Päätin kerrankin antaa kutsun käydä ja pyytää serkkuni pikkujoulua viettämään, nyt kun välimatka asuinpaikkojemme välillä ei ole enää niin toivottoman pitkä.
Kutsun laitoin jo reilu kolme viikkoa sitten, ja kaikki neljä innolla olivat tulossa.
Ihanaa! Aloitin samantien järjestelyn, ruokien ja juomien suunnittelun. Se parisen viikkoa vierähtikin järjestelyjä tehdessä, mieli iloisena kun saan porukan kasaan.
Viikkoa ennen pippaloita alkoi eräs kutsuttu ilmoittelemaan "hienovaraisesti" ettei ole mitään aikomusta edes tulla. Kun autossakin on vikaa, rahatkin on loppu, sairaanakin taidan olla. En viitsinyt kysyä mutta tiesinhän jo heti että se siitä, tämä ihminen ei aio tulla, koko ajan voivottelemassa oloaan ja asioitaan. Ei voinut vain suoraan sanoa.
Ei siinä, mutta ilmoitti myös että jos hän ei pääse, ei pääse muutkaan, hänen kyytinsä varassa ovat.
Sitten veivattiin viikko ees taas, tulee, ei tule, tulee, ei tule... Edellisenä iltana en vielä edes varmaa tiennyt, järjestele nyt siinä sitten mitään.
Tulopäivän aamuna lopullinen varmistus, joka olisi pitänyt arvata: Ei tule. Eivät siis muutkaan. Nyt oli tulematta jääminen vaan siirretty toisen tulijan syyn vuoksi.
Yksinäinen pikkujoulu, ei ketään. Niin kovin kuin sitä suunnittelin ja jonka eteen tein paljon töitä.
Miltä nyt tuntuu? Siltä että on hylätty täysin, kutsuni ei ollut riittävän arvokas. Monta "tärkeämpää" asiaa meni edelle. Ihan tavallista kyllä, näinhän se aina on. En ole riittävän tärkeä jotta näkemäni vaiva otettaisiin huomioon, jotta minunkin tunteeni otettaisiin huomioon..
Yksinäinen pikkujoulu
3
642
Vastaukset 3
- ja sinuna
en pitäis ees mitään yhteyksiä enää moisiin serkkuihin, tai kostaisin sen olemalla menemättä jos minut kutsuttaisiin, ilmoittaisin vasta saman päivän aamuna, että tulin kipeäks tai jot.
- pirauttanu
varamiespalveluun tai minulle, olisin tullu.
- AVortac
Heip.
Näin käy aina kun panostaa vääriin asioihin. Koetit hakea itsesi ulkopuolelta sitä lohtua, jota voit löytää vain itsesi sisäpuolelta. Kun viihdyt yksin, voit olla yhtä iloinen tulipa joku tai ei, ja voit täten myös paremmin nauttia jonkun seurasta jos hän sattuu tulemaan sillä kertaa.
Tarkoitan siis sitä, että jos antaa toisille vallan omiin tunteisiinsa, voi alkaa tuntua aika pian melko pahalta. Energiasi sijoitus ja ilosi lähde olivat siis ylipäätänsä ohimeneviä asioita, sellaisia joilla ei ole ikuista pysyvyyttä eikä siis siten todellista olemusta. Tietenkin pettymyksiä tällaisiin ns. 'Maya'-asioihin panostaessa tulee aina.
Tulee mieleen esimerkki lapsesta ilmapallon kanssa. Lapsi on hilpeä niin kauan kuin heliumpallo on eheä - mutta kun se poksahtaa, niin voi sitä porua. Hän sijoitti väärään asiaan. Aikuinen ymmärtää että palloja tulee ja menee ja hän osaa ottaa pallon puhkeamisen luonnollisena seikkana jolla ei oikeastaan ole suuremmin ajateltuna mitään väliä. Henkinen aikuinen osaa tehdä samoin vähän aikuisempien 'ilmapallojen', kuten tässä tapauksessa sukulaistesi pikkujoulujärjestelyjen kanssa.
Kun panostaa johonkin todelliseen - johonkin ikuiseen - johonkin pysyvään .. Maailmankaikkeuteen, Ikuiseen Isään, Kaikkivoipaan Olentoon joka pitää sinusta alati huolta, ei joudu pettymään samalla tavalla, koska silloin voi nähdä tällaiset pienet elämänkommellukset ja ns. 'vastoinkäymiset' samalla tavalla kuin aikuinen näkee lapsen ilmapallon puhkeamisen. Aikuinen voi toki tuntea empatiaa ja sääliä lasta kohtaan, onhan lapsi lohduttoman surullinen. Mutta aikuinen tietää, että lapsi toipuu kyllä ja hän saa myöhemmin paljon suurempia ja todellisempia ilon kohteita sekä myöskin paljon raskaampiakin taakkoja, pelkoja ja 'vastoinkäymisiä' kuin pienen keinotekoisen kuplan puhkeaminen.
Mutta jos pallo ei olisi koskaan puhjennut, lapsi ei olisi oppinut vielä sillä hetkellä tärkeää asiaa elämässä; kuinka pettymyksistä voi selvitä ja löytää jotain parempaa katoavaisen tuolta puolen.
- Vortac
P.s. mielekästä ja opettavaista vuotta 2007, 2008, 2009 ja koko loppuikuisuutta oikeastaan.. (oikeammin tarkoitan ikuista ajattomuutta, joka on meille luonnollinen tila)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051770
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461179Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172849Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48722
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636