Vai tehtiin linnassa etiketti virhe, höpö höpö!

Late Lapista

Etiketin mukaan kutsun saajan seuralaisenkin olisi pitänyt jäädä pois juhlista, jos kutsun saaja on estynyt saapumaan.Linna: Lordin vaimo teki etikettivirheen
8.12.2006 07:03
Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton tuonut Lordi-yhtye oli saanut kutsun linnaan. Yhtyeen keulamiestä Mr. Lordia eli Tomi Putaansuuta ei kuitenkaan juhlissa näkynyt. Sen sijaan hänen vaimonsa Johanna Askola saapui juhliin yksin. Kutsun saajan avecin saapuminen juhliin yksin, ilman kutsun virallista vastaanottajaa, ei ollut hyvien tapojen mukaista.

- Ei se ihan etiketin mukaan mennyt, Presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk myöntää.

Etiketin mukaan kutsun saajan seuralaisenkin olisi pitänyt jäädä pois juhlista, jos kutsun saaja on estynyt saapumaan.

- Näin on käynyt joskus ennenkin, mutta en muista milloin se oli, Romantschuk muistelee ja korostaa, että etiketin noudattaminen on vieraiden omalla vastuulla.

- Tiettyjä etikettejä on olemassa, ja jokainen päättää itse noudattaako niitä. Me emme voi asialle mitään.

Koska tv-katsojat eivät huomanneet Johanna Askolan saapumista kättelyjonossa, heräsi epäily, että hän olisi saapunut Linnan juhliin huomaamatta jotain muuta kautta. Romantschuk kuitenkin torjuu nämä epäilyt.

- Yhtäkään vierasta varten ei tehty erityisjärjestelyjä.

Keskustelu Tulosta Postita :P :P

Vai että oikein etiketti virhe, Lordi ainakin teki oikein kun ei osallistunut noiden turhanpäisyyksien turhiin juhliin, mikäs helevetin itsenäinen valtio Suomi on ? [b]Itsenäisen valtion tunnus merkit ovat täydellinen itsemääräämis oikeus ja oma raha , Suomella noita ei enään ole kumpaakaan![/b] Määräys valta on annettu laukaustakaan ampumatta Brysseliin ja rahana on keskieurooppalaisen mafian kalakaanit !
Mutta Lordilla näkyy olevan niin helkkarin KOMIA vaimo jotta häntä kehtaa esitellä vaikkapa kuninkaille ! Taitaa ollakin tuo juttu etiketti virheestä kateellisten juttuja !

Late Lapista

8

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Late Lapista
    • 04295u

      väärälle palstalle leikkimään papukaijaa, juttu muuten loytyy julkkispalstalta ja linnanjuhlat palstalta...Onko Late hönössä kun tuolla tavalla eksyy.

      • Morkkaaja.

        Tietääkseni palstan nimi on maailman menoa , täällä ja muualla maailmassa. Sinulle pitää perustaa "Tosikkopalsta".


      • edellisen
        Morkkaaja. kirjoitti:

        Tietääkseni palstan nimi on maailman menoa , täällä ja muualla maailmassa. Sinulle pitää perustaa "Tosikkopalsta".

        kanssa samaa mieltä, jos asialle on oma palsta, käytettäköön sitä, siellä saattaa olla asiasta kiinnostuneita, samanmielisiä. En muuten minäkään katsonut koko juhlaa, en ole katsonut sitä vuosiin, Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa, EVVK.


    • Karhunkaataja Klomma

      juhlat on etikettivirhe, mutta eihän ne pössit sitä tajua. Itsenäisyyspäivä, voi vi..tu! Tyhjää tuötä poijaat aikonaan teki rajalla.

    • loiro

      menny sinne maskipäässä, mutta tässä tulee myöskin esteeksi säännöt, joita on noudatettava ja sen vuoksi hänkin olisi voinut näyttää idoleilleen esimerkkiä menemällä sinne!

      ps. sitä ei silti tuolla kadulla kukaan tunnistaisi,kun ihminen näyttää aivan erilaiselta, kuin tv:ssä

      • laardi pÅ sommaren

        tunkekoon etikettinsä hanuriin ja soittakoon Caarllille


      • Nocturna
        laardi pÅ sommaren kirjoitti:

        tunkekoon etikettinsä hanuriin ja soittakoon Caarllille

        on siinäkin julkisuudenhakuinen ämmä. Tunkee linnaan vaikkei itse kutsuttu päässyt, aika noloa. ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe