Muistumia viime tammikuulta, fiksuimmat olivat jo silloin hereillä:
Valitettavaa kyllä, monetkin merkit viittaavat siihen että näissä vaaleissa presidenttiä ei ehkä todellisuudessa valitsekaan Suomen kansa vaan joku kulissientakainen porukka johon kuuluu sekä suomalaisia että venäläisiä.
Perustelut
1. Halospropagandan rummutus Hesarissa, Ilta-Sanomissa, YLEssä. Joka viikko jonkin näistä uutisissa uusi Halosen erinomaisuutta ja ylivoimaista kansansuosiota korostava "gallup". Koska yhden ehdokkaan ylivoimaa julistava gallup voi myös haitata ehdokkaan pärjäämistä kun kannattajat jäävätkin kotiin varmoina voitosta, eikä tarkoitushakuisen propagandan voida järkevästi olettaa olevan suunnattu Halosta vastaan, voidaan vetää vain se johtopäätös että väärennetyillä gallupeilla pedataan peukaloituja vaaleja, jotka Halonen tietysti tulee voittamaan. Kansa ei kyseenalaista, kun päähän on taottu jo monta vuotta kuinka ylivoimaisen suosittu Halonen on.
2. Putinin kutsut Haloselle jo ennen presidentinvaaleja. Tietääkö Putin kenties jo nyt jotenkin, kenet Suomen presidentiksi tullaan valitsemaan tulevissa vaaleissa?
3. Erkon Sanoma konsernilla, jonka lehdet HS ja IS ovat Halosen propagandarintaman etunenässä, on tärkeitä uusia bisneksiä Venäjällä ja Venäjällä tunnetusti esiintyy toisinaan korruptiota. Ehkä näinkin isossa mittakaavassa? Siis että Erkon lehtien on annettava myönteinen kuva Kremlin mieleisestä ehdokkaasta eli Halosesta.
4. Arto Lahti on juuri protestoinut saamastaan huonosta kohtelusta YLEn ja Sanoma-konsernin lehtien taholta (www.pressi.com) Varmasti ei presidenttiehdokas tuollaista ala itkeskelemään tässä vaiheessa ilman hyvää syytä. Arto Lahti tunnetaan Karjalan palautusta ajavana henkilönä, joten on syytä olettaa että Venäjä suhtautuu häneen erityisen epäsuopeasti. Olisiko tässäkin asiassa käsky käynyt ulkomailta näille tiedotusvälineille.
5. Halosen leiri tuntuu vähän liian voitonvarmalta ja käyttäytyy röyhkeästi ja ylimielisesti. Halosen kampanjapäällikön kehotus naisille säästää valtion rahoja äänestämällä Halonen presidentiksi JO ensimmäisellä kierroksella hakee vertaistaan ylimielisyydessä ja tuntuu jopa hieman epätyypilliseltä suomalaisessa ympäristössä. Mutta tietysti jos vaalin tuloksen tietää etukäteen varmuudella, niin eihän sillä niin paljon väliä ole mitä suustaan päästelee. Sama pätee itse Haloseen. Halosen kiukuttelu ja öykkäröinti monessa asiassa vieläpä kampanjan loppumetreillä. Eikö hän pelkää sen tekevän huonoa vaikutusta äänestäjiin? Halonen ei ole myöskään vaivautunut puhumaan asiaa vaalikeskusteluissa, vaan enimmäkseen lässytellyt niitä näitä. Tämä outo käytös selittyisi ihan luontevasti sillä, että vaalituloksen ennalta tietävä Halonen kokee kampanjoinnin ja vaaliruljanssin pakkopullana joka alkaa jo loppua kohden kovasti väsyttää ja rasittaa, jolloin ymmärrettävästi tapahtuu tällaisia lipsahduksia.
Vilppiä osattiin odottaa!
5
326
Vastaukset
- ja kuten
Pekka Tarkka kolumnissaan kirjoittaa, kahden lautasen ongelmasta EU-huippukokouksissa päästään sillä, että lähetetään sinne vain ministereitä.
- varmaa on
Venäjän osuuttahan on mahdoton todistaa. On sekin mahdollista. Luultavammin tämä taho osaa juonia ihan omasta takaakin.
Tämä huomiosi mediasta pitää täysin paikkaansa. Murheekseni Ilkka-lehti pohjanmaalla on ottanut tämän saman linjan. Se julkaisee jatkuvasti näistä henkilöistä näyttäviä kuvia ja tekstejä, joissa ei ole siteeksikään asiaa. - nikke48
Mihin taustaryhmään kuulut,onko isäntäsi kokoomuksen vai itsenäisyyspuolueen toimistossa?
Arvaan ettet rohkene vastata,voin kuitenkin kertoa että teksti on niin tökeröä ettei kukaan ,jolla tietokone on usko moista apulantaa!- ..heh..
Sehän on tosiaan niin, että ne, jotka uskoisivat avauksen (ja satojen kirjoittajansa vastaavien sepustusten) sanomaa, eivät osaa avata tietokonetta.
Sikäli menee harakoille avaajan vaivannäkö.
Mutta ehkäpä hän ilostuttaa itseään jutuillaan? Taitaakin olla se ainoa, johon ne ns. kolahtaa.
- lklkj
lmölö
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190