12 viestiä

Avasin koneen ja postiini oli tullut tusinan verran viestejä.

Ei kuitenkaan ainuttakaan johon olisi kannttanut vastata.

Esittäkää ystävällisesti, rakkaudessa kysymyksiä, niin haukkumakirjeet muuttuvat kristittyjen kirjoituksiksi.

Ei ole järkeä vastailla haukkumakirjeisiin, perustelemattomiin syytöksiin, tuomioihin ja
niihin joihin olen jo vastannut 2 Tim 16,23
ja Joh 13:34-35 perusteella.

Tältä pohjalta olen täällä.
Tiedoksi.

Siunausta kaikille Herran omille kaikissa kristillisissä piireissä

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/5k.html

Siunausta
jari laurila

11

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottakai

      Et vastaa siihen osaan viestiä jossa asia oikeasti on esitettynä.Miksi puutut lainkaan keskusteluun kun otat itse nokkiisi? Voisithan jättää jo heti alkuun osallistumisesi pois. Sinun perusteluissasi havaitut puutteet eivät selkene sillä, että luetutat kyseesäolevan aiheen ohi pitkät "opetuskirjeesi". Tarkoitatko pakkosyöttää kerta toisensa jälkeen samaa tekstiäsi vaikka juuri niiden ristiriitaisuuksien vuoksi asia on vielä keskustelun alaisena. Ethän koskaan vastaa varsinaiseen ongelmakohtaanne, vaan viet sivuun vastaustasi, ikäänkuin et tietäisi mitä keskustelijat tarkoittavat. Kyllä sinun tapasi tunnetaan!

      • Jotkut ajattelevat että olisi vastattu vasta, jos heidän mielipiteisiinsä yhtyy.

        Pyrin antamaan tarpeeksi tietoa jonka jälkeen loogisella päättelyllä löytyy kyllä vastaukset.

        En jaksa ja ehdi kirjoitella uudelleen ja uudelleen samoja asiota.

        Jos Sinua asia kiinnostaa, luet linkin jonka laitan.

        Siunausta
        jari laurila

      • sittenhän.....
        jarlau kirjoitti:

        Jotkut ajattelevat että olisi vastattu vasta, jos heidän mielipiteisiinsä yhtyy.

        Pyrin antamaan tarpeeksi tietoa jonka jälkeen loogisella päättelyllä löytyy kyllä vastaukset.

        En jaksa ja ehdi kirjoitella uudelleen ja uudelleen samoja asiota.

        Jos Sinua asia kiinnostaa, luet linkin jonka laitan.

        Siunausta
        jari laurila

        Opetat vain adventismia mutta Evankeliumista et välitä mitään. Kaikki kirjoituksesi valaisevat adventismin oppia, mutta eivät kristinuskoa. Et välitä vähääkään kun sinun oppiasi arvostellaan kristinuskon vastaiseksi vaan käyt johdattelemaan adventismin asioihin. Pääasiassahan luulisin juokaisen olevan paljon kiinnostuneemman kristinuskosta kuin adventismista. Koko sinun toimintasi on adventismin opettamista eikä Raamatun opettamista. Siksi sinun puuhasi närkästyttävät ihmisiä.

      • sittenhän..... kirjoitti:

        Sinun kannataa olla omantuntosi mukaan Raamatua lukien Herrassa uskossa, ja jakaa sitten matkaa sinne missä viihdyt paremmin, ja minkä näet oikeaksi tai tutkia oppia täällä paremmin oikella asenteella.

        En näe väittelyitä järkeviksi, rakentaviksi ja kristillisiksi.
        2 Tim 2:16,23, Joh 13:34-35, Juud 9, Matt 7:1.

        Siunausta
        jari laurila

      • siunaten

        Mistä olet saanut erehtymättömyyden ja oikeaoppisuuden lahjat?
        Kuka muuten sinun seurakuntasi johtaja on ja luotatko häneen ihan kaikessa?

        Lue Raamatusta opettajan vastuu sanoistaan ja katso mitä tarkoittaa Raamatussa kettu.

      • näet....

        Kommentti oli viestiisi "Vastaan kyllä asiaan". Yritin epätoivoisesti kertoa sinulle, että lupauksesi ja toteutuksesi eivät vastaa toisiaan. Miksi suorastaan valehtelet keskellä päivää?

      • siunaten kirjoitti:

        Mistä olet saanut erehtymättömyyden ja oikeaoppisuuden lahjat?
        Kuka muuten sinun seurakuntasi johtaja on ja luotatko häneen ihan kaikessa?

        Lue Raamatusta opettajan vastuu sanoistaan ja katso mitä tarkoittaa Raamatussa kettu.

        Minä en ole missään sanonut itseäni erehtymättömäksi.

        Minulla ei ole johtajia ainutatakan maan päällä,
        olen siitä onnellisessa asemassa, kun en ole työsuhteessa.

        Kirkolla ja srk:lla on toki "johtajansa."
        Paremminkin "vastuuhenkilöt."

        Vain Jeesukseen voi luottaa täysin.

        Kannattaa kiinnittää huomiota ensin omiin sanoihinsa.

        En hoida nyt Raamatunopetusvirkoja missään, ja olen täällä keskustelijana.
        Annan tietoa mikä minulla on, enkä ole pystynyt itsekään kaikkea noudattamaan.

        Älä katso ihmiseen, vaan Jeesukseen.A
        Selviät ilman pettymiksiä niin.
        En ole keräämässä itselleni mitään.

        Siunausta
        jari laurila

    • palstalla kävijä

      Kun kerran niin innokkaasti esität itseäsi ja asioitasi julkisuuteen. Voisit kopioida nuo mainitsemasi viestit tänne. Olisi mukava lukea saamasi viestit ja nähdä mitä kaikkea niissä tosiaan kirjoitettiin.

      • En esitä itseäni mitenkään.
        En näe siinä mieltä.

        Pyrin siihen että Raamattua luetaan, ja vastaamaan Raamatun kysymyksiin sen mukaan minkä itse ymmärrän kaikessa rakentavassa rakkaudessa.

        Katson kuitenkin hyväksi kirjoittaa omalla nimelläni koska se on reilua ja hävetä minun ei tarvitse.

        Henkilökohtaisista asoistani kerron sen minkä itse näen hyväksi.
        Muuten en toivo että tänne laitetaan henkilökohtaisuuksia. Ei ole oikea paikka niihin.
        Sähköpostiin niitä ja omalla nimellä.

        Siunausta
        jari laurila

    • Toisin sanoen uskovat eivät saa kirjoittaa sinulle, ettei eksyneisyytesi ja eksyttävyytesi paljastu.

      Vain adventistit ja adventismiin jo osin langenneet saavat vastata. Sitten tietysti saavat vastata ne, jotka ylipäätään vain mielistelevät sinua, vaikka eivät mistään mitään ymmärtäisikään.

      Mitäs jos tulisit uskoon, niin et enää välittäisi mitä ihmiset sinusta sanovat. Samalla putoaisivat nuo raskaat eksyttämisen paineetkin ja paha omatunto niistä.

    • Nasse.

      jos sun pata viiraa, niin se ei ole diagnoosin antajan vika.

      Samoin impotenssisi, jota emme ole saaneet hoidetuksi, ei ole meidän vika.

      Jos ja kun sinulla seisoo vain järki, niin se sitten on.

      Vaikka kuinka lukisit loitsuja mielikuvitusjumalasi eteen niin ei ota eteen, kuten huomaat.

      Voit toki ottaa revanssin ja copypastetata jeesuspaskaa sata sivua päivittäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6114
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4802
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      2873
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1077
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe