Suomalainen mies...

...on lähtökohdiltaan samassa asemassa kuin muutkin maailman miehet, mutta hänet kasvattaa sellaiseksi nainen.

Ensin äiti, joka on nykyään hallitseva osapuoli nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa. Jos pojan kasvatukseen pääsee isä osallistumaan, hänestä saattaa tulla mies. Ja varsinkin, jos isä on kunnon mies, eikä mikään vellihousu.

Toiseksi häntä kasvattaa opettaja, joka hyvin usein on nainen. Jos on miesopettaja, hän on usein pehmo ja lepsu, joka ei pysty kuria pitämään. On joitakin miehisiäkin opettajia, mutta he ovat harvassa. Sillä nykyinen kasvatustyyli on tehoton juuri siksi, että perinteinen rakkaudellinen kuri on hylätty.

Sitten häntä tulisi kasvattaa armeijan. Sehän on ennen miellettykin miesten kouluksi. Mutta nykyään yhä useampi poika valitsee siviilipalveluksen, ja sekin kasvatus jää saamatta. Ja armeijan tyyli on muuttunut juuri samanlaiseksi pehmoiluksi kuin muunkin yhteiskunnan kasvatustyyli.

Viimeiseksi vaimon tulisi kasvattaa häntä. Mutta kun vaimot odottavat valmista miestä ja kun hän ei ole sellainen, hylkäävät hänet oitis. Näitä hylättyjä, kehityskelpoisia miehiä on Suomi puolillaan. Mikä käyttämätön voimavara!

Kerron tämän omasta kokemuksesta, sillä minulla on juuri tällainen äidin kasvattama ja toisen hylkäämä mies, josta tuli oikein kelpo aviomies. Hän on kuitenkin saanut kunnollisen vanhanajan armeija-kasvatuksen ja se vaikuttaa olleen hänen pelastuksensa. En vaihtaisi häntä mistään hinnasta.

Olen myös nähnyt ympärilläni monia tapauksia, joissa nainen on joko täysin pilannut miehen elämän tai toisissa tapauksissa tehnyt siitä onnellisen ja rikkaan. Nainen voi saada aikaan miehen sairastumisen ja myös tämän itsetuhoisen käyttäytymisen.

Minun mieheltäni jäivät tutustuttuamme sekä viina että tupakka sekä monet muut paheet. Mutta ne on täytynyt korvata jollakin ja se on ollut rakkaus. Kun sitä on tarpeeksi, mies tekee mitä vain vaimonsa eteen. Meillä on myös täydellinen tasa-arvo, jossa kumpikaan ei halvenna toistaan ei puheissa eikä käytöksessä.

En hyväksy feministien toimintatapoja enkä sosiaalitanttojen kasvatusmetodeja. Mielestäni nainen on nainen ja mies on mies. Kummallakin on oma tarkoituksensa, omat tehtävänsä ja paikkansa. Heidän tulee täydentää toinen toistansa eikä kilpailla keskenään.

Kaiken kaikkiaan suomalainen mies on oikein hyvä ja kehityskelpoinen ja ennenkaikkea kaikkein paras suomalaiselle naiselle. Jos suomalainen mies on mennyt pilalle, voi sormi osoittaa lähes poikkeuksetta naista.
3276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sanottu.
Nainen on nainen ja mies on mies, erilaisia mutta tasa-arvoisia.

Äänestä

Kyllä sinua alkaa vielä hakkaamaan niin kuin muutkin siat! Mies on sika, ei muuksi muutu! Parempi pysyä niistä erossa, jos haluaa säilyä hengissä.

Äänestä
  • Kerrotko "anargo", millä eläimen nimellä määrittelet naisen? Kai sinulla nyt jokin vertauskuva naisellekkin on, kun siis miehet ovat eläimistä sikoja.

    Sinun elämäsi ei varmasti ole kovin helppoa, tuollainen yleistäminen kuluttaa kovasti vähäisiä henkisiä voimavaroja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisko kirjoitti:

...on lähtökohdiltaan samassa asemassa kuin muutkin maailman miehet, mutta hänet kasvattaa sellaiseksi nainen.

Ensin äiti, joka on nykyään hallitseva osapuoli nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa. Jos pojan kasvatukseen pääsee isä osallistumaan, hänestä saattaa tulla mies. Ja varsinkin, jos isä on kunnon mies, eikä mikään vellihousu.

Toiseksi häntä kasvattaa opettaja, joka hyvin usein on nainen. Jos on miesopettaja, hän on usein pehmo ja lepsu, joka ei pysty kuria pitämään. On joitakin miehisiäkin opettajia, mutta he ovat harvassa. Sillä nykyinen kasvatustyyli on tehoton juuri siksi, että perinteinen rakkaudellinen kuri on hylätty.

Sitten häntä tulisi kasvattaa armeijan. Sehän on ennen miellettykin miesten kouluksi. Mutta nykyään yhä useampi poika valitsee siviilipalveluksen, ja sekin kasvatus jää saamatta. Ja armeijan tyyli on muuttunut juuri samanlaiseksi pehmoiluksi kuin muunkin yhteiskunnan kasvatustyyli.

Viimeiseksi vaimon tulisi kasvattaa häntä. Mutta kun vaimot odottavat valmista miestä ja kun hän ei ole sellainen, hylkäävät hänet oitis. Näitä hylättyjä, kehityskelpoisia miehiä on Suomi puolillaan. Mikä käyttämätön voimavara!

Kerron tämän omasta kokemuksesta, sillä minulla on juuri tällainen äidin kasvattama ja toisen hylkäämä mies, josta tuli oikein kelpo aviomies. Hän on kuitenkin saanut kunnollisen vanhanajan armeija-kasvatuksen ja se vaikuttaa olleen hänen pelastuksensa. En vaihtaisi häntä mistään hinnasta.

Olen myös nähnyt ympärilläni monia tapauksia, joissa nainen on joko täysin pilannut miehen elämän tai toisissa tapauksissa tehnyt siitä onnellisen ja rikkaan. Nainen voi saada aikaan miehen sairastumisen ja myös tämän itsetuhoisen käyttäytymisen.

Minun mieheltäni jäivät tutustuttuamme sekä viina että tupakka sekä monet muut paheet. Mutta ne on täytynyt korvata jollakin ja se on ollut rakkaus. Kun sitä on tarpeeksi, mies tekee mitä vain vaimonsa eteen. Meillä on myös täydellinen tasa-arvo, jossa kumpikaan ei halvenna toistaan ei puheissa eikä käytöksessä.

En hyväksy feministien toimintatapoja enkä sosiaalitanttojen kasvatusmetodeja. Mielestäni nainen on nainen ja mies on mies. Kummallakin on oma tarkoituksensa, omat tehtävänsä ja paikkansa. Heidän tulee täydentää toinen toistansa eikä kilpailla keskenään.

Kaiken kaikkiaan suomalainen mies on oikein hyvä ja kehityskelpoinen ja ennenkaikkea kaikkein paras suomalaiselle naiselle. Jos suomalainen mies on mennyt pilalle, voi sormi osoittaa lähes poikkeuksetta naista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu