POKS!!

anteeksi tämä uusi avaus toiseen kertaan tälle päivälle, mut oli pakko tehdä, että saan kertoa tuntemuksistani :=)))

Oletteko koskaan herkistäneet kuuloaistejanne, kun avaatte viinipullon korkin?
Se on niin hienoa musiikkia korville, ettei sitä pysty jäljittelemään yksikään instrumentti.
Kun kaadatte sen viinilasiin, kuunnelkaa miten kivalla äänellä se lirisee lasiin. Kuin tunturipuro. Ihan toista kuin kaljaa kaatais.
Ja sitten hajuaistin vuoro. Haistat sen korkkia, voit tuntea viinikellarin ja rypäleen tuoksun. Jos tuoksuu home, niin viini on pilalla.

Luulen et tykkään enemmän punkkupullon avaamisesta, kuin sen juomisesta :=))))

Nyt kuitenkin mulla on kolme syytä (syy täytyy aina löytyä) miksi sitä vähän maistelenkin tänä iltana. Yhtä syytä en nyt täällä kerro (kaikista suurin syy), mutta toinen syy on itsenäisyyspäivä, jonka kunniaksi en ole vielä maljaa nostanut. Kolmas syy on Kyllin nimpparit.

Kippistä ja terveydeksi. Missä SY, a-v, Kyllikyllä, StarAngel ja muut, jotka aikoivat tänään olla juhlapäällä?

Ps. miehille on aina tilaa :=)))))
1612410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 161

Vanhimmat

Kivaa kun olet juhlapäällä ja punkku maistuu!!:))

A-V pyysi kertomaan paljon terveisiä!! Hänen koneensa ei taaskaan toimi, mutta hää sanoi olevansa hengessä mukana!!:))

Äänestä
  • jos a-v ei pääse. Toivotaan et illan päälle kone alkais toimimaan. Vie kuitenkin terkkuja takas. Sano et täällä on hyviä miehiä, niin hän lähtee vaikka naapurin koneelle :=))))

    Kait sinäkin oot juhlapäällä ?

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    jos a-v ei pääse. Toivotaan et illan päälle kone alkais toimimaan. Vie kuitenkin terkkuja takas. Sano et täällä on hyviä miehiä, niin hän lähtee vaikka naapurin koneelle :=))))

    Kait sinäkin oot juhlapäällä ?

    terkut A-V:lle!!;)) Hän itse asiassa tapasi tänään ihan livenä yhden huuhaamiehistä...;)) Ja onhan se mieskin sen jo täällä kertonut..

    Tottahan toki mä oon juhlapäällä!!;)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    jos a-v ei pääse. Toivotaan et illan päälle kone alkais toimimaan. Vie kuitenkin terkkuja takas. Sano et täällä on hyviä miehiä, niin hän lähtee vaikka naapurin koneelle :=))))

    Kait sinäkin oot juhlapäällä ?

    ja niitä tuli takaisinpäin kaikille huuhailijoille!! Erityisesti sulle Typy!!:)))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    ja niitä tuli takaisinpäin kaikille huuhailijoille!! Erityisesti sulle Typy!!:)))

    tu ottaan glögiä,on muuten tosihyvää ja vahvaa.

    lauletaan sitten illemmalla,ny juhlitaan

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    tu ottaan glögiä,on muuten tosihyvää ja vahvaa.

    lauletaan sitten illemmalla,ny juhlitaan

    Mää en siitä lökistä niin välitä.. Mulla on omat eväät mukana..;)))

    Juhlitaan joo.. Pittää vähän miettiä sitä laulamista.. Mä kun en kovin mielellään laula julkisesti..;))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    Mää en siitä lökistä niin välitä.. Mulla on omat eväät mukana..;)))

    Juhlitaan joo.. Pittää vähän miettiä sitä laulamista.. Mä kun en kovin mielellään laula julkisesti..;))

    takuulla säkin laulat ku maistat tota Kyllin klögiä.On meinaan ytyäh.
    Shmperih meinaa mennä kieli sholmuu..
    Helvata alkaa olla kivasti väkee,miehiä vaan niukasti,no ei se väliä...

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    takuulla säkin laulat ku maistat tota Kyllin klögiä.On meinaan ytyäh.
    Shmperih meinaa mennä kieli sholmuu..
    Helvata alkaa olla kivasti väkee,miehiä vaan niukasti,no ei se väliä...

    (ainakaan vielä) siihen glögiin koske..

    Sen verran oon jo tähän ikään mennessä oppinut, ettei samana iltana kannata juoda väkeviä ja mietoja sekaisin.....;))))

    Kivasti on porukkaa vaihteeks!!:)

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    (ainakaan vielä) siihen glögiin koske..

    Sen verran oon jo tähän ikään mennessä oppinut, ettei samana iltana kannata juoda väkeviä ja mietoja sekaisin.....;))))

    Kivasti on porukkaa vaihteeks!!:)

    bileet.Musiikkia vaan pitäs olla,olis joku hyvä tyyppi joka hoitas sen puolen,juomapalkalla vaikka.
    Vai mitä...

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    bileet.Musiikkia vaan pitäs olla,olis joku hyvä tyyppi joka hoitas sen puolen,juomapalkalla vaikka.
    Vai mitä...

    kiva idea!!;))

    Yleensä mulla on täällä koko ajan oma taustamusa päällänsä, mut nyt toi miun mies kahtelee tossa taustalla englantilaista raamasarjaa, joten on kuunneltava sitä...

    On se ihan kivaa kuunneltavaa toi brittiaksenttikin!!:)))

    paremman puutteessa mutta jos ei pian tule musiikkia niin nih.. otetaas taas, klunk..täytyy kai alkaa laulaan.

    Olekkos varannu koirilles joululuut,tarttee nekin herkuja..

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    paremman puutteessa mutta jos ei pian tule musiikkia niin nih.. otetaas taas, klunk..täytyy kai alkaa laulaan.

    Olekkos varannu koirilles joululuut,tarttee nekin herkuja..

    herkkuja saa, mutta ei luita... Toinen niistä kun on POMO, ni se aina takavarikoi molemmat luut itselleen, eikä toinen saa maistaakkaan.... Pitää keksiä jokin nopeammin syötävä herkku!!

    Kissoille aateltiin hankkia semmoset gurmee-ateriat, mitkä on ihan älyttömän hintaisia kissanruuaks.

    Glunks, glunks....nam!!:))

    Voi että,ne on varmaan sulosia,ja kissat on aivan otettuja niistä herkkuaterioista.

    Nyt lähetään kierteleen,kattoon porukkaa,ota lasis mukaan.
    Mä hajen viiniä...
    jos löyrettäs lauluporukkaa...

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    Voi että,ne on varmaan sulosia,ja kissat on aivan otettuja niistä herkkuaterioista.

    Nyt lähetään kierteleen,kattoon porukkaa,ota lasis mukaan.
    Mä hajen viiniä...
    jos löyrettäs lauluporukkaa...

    Mihis kauas sää oot lähdössä??? Mää oon tässä nyt kolmen pysäkin väliä seilannut ja vastaillut jos mulle on vastattu.... Ja kohta pitäis seurata vielä toisella silmällä noita frendejäkin....:))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    Mihis kauas sää oot lähdössä??? Mää oon tässä nyt kolmen pysäkin väliä seilannut ja vastaillut jos mulle on vastattu.... Ja kohta pitäis seurata vielä toisella silmällä noita frendejäkin....:))

    viitikkään lähtee.Täällä on niin hauskaa.

    Porukkaa on kun pipoo.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    viitikkään lähtee.Täällä on niin hauskaa.

    Porukkaa on kun pipoo.

    pikkuhiljaa vaikeeks... Pitää lukee kolmen ketjun kirjotuksia ja vastailla joihinkin ja yrittää vielä seurata noita frendejä.....

    Meneepi jo tippaleipäkin sekaisin kohta....:))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    pikkuhiljaa vaikeeks... Pitää lukee kolmen ketjun kirjotuksia ja vastailla joihinkin ja yrittää vielä seurata noita frendejä.....

    Meneepi jo tippaleipäkin sekaisin kohta....:))

    Sulla taitaa olla vaikee valinta eressä.

    Kato se frendit,ei nää juhlat ny heti lopu.Mutta ota juomaa mukaan..olet sitten samassa kunnossa kun mekin...hih

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    Sulla taitaa olla vaikee valinta eressä.

