovan palvelijoiden kanssa siten, että kokoonnumme säännöllisesti yhteen heidän kanssaan (Heprealaisille 10:25; Galatalaisille 6:10). Kuunnellessamme Jumalaa ja hänen Poikaansa meidän ei myöskään tule ajatella, että he vaativat meiltä täydellisyyttä. Heprealaiskirjeen 4:15:ssä sanotaan, että Ylimmäisenä Pappinamme Jeesus voi ”suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme”. Miten lohdullista se onkaan erityisesti silloin, kun pyydämme Jumalaa rukouksessa Kristuksen välityksellä auttamaan meitä voittamaan heikkoutemme! (Matteus 6:12.)

      Osoita uskoa Kristukseen

      10 Selitettyään Jerusalemissa toimineelle juutalaisten ylimmälle tuomioistuimelle, että eräs Raamatun ennustus oli täyttynyt Jeesuksessa, apostoli Pietari päätti puheensa seuraaviin voimakkaisiin sanoihin: ”Eikä ole pelastusta kenessäkään muussa, sillä taivaan alla ei ole toista ihmisten keskuudessa annettua nimeä, jonka välityksellä meidän täytyy pelastautua.” (Apostolien teot 4:12.) Koska kaikki Aadamin jälkeläiset ovat tehneet syntiä, heidän kuolemaansa ei sisälly mitään ansiota, jonka turvin joku voisi saada lunastuksen. Jeesus oli kuitenkin täydellinen, ja hänen elämällään oli uhriarvoa. (Psalmit 49:6–9; Heprealaisille 2:9.) Hän antoi Jumalalle lunnaat, jotka vastasivat täsmällisesti sen täydellisen elämän arvoa, jonka Aadam oli menettänyt (1. Timoteukselle 2:5, 6). Tämä avasi meille mahdollisuuden ikuisen elämän saamiseen Jumalan uudessa maailmassa.

      11 Lisäksi lunnaat ovat tehneet meille mahdolliseksi hyötyä muilla tavoin jo nyt. Jeesuksen uhri mahdollistaa esimerkiksi sen, että vaikka olemme syntisiä, voimme syntien anteeksiannon ansiosta saada puhtaan omantunnon. Tämä ylittää suuresti sen, mitä israelilaiset koskaan saavuttivat niiden eläinuhrien välityksellä, joita Mooseksen laki vaati. (Apostolien teot 13:38, 39; Heprealaisille 9:13, 14; 10:22.) Tällainen anteeksianto edellyttää kuitenkin sitä, että tunnustamme rehellisesti, miten paljon tarvitsemme Kristuksen uhria: ”Jos sanomme: ’Meillä ei ole syntiä’, niin me eksytämme itseämme, eikä totuus ole meissä. Jos tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta epävanhurskaudesta.” (1. Johanneksen kirje 1:8, 9.)

      12 Miten syntiset ihmiset voivat ilmaista uskovansa Kristukseen ja hänen uhriinsa? Kun ihmiset tulivat ensimmäisellä vuosisadalla uskoviksi, he osoittivat uskonsa julkisesti menemällä kasteelle. Minkä vuoksi? Koska Jeesus käski, että kaikki hänen opetuslapsensa piti kastaa. (Matteus 28:19, 20; Apostolien teot 8:12; 18:8.) Ihminen ei anna minkään pidätellä itseään, kun se rakkaudellinen huolenpito, jota Jehova on osoittanut Jeesuksen välityksellä, todella vaikuttaa hänen sydämeensä. Hän tekee kaikki tarvittavat muutokset elämässään, vihkiytyy rukouksessa Jumalalle ja menee sen vertauskuvaksi vesikasteelle. Osoittamalla uskonsa tällä tavoin hän ’pyytää Jumalalta hyvää omaatuntoa’ (1. Pietarin kirje 3:21).

      13 Syntiset taipumukset ilmenevät luonnollisesti sen jälkeenkin. Mitä teemme silloin? Apostoli Johannes sanoi: ”Kirjoitan teille näitä asioita, jottette tekisi syntiä. Ja jos joku tekeekin synnin, niin meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, vanhurskas. Ja hän on sovitusuhri meidän syntiemme edestä.” (1. Johanneksen kirje 2:1, 2.) Merkitseekö tämä sitä, että teemmepä mitä hyvänsä, kaikki on hyvin, jos vain rukoilemme Jumalalta anteeksiantoa? Ei välttämättä. Anteeksi saaminen edellyttää aitoa katumusta. Lisäksi saatetaan tarvita apua niiltä kristillisen seurakunnan jäseniltä, jotka ovat vanhempia ja kokeneempia. Meidän täytyy ymmärtää, että olemme tehneet väärin, ja katua sitä vilpittömästi, jotta voisimme hartaasti pyrkiä välttämään sen toistamista. (Apostolien teot 3:19; Jaakobin kirje 5:13–16.) Jos toimimme näin, voimme olla varmoja siitä, että Jeesus auttaa meitä ja voimme päästä takaisin Jehovan suosioon.

