En ole käynyt kirkossa pitkiin, pitkiin aikoihin ja se johtuu siitä, että kun aikanaan siellä kävin, niin siellä kyllä puhuttiin Jumalan Sanaa, joka tosin on kaikille tärkeää, sillä ilman Sanaa eksyy, mutta siellä ei opetettu täydillistä Sanan tuntemista ja siksi sieltä puuttui Jumalan Henki.
Pyhää Henkeä siellä ei opetettu tuntemaan. Sitä Jumalan voimaa, joka on jokaiselle uskovaiselle välttämätön.
Kirkon oppi on perusrakenteeltaan ja pohjaltaan hyvä, mutta se jää pahasti keskeneräiseksi ja siksi yksikään sen opin pariin joutunut ei pääse totuutta tuntemaan.
Muistan, kun aikanaan kävin kirkossa, niin sieltä poistuessani, olin paremminkin surullinen, kuin iloinen, sillä en saanut yhteyttä elävään Jumalaan kirkon opetusten kautta.
Jumala armahti minut ja pääsin yhteyteen Jeesukseen Kristukseen ja sain Pyhän Hengen kasteen ja voiman tulla Jumalan lapseksi.
Puhuutaanko tänään kirkossa Pyhästä Hengestä, jonka Jeesus lupasi lähettää meitä Puolustamaan ja kerrotaanko, että Jeesus tekee tänään samoin, kuin maanpäällä ollessaan ihmeitä, tekee aivan uudeksi omiensa elämän, parantaen ja vapauttaen?
Kehoittaako papit rukoilemaan Jumalalta Pyhän Hengen täyteyttä ja kertovatko he, että siinä yhteydessä ihminen saa myös armolahjoja?
Näkyykö kirkon ja maailman tekemiä sopimuksia, eli uskaltaako papit saarnata, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu, vai kiertävätkö he määrättyjä aiheita. Vaikkapa sanovatko he suoraan homouden olevan syntiä, vai ovatko liittoutuneet tasavertaistamaan kaikki ihmiset ja sen takia sallivat jos minkä synnin. Tietävätkö papit, että synti särkee lopulta kokonaan ihmisen ja he ovat oleva vielä kerran itse vastuussa opetuksistaan?
Mitä papit
2
116
Vastaukset
- mutisevat
Jotkut papit saarnaavat sinunkun korvasyyhyysi, mene vain kuuntelemaan! Mutta suurin osa ei sinua todennäköisesti miellytä. Ei he itse kuitenkaan ole omasta mielestään tehneet sopimuksia tämän maailman ja sen ruhtinaan kanssa, mutta kun hengellinen pimeys voittaa ihmisen, siltä ei pelasta mikään virkakaan.
- he puhuvat?
Osaavatko kertoa, että Jeesuksen lunastamat saavat uudesti syntymän vedestä ja Hengestä, eli Jumalasta?
Kertovatko he, että Jeesus on ainoa pelastus ja siksi meidän tulee käyttää Jumalastamme nimeä Jeesus ja kertovatko voimasta, jonka Jeesuksen omat täällä saavat?
Yhäkin huomaan, että monet kirkkouskovaiset puhuvat joko Jumalasta tai taivaan Isästä, mutta ikään kuin häpeäisivät nimeä JEESUS.
Onko peruskivi tullut heille kompastuskiveksi?
Vieläkö ns. pyhä puhe on heillä kunniassa, eli vieläkö he muuttavat äänensäkin puhuessaan ja ovat valtavan pyhän kuuloisia, vaikka totuutta eivät osaakaan opettaa, koska eivät ole itse päässeet sitä tuntemaan.
Olen kuullut, että joukossa on kuitenkin heitäkin, jotka todella tuntevat Jumalan ja pyrkivät omalla paikallaan kirkastamaan Jeesuksen kautta saatavaa armoa. Oletko sinä törmännyt tälläisiin pappeihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141423- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928