    Kato se frendit,ei nää juhlat ny heti lopu.Mutta ota juomaa mukaan..olet sitten samassa kunnossa kun mekin...hih

    on ny katottu ja kohta mä vielä toisella silmällä seuraan noi simpsonit....Toinen lempparisarja....:)))

    Eväitä mennee koko ajan...

    *juon, juon, minä tyttö juon, minä tykkään olla kännissä!!*;)))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    on ny katottu ja kohta mä vielä toisella silmällä seuraan noi simpsonit....Toinen lempparisarja....:)))

    Eväitä mennee koko ajan...

    *juon, juon, minä tyttö juon, minä tykkään olla kännissä!!*;)))

    kyllä hyvä,siinä saa nauraa kunnolla...

    Mullon kohta yks valkkaripullo menny eikä tunnu missääänh,mhuutah khu vhähä kielsssä.

    Kuis se ny menihkä,juoraan viinaaah tullaa viissaammiksi vaan,tytööt tykkääh juora viinaaa...

    Äänestä

pahemmin viinin salaisuuksiin perehtynyt..tällainen äijä kun suoraan pullonsuusta juokin;=))Kaipa se sitten poksahtelee aina paremmin,mitä vanhempaa vuosikertaa se on.

Kyllä se SY ilmaantuu..viimeistään huomenaamuna;=)

Hyvät illanjatkot,ja kippis!

Äänestä
  • mukaan vaan heti.
    Et kait sä naisia pelkää?
    Tänä iltana et voi pettää meitä ja lähtee mihinkään :=)))
    Saisit olla tään illan meidän naisten prinssi :=))

    Äänestä

  • alas tulla jututtaa meitä naisia tänne :))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    mukaan vaan heti.
    Et kait sä naisia pelkää?
    Tänä iltana et voi pettää meitä ja lähtee mihinkään :=)))
    Saisit olla tään illan meidän naisten prinssi :=))

    samaan aikaan kehotus lähti ;)))

    Äänestä

  • S-Y kirjoitti:

    alas tulla jututtaa meitä naisia tänne :))

    niin ujo, ettei uskalla :=))
    Huudetaan yhdessä. Alien tänne äkkiä !!!!

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    niin ujo, ettei uskalla :=))
    Huudetaan yhdessä. Alien tänne äkkiä !!!!

    Alieen,huhuu...huuhaa kutsuu ;))

    Äänestä

on mullakin.ihan vaan sentakia että on ihan hyvät fiilikset!!

Äänestä
  • syitä aina löytyy, kun oikein penkoo :=))
    Jos ei muuta, niin ainakin se, et on perjantai.

    Joten annas palaa entiseen malliin taas :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    syitä aina löytyy, kun oikein penkoo :=))
    Jos ei muuta, niin ainakin se, et on perjantai.

    Joten annas palaa entiseen malliin taas :=))

    pari pulloo valkkaria,nyt biletetään likat.

    Huuhtoo pölyt kurkusta.kluk,kluk,ai niin.Pakko alotaa yhellä huuhtovalla siiderillä.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    pari pulloo valkkaria,nyt biletetään likat.

    Huuhtoo pölyt kurkusta.kluk,kluk,ai niin.Pakko alotaa yhellä huuhtovalla siiderillä.

    miks en älynnyt ostaa paria siideriä lisäks, kun tiedän jo kokemuksesta, et viini loppuu aina kesken iltaa :=(((
    Sä oot Hiltu oppinut, et varaat kunnolla juomaa :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    miks en älynnyt ostaa paria siideriä lisäks, kun tiedän jo kokemuksesta, et viini loppuu aina kesken iltaa :=(((
    Sä oot Hiltu oppinut, et varaat kunnolla juomaa :=))

    kun juhlin niin sillon ei parane loppuu kesken.

    Saat sä mun taskumatista jos haluut sitten..

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    kun juhlin niin sillon ei parane loppuu kesken.

    Saat sä mun taskumatista jos haluut sitten..

    on ilta pelastettu :=))
    Mutta onko sulla sitten väkevää siellä takumatissa? Loppuillasta yleensä tulee sen tarve :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    on ilta pelastettu :=))
    Mutta onko sulla sitten väkevää siellä takumatissa? Loppuillasta yleensä tulee sen tarve :=))

    pakko ottaa kunnon ainetta.
    Ny mä meen moikkaan nyyperiä,näky tulevan.

    Äänestä

Toin mukanani lupaamani glögi-termarit sekä pikkusuolaista sekä tietty pipareita.

Vasemmalla olevassa termarissa on teräsettyä ja oikealla olevassa tylsytettyä glögiä.

Vai oliko se toisinpäin?

No väliäkö hällä. Pikkujoulujuhla-, itsenäisyyspäiväjuhla- sekä Kyllin päiväjuhlien jatkot alkakoon!

Äänestä
  • kävin jo tortulla ja piparilla.Nyt tarttee terästettyä.Kippis ja kulaus!!!

    Äänestä

  • hyvä KylliKyllä :=))
    Illan päälle voitais vetästä parit biisit kans, mutta ootetaan et oltais enemmän laulupäällä :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    hyvä KylliKyllä :=))
    Illan päälle voitais vetästä parit biisit kans, mutta ootetaan et oltais enemmän laulupäällä :=)))

    paljo myöhemmin tai siiis useemman viinilasin jälkeen.

    Mullon muuten taskumatissa jotain tosifaffaa,otin viskiä kun ajattelin et jos vaikka tarvis
    vaikka ny laulaaa

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    kävin jo tortulla ja piparilla.Nyt tarttee terästettyä.Kippis ja kulaus!!!

    syksyllä pirturespektin ja hyvinhän se kelpas Strömmin kylän apteekissa....eli pikkusen varovasti kannattaa maistella glögiä.

    Vanha viisaus glögijuhlilla on se, että istuu heti vaan suoraan lattialle. Ei sitten putoa niin korkealta.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    paljo myöhemmin tai siiis useemman viinilasin jälkeen.

    Mullon muuten taskumatissa jotain tosifaffaa,otin viskiä kun ajattelin et jos vaikka tarvis
    vaikka ny laulaaa

    niin huonot on juhlat.

    *Aina on aihetta lauluun* ja sit vielä *Jokainen ihminen on laulun arvoinen*.

    Kyllä se tästä lähtee. Polttoainetta pitää tankata ensin.

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    niin huonot on juhlat.

    *Aina on aihetta lauluun* ja sit vielä *Jokainen ihminen on laulun arvoinen*.

    Kyllä se tästä lähtee. Polttoainetta pitää tankata ensin.

    olla aikas keggulissagin.
    Mutta en mä olekkaan ollu kun viimeks eli on aikakin...oijee on muute hyvää viiniä,nyt tarttee suolapalaa,hakee kyllin pöyrästä...
    se pirtuglögi on siis hyvää...
    Oo soolee miiooo,eehh mite...helvata

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    syksyllä pirturespektin ja hyvinhän se kelpas Strömmin kylän apteekissa....eli pikkusen varovasti kannattaa maistella glögiä.

    Vanha viisaus glögijuhlilla on se, että istuu heti vaan suoraan lattialle. Ei sitten putoa niin korkealta.

    että pirturespektin oikein :=))))
    Mulla olis kans työpaikalla aina viiden litran kanisteri pirtua, mut se on 80%:sta, joten se voi viedä näön, jos paljon juo.
    Joku antoi kerran neuvon, et kun pakkasella liruttaa sitä rautakankee pitkin, niin siitä poistuu se tenu.
    Pitäis kokeilla joskus :=)))

    komee äänenavaus......

    Näin meidän kesken, ei se minunkaan lauluääni järin kaksinen ole, mutta koreografiaa on kyllä kehuttu. Ja eläytyminen.... se se on tärkeetä.

    Kun oikein sydämensä kyllyydestä laulaa niin se on kaunista. Vaikka selvinpäinkin.

    pepulle istunpaikka ajoissa,vaikka ny sitten lattialla.

    Hyvät on aineet sulla.

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    että pirturespektin oikein :=))))
    Mulla olis kans työpaikalla aina viiden litran kanisteri pirtua, mut se on 80%:sta, joten se voi viedä näön, jos paljon juo.
    Joku antoi kerran neuvon, et kun pakkasella liruttaa sitä rautakankee pitkin, niin siitä poistuu se tenu.
    Pitäis kokeilla joskus :=)))

    jää ainakaan kieli kiinni kankeen :)))))

    Apteekkari Pillerstöm vakuutti, ettei hän ole denaturoinut heillä myytävää spriitä mitenkään.

    Hänellä ainakin silmät loistivat siihen malliin, että uskon tähän.

    *Nuo tähtisilmät loistakaa*

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    komee äänenavaus......

    Näin meidän kesken, ei se minunkaan lauluääni järin kaksinen ole, mutta koreografiaa on kyllä kehuttu. Ja eläytyminen.... se se on tärkeetä.

    Kun oikein sydämensä kyllyydestä laulaa niin se on kaunista. Vaikka selvinpäinkin.

    keggulissa siihen tulee sitä eläytymistä ja väriä ja koraf.. mikä saakeli se oli...

    Mun isäään oli sotamiääs ja ..
    kluks,kluks,

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    keggulissa siihen tulee sitä eläytymistä ja väriä ja koraf.. mikä saakeli se oli...

    Mun isäään oli sotamiääs ja ..
    kluks,kluks,

    ei saakuti noita sotalauluja Iita :=))
    Mä oon niitä kuullut tarpeeks joskus aikoinani ukilta, joka sodassa oli :=)))

    Mitäs olis tää kun miehistä tykätään... tai ainakin niistä kaluista :=))

    Mä sulle annan..
    annan hiukset huulet kaiken
    Vaik en itse saisi sitä koskaan
    silti kaiken sulle annan... :=))

    Ps. unohtu toi sydämmeni sana tuosta alusta :=))

    (en uskaltanut laitta otsikoksi)

    Jumala rakastaa iloista antajaa.

    *Jättää MM:n harkintaan poiston*

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    ei saakuti noita sotalauluja Iita :=))
    Mä oon niitä kuullut tarpeeks joskus aikoinani ukilta, joka sodassa oli :=)))

    Mitäs olis tää kun miehistä tykätään... tai ainakin niistä kaluista :=))

    Mä sulle annan..
    annan hiukset huulet kaiken
    Vaik en itse saisi sitä koskaan
    silti kaiken sulle annan... :=))

    Ps. unohtu toi sydämmeni sana tuosta alusta :=))

    tunnelmiin,siis sen syrämmeni sanan kanssa...

    että lauletaas sitä..mutta ensin kulaus,toinen kol..
    mä suullee syräämeni aannaan,
    aannaanh huulet,pus,kaikkii
    voih...

    Äänestä

Täällä olen ja viinipullo korkattu jo ;))
Ihanaa,että sulla on juhlimisen aihetta,ilolla tuun mukaan juhlintaan ;)))

Äänestä
  • onko sullakin punkkua?
    No se ilon aihe ei ihan vielä ole varma, mutta toiveita on. Ens viikko näyttää varmuuden :=)))
    Ja muista, et tää ilta juhlitaan, etkä poistu kesken iltaa :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    onko sullakin punkkua?
    No se ilon aihe ei ihan vielä ole varma, mutta toiveita on. Ens viikko näyttää varmuuden :=)))
    Ja muista, et tää ilta juhlitaan, etkä poistu kesken iltaa :=))

    mut kuume tuntuu nousevan taas :((
    Omppuviiniä lipitän täällä,hyvää ja mietoa ;))

    Äänestä

  • S-Y kirjoitti:

    mut kuume tuntuu nousevan taas :((
    Omppuviiniä lipitän täällä,hyvää ja mietoa ;))

    huomenna kipin kapin lekuriin. Lääke ei pure.
    Minusta tuntuu et mullakin kuumetta 39 astetta. Poskia kuumottaa niin kamalasti :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    huomenna kipin kapin lekuriin. Lääke ei pure.
    Minusta tuntuu et mullakin kuumetta 39 astetta. Poskia kuumottaa niin kamalasti :=)))

    viikonloppuna,kun on paljon kalliimpaa sillon.Mullakin on nyt varmaan kuumetta paljon,kun hehkuttaa oikein,onkohan tää tarttunut susta? ;)))

    Äänestä

Mä olen siirtänyt tämän juomapuoleni vlk:n tehtäväksi...tai en siirtänyt,vaan hän ihan ystävällisesti ja avuliaasti lupautui tehtävään jo kuukausia sitten ;O)) On ihan pötypuhetta,että ilo ilman viinaa on teeskentelyä...;O)) Mulla on syntymähumala,joten pystyn pitämään hauskaa näinkin....ja nyt varsinkin,kun vlk juo minunkin puolestani,niin hänelläkin on kaksinverroin hauskempaa :O))

Äänestä
  • jos on syntymähumalassa. minäkin olen, mutta kun otan vähän viiniä, niin sitten syntymähumalakin voimistuu :=)))
    Huolestuttaa kyllä toi vlk, miten sen ryhti säilyy tään illan, kun sunkin puolesta juo :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    jos on syntymähumalassa. minäkin olen, mutta kun otan vähän viiniä, niin sitten syntymähumalakin voimistuu :=)))
    Huolestuttaa kyllä toi vlk, miten sen ryhti säilyy tään illan, kun sunkin puolesta juo :=)))

    mun puolestani vlk juo mansikkasiideriä ja omasta juomavalikoimastaan en ole ihan varma ...;O)) Kyllä hän pärjää,on hyvin harjoitellut;O)

    Äänestä

  • vlk: ottaa minunkin puolestani,, kysyn vaan;=))

    Äänestä

kerran menin oulun panimo-ravintolaan kavereitten kesken ja mä tilasin ison tuopin rasvatonta maitoa! Ja meinasin melkein lentää ulos, mutta kyllä mä sen tuopin maitoa sain!!

Äänestä
  • joiks sä sen kans.
    Olis ollu tosimageeta olla näkemässä...
    meinään ne ilmeet.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    joiks sä sen kans.
    Olis ollu tosimageeta olla näkemässä...
    meinään ne ilmeet.

    että, join sen siellä ja kukaan ei edes nauranut! Eikä edes silloin kun ystaväni meni polttareihin ja laitoin sille miehelle pitkän punaisen peruukin ja maalasin naaman mustaksi!

    Äänestä

  • CharlieChaplin kirjoitti:

    että, join sen siellä ja kukaan ei edes nauranut! Eikä edes silloin kun ystaväni meni polttareihin ja laitoin sille miehelle pitkän punaisen peruukin ja maalasin naaman mustaksi!

    karmee näky,siis hassunkarmee...

    Niillä tuli naurujärkytys ettei tullu ääntä,mä luulen niin.
    Otas kuule ny vähän viiniä ja unohra maito täks illaksi.Tossa lasi,noooin kippis!!!

    Äänestä

  • minäkin olin n. kuukausi sitten.
    Helevata.. sinäkö se maidon litkijä olitkin.
    Koko kapakkahan siitä kuiski, et kuin joku mies (poika) tullut rasvatonta maitoo kapakkaan kittaamaan :=))

    Äänestä

  • CharlieChaplin kirjoitti:

    että, join sen siellä ja kukaan ei edes nauranut! Eikä edes silloin kun ystaväni meni polttareihin ja laitoin sille miehelle pitkän punaisen peruukin ja maalasin naaman mustaksi!

    ainako kippailet vaan maitoa ;)

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    minäkin olin n. kuukausi sitten.
    Helevata.. sinäkö se maidon litkijä olitkin.
    Koko kapakkahan siitä kuiski, et kuin joku mies (poika) tullut rasvatonta maitoo kapakkaan kittaamaan :=))

    koko panimoa ollut moneen vuoteen siinä rotuaarilla kauppurienkadulla! Ja tuo koko sanan käsitys panimo? kuulosta aika kornilta...jopa näin miehestä!

    Äänestä

  • CharlieChaplin kirjoitti:

    koko panimoa ollut moneen vuoteen siinä rotuaarilla kauppurienkadulla! Ja tuo koko sanan käsitys panimo? kuulosta aika kornilta...jopa näin miehestä!

    mä muistelen, et siinä panimo luki :=)))
    Missähän kaupungissa mä oon sitten ollut?

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    mä muistelen, et siinä panimo luki :=)))
    Missähän kaupungissa mä oon sitten ollut?

    mutta siinä Anttilan vieressä, kun lähdetään stockmannille päin, siinä missä oli panimo, on joku vaateliike! Kyllä sun se pitäis tietä`? Tai sitten mä olen niin kiltti kun en ole käynyt ravintoloissa pitkään aikaan???? Missä Typy se sitten on se panimo täällä oulussa?