      14 Jeesuksen uhrin ansiosta ”pienellä laumalla”, 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä mainitun siemenen toissijaisella osalla, on mahdollisuus saada ikuinen elämä taivaassa (Luukas 12:32; Galatalaisille 3:26–29). Sen ansiosta on lisäksi miljardeilla muilla ihmisillä mahdollisuus elää ikuisesti paratiisissa maan päällä (Psalmit 37:29; Ilmestys 20:11, 12; 21:3, 4). Ikuinen elämä on ”Jumalan lahja”, jonka hän antaa ”Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä” (Roomalaisille 6:23; Efesolaisille 2:8–10). Jos uskomme tuohon lahjaan ja arvostamme sitä tapaa, jolla sen saavuttaminen on tehty meille mahdolliseksi, osoitamme sen käytännössä. Kun ymmärrämme, miten suurenmoisella tavalla Jehova on toteuttanut tahtonsa Jeesuksen välityksellä ja miten tärkeää meidän kaikkien on seurata tarkoin Jeesuksen askeleita, niin sisällytämme kristillisen palveluksen elämämme tärkeimpiin toimiin. Uskomme ilmenee siitä vakaumuksesta, jota osoitamme kertoessamme toisille tästä Jumalan suurenmoisesta lahjasta (Apostolien teot 20:24).

      15 Sellaisella uskolla on suurenmoinen, yhdistävä vaikutus. Se lähentää meitä Jehovaan, hänen Poikaansa ja toisiin kristillisen seurakunnan jäseniin. (1. Johanneksen kirje 3:23, 24.) Se saa meidät iloitsemaan siitä, että Jehova on huomaavaisesti antanut Pojalleen ”nimen, joka on jokaisen muun nimen [paitsi Jumalan nimen] yläpuolella, niin että Jeesuksen nimessä jokainen polvi notkistuisi, niiden, jotka ovat taivaassa, ja niiden, jotka ovat maan päällä, ja niiden, jotka ovat maan alla, ja jokainen kieli tunnustaisi avoimesti Jeesuksen Kristuksen olevan Herra Jumalan, Isän, kunniaksi” (Filippiläisille 2:9–11).
      KIINASSA häntä kutsutaan ”joulu-ukoksi”. Britanniassa hänet tunnetaan nimellä Father Christmas. Venäläiset puhuvat ”pakkasukosta”, ja Yhdysvalloissa hänen nimensä on Santa Claus. Suomessa hän on ”joulupukki”.

      Monet pitävät tätä hyväntuulista vanhaa miestä, jolla on pullea vatsa ja lumivalkoinen parta, itse joulun personoitumana. On kuitenkin myös yleisesti tunnettua, että joulupukki on tarua, myytti joka perustuu 300-luvulla eläneeseen Myran (nykyisessä Turkissa) piispaan liittyviin perinteisiin.

      Tavat ja perinteet ovat aina vaikuttaneet voimakkaasti juhlien viettoon, eikä joulu ole poikkeus. Joulupukkimyytti on vain yksi esimerkki suosittuihin juhlapäiviin liittyvästä kansanperinteestä. Vaikka jotkut väittävät, että joulutavat perustuvat Raamatun tapahtumiin, ne ovat todellisuudessa suurimmaksi osaksi pakanallista perua.

      Toinen esimerkki tästä on joulukuusi. Eräässä hakuteoksessa sanotaan: ”Pakanallisten eurooppalaisten keskuudessa yleinen puun palvonta säilyi kristinuskoon kääntymisen jälkeen skandinaavisissa tavoissa, kun talo ja eläinsuoja koristeltiin uutenavuotena ikivihreillä oksilla paholaisen karkottamiseksi ja kun lintuja varten pystytettiin jouluaikaan puu.” (The New Encyclopædia Britannica.)

      Suosittuihin jouluperinteisiin kuuluu myös kranssien tekeminen orjanlaakerista tai muista ikivihreistä oksista. Tämänkin tavan juuret ovat syvällä pakanuudessa. Antiikin roomalaiset koristivat orjanlaakerin oksilla temppeleitä saturnalian aikana, joka oli Saturnukselle, maanviljelyksen jumalalle, omistettu seitsenpäiväinen keskitalven juhla. Tämä pakanallinen juhla tunnettiin erityisesti hillittömästä remuamisesta ja irstailusta.

      Joulunajan tapa suudella mistelinoksan (kuva ohessa) alla voi tuntua joistakuista romanttiselta, mutta se palautuu keskiajalle. Muinaisen Britannian druidit uskoivat, että mistelissä oli taikavoimaa, ja siksi sitä käytettiin suojana demoneita, loitsuja ja muunlaista pahaa vastaan. Aikanaan syntyi sellainen taikauskoinen käsitys, että mistelin alla suuteleminen johtaisi avioliittoon. Tämä tapa on yhä joidenkuiden suosiossa joulun tienoilla.

      Tässä oli vain muutamia niistä nykyisistä jouluperinteistä, jotka ovat saaneet vaikutteita pakanallisista opetuksista tai jotka juontuvat niistä suoraan. Sinua saattaa kuitenkin ihmetyttää, miten tähän on tultu. Kuinka juhlaan, jota sanotaan vietettävän Kristuksen syntymän kunniaksi, on kietoutunut niin paljon ei-kristillisiä tapoja? Mikä vielä tärkeämpää, mitä Jumala ajattelee tästä asiasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      175
      13388
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4910
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2032
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1693
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe