se, että massiivinen kirjoittelu osoittaa miten jakautunut kansa on. Presidentinvaalien loppuvaihe osoitti jotain sellaista, joka kertoi olennaisia asioita vasemmiston periaatteista. Opit olivat kuin Neuvostoliitosta. Ovatko vasemmiston laidat sittenkin lähempänä toisiaan kuin mitä esitetään? Ovatko eri puolueet vain yhteistä työväenliikkeen taktiikkaa kannatuksen maksimoimiseksi?
SAK:n massiivinen kannatus Haloselle, vaikka osa jäsenistä ei häntä pres. tahtonut, ja mörkö- Lipposen tuominen takkinsa Nato-asiassa kääntäneenä pelottelemaan tavallisia ihmisiä, olivat asioita, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen.
Kansan yhtenäisyys on menetetty. Kannattaa ottaa kansan jakautuneisuus tosissaan. Voi tulla vaikeita aikoja Suomelle. Katsotaan sitten onko yksituumaisuutta vai miten menetellään. Nyt meillä on ja tulee viisi vuotta olemaan vain puolen kansan presidentti. Se on fakta.
Halosen vastaisuudessa
vakava asia on
0
150
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190