    Äänestä

  • CharlieChaplin kirjoitti:

    mutta siinä Anttilan vieressä, kun lähdetään stockmannille päin, siinä missä oli panimo, on joku vaateliike! Kyllä sun se pitäis tietä`? Tai sitten mä olen niin kiltti kun en ole käynyt ravintoloissa pitkään aikaan???? Missä Typy se sitten on se panimo täällä oulussa?

    jos rehellinen olen, niin kyllä se Kauppurienkatu 13 viimeks oli, kun siellä oon käynyt :=))
    Tais olla kulmabaari, missä viimeks kuukausi sitten kävin :=)))
    Siis en ole ajatellut, ettei panimoa enää ole :=((
    Siinä näet, miten vähän käyn viihteellä :=)))
    Hemingwayssa käyn myös aina, kun viihteelle lähden :=))

    Äänestä

juhulat käönnissä, suapiko sitä tulla mukkaan?

Äänestä
  • tos on glögiä mutta varo siinon pirtua joukos.

    tai älä varo,tänään saa olla kekkulissakin...

    Äänestä

  • tervetulloo pizzaleipuri. Sullekin tulee varmasti vielä tarvista tälle iltaa.
    Käy mökkiimme matalaan :=))

    Äänestä

ottaa maljan typylle naiselle josta olen aina pitänyt ja tulen pitämään.

Äänestä
  • siis.... ottaa maljan :=))
    Mä kans tykkään susta nyyperi. Sinussa on ytyä :=))
    Muiskis... perhana, joko nyt mennyt punkku päähän. :=))

    Äänestä

  • Kiva nähdä.Otatko lasillisen viiniä??

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    siis.... ottaa maljan :=))
    Mä kans tykkään susta nyyperi. Sinussa on ytyä :=))
    Muiskis... perhana, joko nyt mennyt punkku päähän. :=))

    siis Nyyperiltä lainaksi. Siihen suuta suikkaisin minäkin.

    Seuraavaksi aion mennä suukottelemaan Kollia ja CC:ta ja Pervokkia ja Laardia ja PPoutaa ja Malttia ja Hyvinemeneetä ja Hartte-Vainaata ja Clarkea jaaaa jompaa kumpaa Angelia (kumpis heistä taas olikaan se mies Avening vai Star no menköön molemmille) ja sitten suudelen vielä tieteski MM:ia ja kaikkia ylläpidon poikia ja Eniron Jaskaa ja Lordia....

    Mut en mene vielä nukkumaan. Saatan muistaa muitakin miehiä joita pitää ehdottomasti menneä syydelemään.

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    siis.... ottaa maljan :=))
    Mä kans tykkään susta nyyperi. Sinussa on ytyä :=))
    Muiskis... perhana, joko nyt mennyt punkku päähän. :=))

    KIITOKSEKSI KUKAT SULLE,
    KUN TUKENA OOT OLLUT MULLE.

    OLEN EDELLEEN SANATON
    SEN EI VÄLIÄ KUN SULLA
    KAIKKI HYVIN ON

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    Kiva nähdä.Otatko lasillisen viiniä??

    OTTAISIN MIELELLÄNI.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    OTTAISIN MIELELLÄNI.

    istutaas vaikka tohon niin saadaan jutella rauhassa.Vartoos tuon sinulle lasin viiniä.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    KIITOKSEKSI KUKAT SULLE,
    KUN TUKENA OOT OLLUT MULLE.

    OLEN EDELLEEN SANATON
    SEN EI VÄLIÄ KUN SULLA
    KAIKKI HYVIN ON

    ei koskaan ole liikaa
    sen tajuaa kun tähän ikään asti taivaltaa.
    Ystävyys on kaunis retki
    sitä vaalikaamme joka hetki :=))

    Hitsi... sulla on näköjään taipumus saada riimityssuoneni sykkimään :=))))

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    istutaas vaikka tohon niin saadaan jutella rauhassa.Vartoos tuon sinulle lasin viiniä.

    OLEN ILOINEN PITKÄSTÄ AIKAA.

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    siis Nyyperiltä lainaksi. Siihen suuta suikkaisin minäkin.

    Seuraavaksi aion mennä suukottelemaan Kollia ja CC:ta ja Pervokkia ja Laardia ja PPoutaa ja Malttia ja Hyvinemeneetä ja Hartte-Vainaata ja Clarkea jaaaa jompaa kumpaa Angelia (kumpis heistä taas olikaan se mies Avening vai Star no menköön molemmille) ja sitten suudelen vielä tieteski MM:ia ja kaikkia ylläpidon poikia ja Eniron Jaskaa ja Lordia....

    Mut en mene vielä nukkumaan. Saatan muistaa muitakin miehiä joita pitää ehdottomasti menneä syydelemään.

    OLLA TOTTA.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    OLEN ILOINEN PITKÄSTÄ AIKAA.

    Hiltukin.Meillä on syytä juhlia.Kippis.
    Saako antaa suukon poskelle,ihan pienen vain???

    Ihanaa olla taas pitkästä aikaa iloinen.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    OLLA TOTTA.

    Poski ruutuun nyt vaan niin muiskasen....

    Jos sitä nyt epäilit ettei se totta voisi olla.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    Hiltukin.Meillä on syytä juhlia.Kippis.
    Saako antaa suukon poskelle,ihan pienen vain???

    Ihanaa olla taas pitkästä aikaa iloinen.

    UNTA MÄ NÄIN SIINÄ SÄ RAKASTIT MUA.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    UNTA MÄ NÄIN SIINÄ SÄ RAKASTIT MUA.

    olet rakas.Suukko,pus,pus,muiskis!!
    Ihanaa että joku näkee Hildasta unta.
    (kuiskaa)näin minäkin....

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    olet rakas.Suukko,pus,pus,muiskis!!
    Ihanaa että joku näkee Hildasta unta.
    (kuiskaa)näin minäkin....

    SEITSEMÄNNESSÄ TAIVAASSA.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    olet rakas.Suukko,pus,pus,muiskis!!
    Ihanaa että joku näkee Hildasta unta.
    (kuiskaa)näin minäkin....

    hiltu montako oot ottanut?
    Kyllä me naiset ollaan mahtavia. Miehet eivät koskaan kykene tällaiseen hauskanpitoon :=))
    Sellasia saakutin tosikkoja ja yrmeitä enimmäkseen ovat :=((

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    SEITSEMÄNNESSÄ TAIVAASSA.

    sen taivaan sinä sitten olet ansainnut,saat oikeen pitkän suudelman suoraan suulle.
    MMMmuuisskiis.

    Hiltun täytyy nyt istua tuohon sinun viereesi,jalat haluu levätä.

    Eikö olekkin mukava olla täällä,ihania ihmisiä ja hyvä ystävä vierellä.

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    hiltu montako oot ottanut?
    Kyllä me naiset ollaan mahtavia. Miehet eivät koskaan kykene tällaiseen hauskanpitoon :=))
    Sellasia saakutin tosikkoja ja yrmeitä enimmäkseen ovat :=((

    Naiset on kuule kunnon juhlijoita,pystyy pitään hauskaa vaikkon melekeen selvä.

    Musiikkiaah,tansittaaa,Typy nyt laitetaan oikeen kunnon rymytanssit pystyyn...

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    SEITSEMÄNNESSÄ TAIVAASSA.

    tietysti pyörty tai pelästy mun suukkoo.
    Voi suru.
    En mä ny tarkottanu pelästyttää.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    tietysti pyörty tai pelästy mun suukkoo.
    Voi suru.
    En mä ny tarkottanu pelästyttää.

    SUT KOHTA HURMIOON VIEN.

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    SUT KOHTA HURMIOON VIEN.

    ihana.
    Ja minä sinut,sinne Hurmioon vien...

    Äänestä

ensin nainen kaadetaan,sitten vasta korkataan ja viinipullo päinvastoin !?

Äänestä
  • oiken kasvanu mikhail?
    Se menee näin. Ensin juotetaan miehelle väkeviä, ja ootetaan sen sammumista.
    Sitten lähtee nainen liikenteeseen, ja aloittaa vasta juhlimisen :=))

    Äänestä

meitä naisia usein alkaa itkettämään,kun ottaa hiukan viiniä?? tiedätkö sinä syyn siihen??

Äänestä
  • tulee joku itsesäälin tunne. Silloin itkee mennyttä ja jopa tulevaakin. Meillä naisilla on kumma taito itkee tulevaakin. Miehet ei siihen pysty :=))
    Minua harvoin itkettää, mut joskus vaipuu alamaihin.
    Paha taipumus on alkaa kirjoittamaan MUKA syvällisiäkin riimityksiä, joiden lukeminen aamulla naurattaa :=)))
    Mutta nyt ei meillä itketä, eikä surra pienistä
    yksi kalja jos loppu
    niin toisen luo jo hoppu,
    jääkööt surut, murheet unholaan :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    tulee joku itsesäälin tunne. Silloin itkee mennyttä ja jopa tulevaakin. Meillä naisilla on kumma taito itkee tulevaakin. Miehet ei siihen pysty :=))
    Minua harvoin itkettää, mut joskus vaipuu alamaihin.
    Paha taipumus on alkaa kirjoittamaan MUKA syvällisiäkin riimityksiä, joiden lukeminen aamulla naurattaa :=)))
    Mutta nyt ei meillä itketä, eikä surra pienistä
    yksi kalja jos loppu
    niin toisen luo jo hoppu,
    jääkööt surut, murheet unholaan :=)))

    ihminen,aina sanat löytyy ja saat nauramaan :)))
    Pitää hakee toinen viinilasillinen nyt ja itkut nurkkaan! :))

    Äänestä

  • S-Y kirjoitti:

    ihminen,aina sanat löytyy ja saat nauramaan :)))
    Pitää hakee toinen viinilasillinen nyt ja itkut nurkkaan! :))

    se toinen kalja, ettet ala liian syviä miettiin :=)))
    Parein sammua hymy huulilla, kuin kyynelkarpalo puserolla.
    Olikos se nyt suomalainen sananlasku... tais mennä vähän väärin, mutta haitanneeko tuo :=))
    Kippis.. saakuti kun naurattaa jo :=)))

    she onh mhuute thosii vahvaa.tarttee ottaa vviiniä,ettei käy hassusti...

    ei vaiskaa,mä olen melkei vesiselvä,mut ny mä meen pussaan nyyperiä..iha vaan kaverina..

    kuule lauletaas sitte joku kiva laulu...

    Äänestä

Aina on hyvä syy kohottaa maljaa!---
Paitsi tänään...
On jäljet kuin maljan jättämät vaalenevat laikut.
Tuo kuohu oli vain näytelmän eräs haiku...

Sen hetken kiinitin huomioni kauneimman naisen silmiin ja totesin.
Hän on kuin minulle luotu, kunnes huomasin, Hän panee vastaan,.. mutta minä en luovu.

Ole minua varten, älä ole muista milläsikään, no voihan sitä olla muillekin, sillai vähän...Muista minua, edes vähän.

Muistaisin Sinua Ruusuilla, jos olisit vähänkin lähempänä.
Kivaa viikonloppua...:=)

Äänestä
  • mikäs se tuollaisen runosuonen teki?

    Et kait sinäkin surullinen tänään
    Eihän tästä tuu enää mitään :=((

    Jos ruusuja annat naiselle noin runomuodossa
    ei hän aitoja tarvi
    kunhan ne on vaan tuoreita :=))

    No niin... ilta on vasta nuori
    Et kai aio meitä huuhaanaisia vielä jättää
    siinä teet suuren virheen.
    Jää meidän kauniit laulut elämättä :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    mikäs se tuollaisen runosuonen teki?

    Toivottavasti tiedätte mitä juhlitte, tiedätte mitä teette.

    Äänestä

  • Totuus ei pala tulessakaan kirjoitti:

    Toivottavasti tiedätte mitä juhlitte, tiedätte mitä teette.

    tiijä enää mitä teen.
    Ajattelin hypätä tänä iltana jonkun huuhaamiehen sänkyyn. Valitsen vaan parhaimman :=))
    Aamulla voi kyllä olla morkkis, mut se on aamun murhe :=))
    Ootko sä nyt se Muiquun ja Solan lupaama lahja minulle? Oma palstakriitikko :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    mikäs se tuollaisen runosuonen teki?

    Et kait sinäkin surullinen tänään
    Eihän tästä tuu enää mitään :=((

    Jos ruusuja annat naiselle noin runomuodossa
    ei hän aitoja tarvi
    kunhan ne on vaan tuoreita :=))

    No niin... ilta on vasta nuori
    Et kai aio meitä huuhaanaisia vielä jättää
    siinä teet suuren virheen.
    Jää meidän kauniit laulut elämättä :=)))

    Sinä muista minua silloin, kun on
    valkea, suvinen yö!
    Muista minua silloin, sade syksyinen
    ruutuun kun lyö...

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    tiijä enää mitä teen.
    Ajattelin hypätä tänä iltana jonkun huuhaamiehen sänkyyn. Valitsen vaan parhaimman :=))
    Aamulla voi kyllä olla morkkis, mut se on aamun murhe :=))
    Ootko sä nyt se Muiquun ja Solan lupaama lahja minulle? Oma palstakriitikko :=)))

    Onneksi olkoon! Kaikille.

    Äänestä

  • Onneksi olkoon! kirjoitti:

    Onneksi olkoon! Kaikille.

    sen oot sä velkaa :=)))
    Noh.. tervetulemas mukaan pippaloihin onneksi olkoon :=))
    Jos oot mies, niin muiskis :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    tiijä enää mitä teen.
    Ajattelin hypätä tänä iltana jonkun huuhaamiehen sänkyyn. Valitsen vaan parhaimman :=))
    Aamulla voi kyllä olla morkkis, mut se on aamun murhe :=))
    Ootko sä nyt se Muiquun ja Solan lupaama lahja minulle? Oma palstakriitikko :=)))

    Täällä olis tilaa...Tuu nyt, älä emmi!

    Äänestä

  • perskuti kirjoitti:

    Sinä muista minua silloin, kun on
    valkea, suvinen yö!
    Muista minua silloin, sade syksyinen
    ruutuun kun lyö...

    nyt menee liian mollivoittoseks :=((

    HEI KARJALASTA heilan minä löysin
    löysin tumman ja hyvin kuplivan
    Se kohta minut sitoi lujin köysin
    sitoi huumahan iäisehen :=)))

    Äänestä

  • perskuti kirjoitti:

    Täällä olis tilaa...Tuu nyt, älä emmi!

    hei.. voisitko kääntyä toiselle kyljelles. Sä kuorsaat!! :=))

    Äänestä

kaks kaljaa ja alkaa niin pirusti laulattamaan..mikäs laulu me laulettas..piippolan vaarilla ooolii taloo hiijjala hiijjala hei, ja vaari se hoiteli lampaitansa..kaikki mukaan..HIIJALA HIIJALA HEI..;)

Äänestä
  • tuosta laulusta tää kotipaikka mieleen :=)))

    Kaks kaljaako jo laulattamaan? Mulla kohta punkkupullo loppuu. Mitä teen? :=((

    No lauletaan ainakin. Seuraava kappale:

    juodaan viinaa.. eikun viiniä
    tullaan viisaammiksi näin
    juodaan viiniä
    on todellisuus piinaa hetkittäin
    selvin päin...
    Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    tuosta laulusta tää kotipaikka mieleen :=)))

    himmeään,nyt kaipuun himmeään...muiston ääni hiljainen...missä liekkin ,minne viekin polku pienen armaan....ihana olis vaikka tanssia tätä ;)) kippsis ;DD

    Äänestä

  • kun kossu ryypyn otin....Mites se on Iita...Pannaanko tanssiks?

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    tuosta laulusta tää kotipaikka mieleen :=)))

    Kaks kaljaako jo laulattamaan? Mulla kohta punkkupullo loppuu. Mitä teen? :=((

    No lauletaan ainakin. Seuraava kappale:

    juodaan viinaa.. eikun viiniä
    tullaan viisaammiksi näin
    juodaan viiniä
    on todellisuus piinaa hetkittäin
    selvin päin...
    Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan :=))

    Saat multa horsman, se rentun ruusu on.
    Sen poimin tuolta mantien ojasta....

    Äänestä

  • perskuti kirjoitti:

    Saat multa horsman, se rentun ruusu on.
    Sen poimin tuolta mantien ojasta....

    muuten miettiä mitä naiselle tuo?

    Mä olen rotunainen
    kenties erilainen
    kuin ne sata muuta
    jotka tuntenut sä oot..

