Kekkonen ja sotasyyllisyys

Tällaisissa asioissa menee niin Rautkalliolta kuin Tarkaltakin puurot ja vellit sekaisin. Molemmat ovat vanhan koulun historioijia, joille psykohistoriallinen näkökulma menee yli hilseen.

Yksikertaisesti sanoen on täysin kestämätöntä vetää aloitteellisuudesta sinänsä mitään sisällöllisiä johtopäätöksiä. Aloitteellisuus voi olla poliitikon valinta sen suhteen miten asioita haluaa ajaa mutta siitä ei seuraa mitään sen suhteen millaisia asioita haluaa ajaa.

Esimerkiksi Koivisto oli presidenttiytensä alkuvaiheessa syystäkin hyvin huolestunut siitä saako hän syntymään hyvät suhteet N-liiton johtoon. Koivisto ratkaisi asian hyvin samalla tavalla kuin Kekkonenkin toimi: pyrki ottamaan tärkeässä asiassa aloitteen itselleen. Niinpä Koivisto yritti miltei epätoivoisesti pitää huolta siitä että nimenomaan hän ehdottaa heti ensimmäisessä tapaamisessa N-liiton johtajille YYA-sopimuksen ennenaikaista pidentämistä. Tämä pitää siis nähdä tyypillisenä psykologisena liikkeenä -- näin paineen alla tietty poliitikkotyyppi reagoi -- eikä sitä pidä tulkita niin että YYA-sopimus olisi sisällöllisesti innoittanut Koivistoa.

Rautkallion ja Tarkan voi historioijina unohtaa. Heistä ei ole edes laadukkaan kahvipöytäkeskustelun aiheiksi.

Olen osin samaa mieltä kuin "Aku" kirjoittaessaan aloitteen psykologisista taustaehdoista. Ei asia missään tapauksessa ole ollut niin, että suomalaiset kommunisteja lukuunottamatta olisivat ryhtyneet syyttämään johtajiaan sodan aloittamisesta. Kekkonen ja Paasikivi ovat toimineet tässä pakon edessä ja silloin ei välttämättä ole hyväksi näyttää, että hekin vain äärimmäisen pakotettuina tekevät asiat NL:n käskemänä. Sellainenkin olisi tulkittu vastapuolella vihamieliseksi teoksi. Suomella ei silloin ollut varaa moneen virheliikkeeseen eli vihamieliseksi tulkittuun tekoon.

Kekkosen osuus itse sotasyyllisyysprosessin aikaansaamiseen ei ole uskottava. Prosessi olisi käyty Kekkosesta huolimatta. Sitä vastoin prosessin eri osasten osalta voi ainakin kysyä, kenen idea ja mistä syystä oli asettaa Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen syytettyjen penkille. Nämä eivät olleet sen paremmin kotikommunistien kuin valvontakomission syytelistalla. Osaatko vastata, ovatko Kekkosen kädet tältä osin puhtaat?

…sotasyyllisoikeudenkäynteihin ovat toki kertoneet monet muutkin historiantutkijat kuin nuo mainitut kaksi, joiden syyksi kepulaiset aina haluavat panna kaikki.

Tuokin asia on nähtävä Kekkosta koskien laajemmassa ja kauempaa alkaneessa yhteydessään. Tässä ei ole mahdollista siitä paljon puhua, mutta otan muutaman katkelman ”kekkostutkielmastani”. Näin kerroin tuota asiaa sivuten nojautuen Matti Kalliokosken kirjoittamaan isoisänsä Viljami Kalliokosken elämäkertaan ”Pitkä sarka”:
   

>> Kun Maalaisliitto piti joulukuussa 1944 puoluekokouksensa, puheenjohtaja Kalliokoski ja puoluesihteeri Kaasalainen saivat yksimielisen jatkoajan tehtävissään. Se oli julkinen tappio Kekkoselle, joka oli Paasikiveä säestäen vaatinut ”uusia kasvoja” tehtäviin. Kekkonen joutui äänestyksessä jättämään myös paikkansa puolueen keskushallituksessa ministeri Jutilalle.

Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen. Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.> Kenraali Jelisei T.Sinitsyn oli korkean tason neuvostoagentti, Stalinin, Berijan ja Zdanovin luotettu. Suomessa hän toimi Jelisejev-nimisenä talvisodan alla ja välirauhan aikana sekä jatkosodan jälkeen tärkeissä salaisissa tehtävissään. Hän on kirjoittanut noista ajoista muistelmansa ”Vaiettu totuus”. Hän oli elämänsä loppuun saakka (kuoli 1998) vakaumuksellinen kommunisti ja hänen kirjassaan ”demokraatteja ja vapauden puolustajia” ovat tietenkin kommunistit ja muut Neuvostoliiton ystävät, joihin hän Kekkosenkin lukee.

Kirjassaan Sinitsyn kertoo, miten vasta viikon Suomessa oltuaan syksyllä 1944 hänen luokseen pyrki ja pääsi mies, jota hän kutsuu Ahdiksi. Kysymyksessä oli Kekkosen harmaa eminenssi Kustaa Vilkuna, se käy helposti selväksi. Hän esitteli Sinitsynille venäjäksi käännetyn Kekkosen 25.9.44 pitämän radiopuheen tekstin, joka sisälsi ohjelman maan olojen järjestämiseksi rauhansopimusehtojen pohjalta. Tuo puhehan oli äärimmäisen myötämielinen neuvostoliittolaisille, niin mielistelevä, että jo sitä kirjoitettaessa lienee ajateltu puheen myöhempää käyttötarkoitusta, sitä, millä asialla Vilkuna nyt oli. Eli hän suoraan pyysi Neuvostoliiton tukea Kekkoselle tämän pyrkimyksessä päästä valta-asemiin Suomessa. > Helsingin Yliopiston poliittisen historian professori ja entinen ulkoministeriön virkamies Jukka Nevakivi kirjassaan ”Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui” kertoo yksityiskohtaisesti, miten Kekkonen sai Neuvostoliiton tuekseen ja miten hän siihen tukeutui. Hän kertoo hiukset pystyyn nostattavia esimerkkejä siitä, miten Arvo Korsimo ja Kekkonen tarjosivat toistuvasti Neuvostoliiton johtomiehille takeita myötämielisyydestään ja pyysivät heitä vastalahjana käyttämään Neuvostoliiton valtaa Kekkosen hyväksi hänen sisäisessä poliittisessa taistelussaan. Monet tärkeät asiat kerrottiin neuvostoliittolaisille ennen kuin omille valtioelimille tai edes työtovereille.

naivi
se mieshän ajaa asioita, ei keskustele tai tutki mitään objektiivisesti
J. T. on rahan renki jonka raha on valinnut asiantuntijakseen
unohda sellaisen miehen kannanotot jos haluat löytää totuuden

Kohtalaisen hyvän novellin.Historiantutkimuksen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.Kokoomus-demari akseli toimii hyvin,pojat kirjoittavat muunneltua totuutta,klikin valtamedia sitä levittää.Tasapuolisuuden nimissä muut mielipitee jätetään julkaisematta.Sellainen on tämä kokoomus-demari sasisuomi.