    Mä tahdon kyytiin bemarin :=))

    Äänestä

  • Paksu Puavo kirjoitti:

    kun kossu ryypyn otin....Mites se on Iita...Pannaanko tanssiks?

    ei oo Iitaa näkynyt. Mutta jos mä voisin olla Iitan korvike, niin tanssitaan vaikka polokka :=)))

    Nyt kyllä kohta Iita ilmestyy paikalle :=))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    ei oo Iitaa näkynyt. Mutta jos mä voisin olla Iitan korvike, niin tanssitaan vaikka polokka :=)))

    Nyt kyllä kohta Iita ilmestyy paikalle :=))

    Pyörähettään vuan ensin polokka että kintut notkistuu....sitten kuuma tanko

    Äänestä

  • S-Y kirjoitti:

    himmeään,nyt kaipuun himmeään...muiston ääni hiljainen...missä liekkin ,minne viekin polku pienen armaan....ihana olis vaikka tanssia tätä ;)) kippsis ;DD

    olis, mut täällä kotona se onnistuu vaan tyynyn kanssa. Ei ykskään mies oo tullut tänne hakeen :=(((
    Viikko sitten tanssin kyllä ihan livenä jalat kipeeks ja oli hauskaa :=))

    No S-Y missä olet??

    Äänestä

  • Paksu Puavo kirjoitti:

    Pyörähettään vuan ensin polokka että kintut notkistuu....sitten kuuma tanko

    voi mahoton sua Puavo :=)))
    Vai kuuma tanko. Ei kyllä riitä pelkkä kuumuus. Pittää olla tankossa myös pituutta. Lyhyestä tankosta ei jää kun paha mieli :=))

    Äänestä

  • Paksu Puavo kirjoitti:

    kun kossu ryypyn otin....Mites se on Iita...Pannaanko tanssiks?

    tanssiks kihih..mulla on jo neljäs kalja menossa..määkun en paljoo tartte kun alkaa laulattaan..:))tanssitaanko me oikein poskitankoo kihihi..

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    ei oo Iitaa näkynyt. Mutta jos mä voisin olla Iitan korvike, niin tanssitaan vaikka polokka :=)))

    Nyt kyllä kohta Iita ilmestyy paikalle :=))

    Puavoa multa vie, etkö nää kuin myö tanssitaan tässä tulista tankoo..tuo Puavo vie pirun hyvin, näkkee että ossaa tanssimisen taijon..:)

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    olis, mut täällä kotona se onnistuu vaan tyynyn kanssa. Ei ykskään mies oo tullut tänne hakeen :=(((
    Viikko sitten tanssin kyllä ihan livenä jalat kipeeks ja oli hauskaa :=))

    No S-Y missä olet??

    Minä täällä vaan kyynelehdin :(( Poistun nyt,hyvää yötä sinulle ja kaikille muillekkin.

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    Puavoa multa vie, etkö nää kuin myö tanssitaan tässä tulista tankoo..tuo Puavo vie pirun hyvin, näkkee että ossaa tanssimisen taijon..:)

    että tuut pilaamaan meikän ilon.
    Oisit vaan ottanu ne kaks kaljaa ja menny nukkumaan.
    Puavokin ois aamulla ollu paljon onnellisenpi :=)))

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    että tuut pilaamaan meikän ilon.
    Oisit vaan ottanu ne kaks kaljaa ja menny nukkumaan.
    Puavokin ois aamulla ollu paljon onnellisenpi :=)))

    nukkumaan kun eihän kello oo vielä mittään..katohan kun me Puavon kanssa kohta humpataan niin ettei lattia riitä kihihi..

    Äänestä

voisitteko tulla tänne alemmaks?
Mä pikku hiprakassa, enkä enää tajua missä mennään.
Olen nimittäin juttupäällä, mitä harvoin tapahtuu :=))))

Tää systeemi ei ole kovin hyvä. Pitäis kaikkien olla pyöreän pöydän ääressä :=)))

Äänestä
  • tässä sormetkin ties minne pyörii.

    DJ Pervoa en muistanut pussata mut häntä hyväksi käytän nyt...... oi minua....

    Ja nytten alkoi laulu ja tanssi

    *Laulan, tanssin missä ja milloinka vaan*

    Typy, mennäänkö me naisparissa eka tahti. Vie sinä kun olet vähän pidempi.

    Äänestä

  • hässäkkä ja porukka ihan hukassa.
    Otaks viiniä,tosson,Hiltu on ihanpikkukekkulissa!!!

    Äänestä

  • pyöreän pöydän ritareita?? Voi kai naisetkin olla ritareita? ;))) Sinäkö muka hiprakassa,kuis vahvaa viinii,sinä oikein lipität?? ;)

    Äänestä

  • S-Y kirjoitti:

    pyöreän pöydän ritareita?? Voi kai naisetkin olla ritareita? ;))) Sinäkö muka hiprakassa,kuis vahvaa viinii,sinä oikein lipität?? ;)

    tai -tatar tai siis pöyreän pyörän tiraikkarittarisarattarintsikka... tai jotain.

    *Pyörin pyörin ympyröissän, irti pääsen en*

    Kikati-kikati-kikati.

    Olipas, olipas vahva glöri eiku glögi.

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    tässä sormetkin ties minne pyörii.

    DJ Pervoa en muistanut pussata mut häntä hyväksi käytän nyt...... oi minua....

    Ja nytten alkoi laulu ja tanssi

    *Laulan, tanssin missä ja milloinka vaan*

    Typy, mennäänkö me naisparissa eka tahti. Vie sinä kun olet vähän pidempi.

    pidenpi? Ei tätä pituutta ole kunh 165 senttiä, mut jos oon pidenpi, niin mä voin viedä jos sä vikiset.
    Vien yleensä kaikkia miehiä, niin kylhän mä naistaki :=)))

    Seuraava tango:

    Lämpöni lempeni annan
    kaunis on nuoruutein
    nää suven ruusut annan
    itseni yksin tein
    Ei ole mulla antaa
    kuin tämä nuoruutein
    sulle sen tahdon antaa
    en ota itsellein :=))

    Olikos se Kiti neuvosen laulama ja Anu Kaiapisen sanoitus?

    *kuvittelee sut mieheks* :=)))

    sun kuvitelmissasi.

    Ihan oikeesti olen lyhyenläntä - vain parhaimmillani 159 ja ½ cm sulka päässä.

    Elämäni suurimman mokan olen tehnyt juuri tuolla lauseella: minä vien kun olen pidempi, ääääääh, yhden itesäini lyhyemmän miehen kanssa.

    Tapahtui niinä päivinä, että olin kutsuvana osapuolena asiakastilaisuudessa, eli ns. emäntänä.
    Kaikessa suuressa vitsikyydessäni pyysin yhtä miesvierasta tanssimaan. Hän sanoi, ettei osaa tanssia johon minä vastasin juuri noilla sanoilla, että minä vien kun olen pidempi. Hän kohteliaana miehenä lähti tanssimaan ja silloin totesin, että hän oli lyhyempi kuin minä.

    Voit V****U, että vieläkin hävettää.

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    hässäkkä ja porukka ihan hukassa.
    Otaks viiniä,tosson,Hiltu on ihanpikkukekkulissa!!!

    pikkusen viiniä kun mulla on kalja kohta loppu..Typy osti vaan yhen punkkupullon niin eihän siitä riitä muille antaa..

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    pikkusen viiniä kun mulla on kalja kohta loppu..Typy osti vaan yhen punkkupullon niin eihän siitä riitä muille antaa..

    viiniä kippis ja kulaus.Alkaa nousta hiuksiin toi juotava,lauletaas vielä

    uurestaan se sokeripalalaulu...
    Heelläästi sua pusssaisiin..oih...

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    viiniä kippis ja kulaus.Alkaa nousta hiuksiin toi juotava,lauletaas vielä

    uurestaan se sokeripalalaulu...
    Heelläästi sua pusssaisiin..oih...

    Se on tosiaan hyvä laulu..otetaas taas kerran..Heeelllääästii suuaa..oho meni vähän nuotin vierestä..krhm..

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    Se on tosiaan hyvä laulu..otetaas taas kerran..Heeelllääästii suuaa..oho meni vähän nuotin vierestä..krhm..

    kunhan lauletaan.
    Ei jumaliste ny irtoo
    ensi juotavaa....

    ISOOONTALON ANTTIII JA RANNANJÄRVI NE TAAPPELII KAHAREN KEESKEEN,TAPAA SINÄ KAUHAAVAN RUMAA VALLESMANNII JA KUIKAS SE SITTE MEENIKÄÄÄ....

    Ny kyllä tarttee naukkasta viskiä taskumatista oli niin raju fiilis...

    Äänestä

Mää tipahdin!!!! Oikein säikähdin, kun tömpsähin tänne.....:)))

Mulla on jo ties kuinka mones (tiiän kyllä kuin mones mutten kerro..:))))) kalja menossa, eikä tää vieläkään kovinkaan paljon tunnu....:))

Mut *tytöt tahtoo pitää hauskaa, ei ne puuroja keittele...*;)))

Mä bailasin tota useesti baarissa kaverin kanssa ja kaveri järkyttyi kun viimein kuuli sen olevan Mikko Alatalon esittämä....:))))))

Äänestä
  • olla kannella baycruiserin kuin liotella käsiään lähiökeittiön tiskivetessä.

    Mikko Alatalossa on virheensä mutta hauskaa musaa sekin osaa tehdä.

    Mun lempaari on tuo: Missä oot Vicky Lee.

    *Jos en saa olla lempi-puudelisi anna olla edes räksyvä rakki..... ota minut vihtoriksi.... jos ei rakkaudesta niin säälistä.... jne....*

    Äänestä

  • meni aikaa.
    Juotavaaah,glögiä,oujeehh!! Nyt alkaa rulettaan.
    Lauletaan vaan

    TYTÖÖÖT HALUU PITTÄÄH HAUSKAAAH,EI ME PUUR...
    tu mukaan

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    olla kannella baycruiserin kuin liotella käsiään lähiökeittiön tiskivetessä.

    Mikko Alatalossa on virheensä mutta hauskaa musaa sekin osaa tehdä.

    Mun lempaari on tuo: Missä oot Vicky Lee.

    *Jos en saa olla lempi-puudelisi anna olla edes räksyvä rakki..... ota minut vihtoriksi.... jos ei rakkaudesta niin säälistä.... jne....*

    hauska laulu!!:))

    Paitsi siinä on yks "virhe":(Vapaasti muisteltuna..)

    Jos et synnytykseen otakkaan mukaasi, ota silloin kun rakkaus alkaa....

    Eikös sen pitäisi olla "kun raskaus alkaa....";)))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    hauska laulu!!:))

    Paitsi siinä on yks "virhe":(Vapaasti muisteltuna..)

    Jos et synnytykseen otakkaan mukaasi, ota silloin kun rakkaus alkaa....

    Eikös sen pitäisi olla "kun raskaus alkaa....";)))

    nätisti sanottuna juuri näin...

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    meni aikaa.
    Juotavaaah,glögiä,oujeehh!! Nyt alkaa rulettaan.
    Lauletaan vaan

    TYTÖÖÖT HALUU PITTÄÄH HAUSKAAAH,EI ME PUUR...
    tu mukaan

    Minä istuin peltotien päähän,
    jäin vehjettä katselemaan,
    näin kun isäni pellolla hammasta purren,
    huudatti traktoriaan....

    Sitä katselin sekavin tuntein,
    minä junttien lapsista juntein
    ja kun Valametin valitus tienoon täytti,
    hän pehmensi perunamaan...

    Minä olin kyntäjän poika,
    lähes farmari siis itsekin,
    vielä kyntäisin syvemmältä kuin muut,
    vielä isäänikin paremmin....

    Minä nukahdin navetan varjoon,
    unen apulannan katkuisen näin.
    Näin kyntäjän, kaistapäisen ja hurjan
    syöksyvän seinää päin..

    Seinää päin, läpi renkien aitan,
    siitä ryskyen kohti sikalaa..
    Ja heinäladon päädyssä
    suuri on reikä ja ovikin on rempallaan.....

    Minä olin kyntäjän poika..................

    Toi teki mieli laulaa, vaikken olekaan kyntäjän poika, enkä tytär....

    Mut kotipaikkakunnalla oli paljonkin näitä kyntäjänpoikia opiskelemassa, joten muisti toi sanat mieleen....:)))

    Ja niille jotka eivät hokanneet, tää oli Turo's hevi geen versio Edu Kettusen lentäjän pojasta.

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    nätisti sanottuna juuri näin...

    on aika hieno versio Mikon kappaleesta "ihmisen ikävä toisen luo".. Se on Kotiteollisuuden Jouni Hynysen karaoke-esitys.

    Taas harmittaa, kun en osaa sitä linkittämistä...:)

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    Minä istuin peltotien päähän,
    jäin vehjettä katselemaan,
    näin kun isäni pellolla hammasta purren,
    huudatti traktoriaan....

    Sitä katselin sekavin tuntein,
    minä junttien lapsista juntein
    ja kun Valametin valitus tienoon täytti,
    hän pehmensi perunamaan...

    Minä olin kyntäjän poika,
    lähes farmari siis itsekin,
    vielä kyntäisin syvemmältä kuin muut,
    vielä isäänikin paremmin....

    Minä nukahdin navetan varjoon,
    unen apulannan katkuisen näin.
    Näin kyntäjän, kaistapäisen ja hurjan
    syöksyvän seinää päin..

    Seinää päin, läpi renkien aitan,
    siitä ryskyen kohti sikalaa..
    Ja heinäladon päädyssä
    suuri on reikä ja ovikin on rempallaan.....

    Minä olin kyntäjän poika..................

    Toi teki mieli laulaa, vaikken olekaan kyntäjän poika, enkä tytär....

    Mut kotipaikkakunnalla oli paljonkin näitä kyntäjänpoikia opiskelemassa, joten muisti toi sanat mieleen....:)))

    Ja niille jotka eivät hokanneet, tää oli Turo's hevi geen versio Edu Kettusen lentäjän pojasta.

    lähti tulostimeen.

    Upeeta, mahtava, upeeta, mahtavaa, upeeta, mahtava.

    Niin ja kts.

    parempi kun alkuperäinen.

    juhlat jatkuu,vielä on juotavaa.

    Oi jos oisit kultasein sokerpalanen...hellasti sua pusssaisiin iihaan minnee vaaa....

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    lähti tulostimeen.

    Upeeta, mahtava, upeeta, mahtavaa, upeeta, mahtava.

    Niin ja kts.

    Yellow River, eli Tuulen Suojaan, eli

    Shellin baariin

    Mopon myin, hieman rahaa sain,
    pääsen viimeinkin veloistain,
    jos jotain jää, yksi suunta on vain,
    shellin baariin...

    Ostan jäävettä lasillisen,
    ilmatteeks luen iltalehden,
    pelaamaan tänne vain himoitsen,
    shellin baariin...

    Shellin baariin,
    shellin baariin,
    sen tunnelmaan tahdon pelaamaan,
    shellin baariin
    shellin baariin,
    soi vieläkin vaan siellä Tsingis kan

    Ensin pannaan markan panos
    voitot tuplataan
    kolme kertaa peräkkäin tai
    kunnes väärin arvataan
    shellin baariin.....

    Annan kaikille ohjeitain
    kun vartun kiihkeenä vuoroain
    "tuo ei tuu, katos, tulipas vain!"
    kuuluu kaiken aikaa

    Kauan sain siinä pelattuu
    kunnes baari tuo sulkeutuu
    päätän taas: enää koskaan en tuu
    Shellin baariin...

    Korkein panoksin mä heti
    alkuun pelasin
    Arvaat varmaan kuinka paljon
    velkojani makselin
    shellin baariin.....

    Shellin baariin.....yms...

    Nää molemmat tuli ulkomuistista. Lisääkin saattaa löytyä, kun kaivelee...:)))

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    parempi kun alkuperäinen.

    juhlat jatkuu,vielä on juotavaa.

    Oi jos oisit kultasein sokerpalanen...hellasti sua pusssaisiin iihaan minnee vaaa....

    Teen sulle temput ja p*skannan porealtaaseen,
    näillä terrori-iskuilla sut hulluksi teen,
    mä säädän ATK-laitteiston epävireeseen
    ja syötän koiralle NMT:n

    Toiset etsii tikapuita taivaaseen......

    Leevi & the Leavings oli aika jee!!:)))

    Äänestä

  • outzak kirjoitti:

    Yellow River, eli Tuulen Suojaan, eli

    Shellin baariin

    Mopon myin, hieman rahaa sain,
    pääsen viimeinkin veloistain,
    jos jotain jää, yksi suunta on vain,
    shellin baariin...

    Ostan jäävettä lasillisen,
    ilmatteeks luen iltalehden,
    pelaamaan tänne vain himoitsen,
    shellin baariin...

    Shellin baariin,
    shellin baariin,
    sen tunnelmaan tahdon pelaamaan,
    shellin baariin
    shellin baariin,
    soi vieläkin vaan siellä Tsingis kan

    Ensin pannaan markan panos
    voitot tuplataan
    kolme kertaa peräkkäin tai
    kunnes väärin arvataan
    shellin baariin.....

    Annan kaikille ohjeitain
    kun vartun kiihkeenä vuoroain
    "tuo ei tuu, katos, tulipas vain!"
    kuuluu kaiken aikaa

    Kauan sain siinä pelattuu
    kunnes baari tuo sulkeutuu
    päätän taas: enää koskaan en tuu
    Shellin baariin...

    Korkein panoksin mä heti
    alkuun pelasin
    Arvaat varmaan kuinka paljon
    velkojani makselin
    shellin baariin.....

    Shellin baariin.....yms...

    Nää molemmat tuli ulkomuistista. Lisääkin saattaa löytyä, kun kaivelee...:)))

    ite asuin nuorena *Varrella suntin* (sund=salmi)

    *Kaupunkiin kun masentuu
    sitä tahtoo tuuliin raikkaisiiin.
    Matkaan vain ja me lähdettiin
    varrelle suntin*

    Noi sun sanoitukset..... siis älä viitti... ekat kännit Shellin baarissa.....

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    ite asuin nuorena *Varrella suntin* (sund=salmi)

    *Kaupunkiin kun masentuu
    sitä tahtoo tuuliin raikkaisiiin.
    Matkaan vain ja me lähdettiin
    varrelle suntin*

    Noi sun sanoitukset..... siis älä viitti... ekat kännit Shellin baarissa.....

    ihan mun omia, vaan yhtyeen nimeltä Turo's Hevi Gee. Ne on tehny vaikka kuinka monta levyä ja lähestulkoon kaikki biisit on muunneltuja versioita jo tutuista biiseistä.....

    Toi shellin baariin-biisi on aika läheinen munkin nuoruutta ajatellen... Kun mun lapsuudessa kotipaikkakunnalla oli vielä Shelli. Sit se lopetti toimintansa ja tilalle tuli kahvila/baari.

    Oli sen nimi mikä tahansa, ni paikkakuntalaiset puhuivat aina vanhasta shellistä..

    Yksi uusi omistaja keksi nimeksi Vanha Selli. Niinhän se puheessa kuului. Sillä nimellä se toimii edelleen..

    Siellä tuli tuota Turo's hevi geen biisiä bailattua usein!!;))) Monien muiden ohella...:))

    Äänestä

Tässä se tulee.
PAINAVA SANA***
Arvaas kuin paljon painaa?
:-)))

Äänestä

Ootteko huomanneet, et ne kymmenet miehet, jotka olleet meidän kans tänä iltana, ovat sammuneet tai lähteneet jatkoille :=(((
Tehäänkö nyt päätös ja laitetaan jalat ristiin tästä lähtien.
Onhan se nyt joku ylpeys meilläkin oltava :=)))

Äänestä

FIILATEN JA HÖYLÄTEN AAMUUN ASTI

Äänestä
  • *Mentiin takaperin halliin, sain herkkuja sormiin, mä pyyhin salin seiniin*

    Äänestä

  • sä oot oikee mies.
    Just likoille lähetin viestin :=)))
    Pannaan ilman muuta... hyvä viimein aksönii...

    Joskus tekis toisinaan
    ja sitten taas ei.
    Joskus mä teen ja toisinaan taas en...
    Kello oli yks kun hän kiljaisi.
    Tule tänne kundi
    mä kiljaisin...
    Mä menin
    toisinaan taas en :=))))

    Äänestä

  • Kylli.Kyllä kirjoitti:

    *Mentiin takaperin halliin, sain herkkuja sormiin, mä pyyhin salin seiniin*

    ja kossuryyppyjä ottamassa mutta nyt Iita vetästään hijas valssi jos siulle vuan soppii...

    Äänestä

  • yxtypy kirjoitti:

    sä oot oikee mies.
    Just likoille lähetin viestin :=)))
    Pannaan ilman muuta... hyvä viimein aksönii...

    Joskus tekis toisinaan
    ja sitten taas ei.
    Joskus mä teen ja toisinaan taas en...
    Kello oli yks kun hän kiljaisi.
    Tule tänne kundi
    mä kiljaisin...
    Mä menin
    toisinaan taas en :=))))

    NYT VIPATTAA JO JALKA
    KAIKKI HEILUU JA KIENUU
    ROKATEN JA ROLLATEN
    SAIT TYPY AIKAAN
    HYVÄN FIILIKSEN

    Äänestä

  • Paksu Puavo kirjoitti:

    ja kossuryyppyjä ottamassa mutta nyt Iita vetästään hijas valssi jos siulle vuan soppii...

    hijas valssi ton humpan herään..ai että ihan hiki päältä valuu kun mentiin niin lujaa..
    Muistithan antaa Pirkolle sokeripalan, se kun tykkää niin makkeesta..?

    Äänestä

  • Varmana sitten aamuun asti....
    Muiskis!

    Äänestä

  • nyyperi kirjoitti:

    NYT VIPATTAA JO JALKA
    KAIKKI HEILUU JA KIENUU
    ROKATEN JA ROLLATEN
    SAIT TYPY AIKAAN
    HYVÄN FIILIKSEN

    käy rytmi jalan... eikun jalkojen.

    tuntuu ihan kuin kello neljä ois
    kundi jos vielä samanlaiset saada vois.

    Kello eteenpäin se vain tykyttää...

    HEI... nyt joudun lähtemään pubiin. Velipoika tuli hakemaan harvoin näkemäänsä siskoaan..
    Pakko mennä..

    HAUSKAA ILLANJATKOA KAIKILLE :=))))

    Äänestä

  • hurjahilda kirjoitti:

    Varmana sitten aamuun asti....
    Muiskis!

    ai kun ihanaa..että mää nautin panna..nukkumaan..no mitäs luulit kihihih

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    ai kun ihanaa..että mää nautin panna..nukkumaan..no mitäs luulit kihihih

    silmät kiinni ja nukkumaan...hyvää yötä :)

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    ai kun ihanaa..että mää nautin panna..nukkumaan..no mitäs luulit kihihih

    viidestä kuuteen vastausta puuttuu ennen punaista pallukkaa.

    Nyt sanot mulle, vakavasti, minkälainen hammasharja sulla on.

    Et valehtele. Totuus ilmi tässä ja nyt.

    Entäs tyynyt? Peitto?

    Äänestä

  • Iso-Iita kirjoitti:

    ai kun ihanaa..että mää nautin panna..nukkumaan..no mitäs luulit kihihih

    pikkuhiljaa laittaa nukkuun.
    Pannaan me likat pääkky tyynyyn ja nährään unia...

    Kyllä mä ensin luulin että sä tarkotit ihajotainmuuta HIHIIHiiih

    Äänestä

Kuittaa. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yxtypy kirjoitti:

anteeksi tämä uusi avaus toiseen kertaan tälle päivälle, mut oli pakko tehdä, että saan kertoa tuntemuksistani :=)))

Oletteko koskaan herkistäneet kuuloaistejanne, kun avaatte viinipullon korkin?
Se on niin hienoa musiikkia korville, ettei sitä pysty jäljittelemään yksikään instrumentti.
Kun kaadatte sen viinilasiin, kuunnelkaa miten kivalla äänellä se lirisee lasiin. Kuin tunturipuro. Ihan toista kuin kaljaa kaatais.
Ja sitten hajuaistin vuoro. Haistat sen korkkia, voit tuntea viinikellarin ja rypäleen tuoksun. Jos tuoksuu home, niin viini on pilalla.

Luulen et tykkään enemmän punkkupullon avaamisesta, kuin sen juomisesta :=))))

Nyt kuitenkin mulla on kolme syytä (syy täytyy aina löytyä) miksi sitä vähän maistelenkin tänä iltana. Yhtä syytä en nyt täällä kerro (kaikista suurin syy), mutta toinen syy on itsenäisyyspäivä, jonka kunniaksi en ole vielä maljaa nostanut. Kolmas syy on Kyllin nimpparit.

Kippistä ja terveydeksi. Missä SY, a-v, Kyllikyllä, StarAngel ja muut, jotka aikoivat tänään olla juhlapäällä?

Ps. miehille on aina tilaa :=)))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu