Neuvostoliiton sortuminen ajoi Venäjänkin sekasortoiseen tilaan. Länsimaiset "sijoittajat" olivat heti kärkkymässä tilaisuuttaan päästä käsiksi Venäjän luonnonvaroihin kuin haaskalinnut. He saivat tietysti apulaisikseen venäläisen rikollismafian kovimmat edustajat, jotka kaappasivat parhaansa mukaan kansallsivarallisuutta omistukseensa, valmiin myymään sitä eteenpäin suurin voitoin länsimaisille "sijoittajille".
Oli hyvin lähellä, että luonnonvarat olisi kaapattu ja Venäjän kansasta olisi tullut globaalin suurkapitalismin orjia, maattomia ja omaisuudettomia. Maan talous meni tuossa taistelussa pohjamutiin ja inflaatio oli hypernopeaa.
Putin pelasti Venäjän viime tingassa. Hänellä oli rohkeutta heittää talousrikolliset vankilaan ja pelastaa kansallisvarallisuus globaalilta omistukselta. Nyt tuotot luonnonvaroista jäävät Venäjälle, uusia yrityksiä perustetaan kiivaasti sekä venäläisellä että ulkomaalaisella rahalla Venäjän maaperälle, viimeisimpinä maailman suurimmaksi nouseva ydinvoimaa rakentava venäläisyhtiä ja vaikkapa Mersujen valmistus Ladan tehtaalla. Putin noudattaa nyt samaa konseptia, millä USA:n talous kasvoi 50-80 luvulla, sopiva protektionismi, joka pakottaa ulkomaiset, Venäjälle tavaroita myyvät yritykset tuomaan tuotantonsa maahan ja työllistämään paikallisia ihmisiä, tämä Mersun liike viimeisimpänä esimerkkinä. Mersujen vienti Venäjälle muualla valmistettuna on kalliimpaa kuin niiden valmistaminen Venäjän markkinoille paikan päällä, protektionismista johtuen, sai aikaan sen, että Daimler konserni ryhtyy tekemään Mersut kasvavan kysynnän markkinoille paikan päällä, minkä lisäksi niitä tehdään vielä vientiinkin Venäjältä.
Ei voi kuin ihailla, että joku tässä maailmassa vielä ymmärtää puolustaa maataan globaalin kapitalismin mahdottomuudelta, poimii rusinat pullasta siinä, missä muut ajavat taloutensa kuralle aivan kuin tapahtui 30 -luvun lamaa edeltävinä vuosina, kun samaa yritettiin viimeksi.
Putin nosti Venäjän suosta
11
458
Vastaukset
- Ei saa paistaa voissa!
Poloniumkin oli brittien salaliittoa rehellisen miehen pään menoksi!
Boikotoikaa STT:tä näiden valheiden takia!
Putinin väitöskirjaan liitetty plagiointiepäily
Venäjän presidentti Vladimir Putin jäljensi sivukaupalla amerikkalaista oppikirjaa omaan väitöskirjaansa, kertoi Washington Times -sanomalehti sunnuntaina. Tietoa ei ole vahvistettu muualta.
Lehden mukaan kaksi Brookings -instituutin tutkijaa vertasi Putinin 1997 valmistunutta tohtorinväitöskirjaa amerikkalaisen johtamistaidon oppaaseen, jonka Pittsburghin yliopiston professorit William King ja David Cleland julkaisivat jo vuonna 1978.
- Mielestäni ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tässä olisi kyse plagioinnista, Brookings -instituutissa työskentelevä tutkija Clifford Gaddy sanoi Washington Timesille. Hän on erikoistunut Venäjän talouteen.
16 sivua lähes sanatarkasti
Kollegansa Igor Danchenkon kanssa Gaddy löysi Putinin väitöskirjasta muun muassa 16 sivua, jotka olivat sanatarkasti tai vain vähän muuteltuina tekstiä Strategic Planning and Policy -teoksesta.
Putinin väitöskirja käsitteli luonnonvarojen käyttöön liittyvää suunnittelua. Hän laati sen Pietarin kaivosteollisen instituutin jatko-opiskelijana.
STT- täyttä asiaa
Voi olla, mutta avaus oli täysin totta.
- Tuota ajatusta
ei vaan useinkaan ymmärretä Suomessa.
Venäjä oli 1990-luvun "yksityistämisen" aikoihin rosvojen paratiisi. "Bisnesmiehet" haalivat kansallisomaisuutta Boris Jeltsinin tuella.
Putin on tosiaan nostanut taloutta suosta ja saanut takaisin rikollisesti varastetusta valtion (kansan) omaisuudesta. Paljon ehti tosin mennä vastikkeetta rosvoille.
Putinilla ei ole hirveästi ystäviä oligarkkien joukossa, hän on joutunut käyttämään kovia otteita.
1998 (?) tapahtunut devalvaatio minimoi ruplan onnettomaksi kääpiövaluutaksi. Aiemmin rupla oli suunnilleen Suomen markan arvoinen, devalvoinnissa otettiin kaksi nollaa pois arvosta.
Silloin venäjän kansa eli vaikeita aikoja. Onneksi Putin astui valtaan ja (borka=porsas, sika)) Boris Jeltsin heitetiin romukoppaan.
Demokratisoituminen ei voi tapahtua muuten kuin talouselämän elpymisen kautta, markkinatalouden ehdoilla. Putin ei ole kommunisti, hän on vahva patriootti. Vahva hallitsija Venäjällä on myös länsimaisten hallitusten etu. Se takaa vakaat olot lähialueilla.- korruptoitunut
tyranni, kansa ei hyödy mitään siitä että luonnonvarat ovat miekkosen KGB-lähipiirin komennossa, eivätkä siitä hyödy muutkaan, edes kommarit ja persut joille muuten nauretaan täällä monta kuukautta vaalien jälkeen. Venäjällä köyhät ovat oikeasti köyhiä toisin kuin suomessa. Venäjän väkiluku vähenee koko ajan ja loppujen lopuksi maan nielaisee islamilaistunut eurooppa tai sitten Kiina.
- on asia, niin
korruptoitunut kirjoitti:
tyranni, kansa ei hyödy mitään siitä että luonnonvarat ovat miekkosen KGB-lähipiirin komennossa, eivätkä siitä hyödy muutkaan, edes kommarit ja persut joille muuten nauretaan täällä monta kuukautta vaalien jälkeen. Venäjällä köyhät ovat oikeasti köyhiä toisin kuin suomessa. Venäjän väkiluku vähenee koko ajan ja loppujen lopuksi maan nielaisee islamilaistunut eurooppa tai sitten Kiina.
sinunhan pitäisi olla onnellinen, että Venäjällä menee huonosti. ILOITSE JA OLE TYYTYVÄINEN, ÄLÄKKÄ INISE OLLENKAAN!
- olla oikeasti
on asia, niin kirjoitti:
sinunhan pitäisi olla onnellinen, että Venäjällä menee huonosti. ILOITSE JA OLE TYYTYVÄINEN, ÄLÄKKÄ INISE OLLENKAAN!
iloinen, että naapurissa on epävakaa kehitysmaa. Silläkin on toki ihailijansa joista suomalaisten enemmistö saa täällä hyvät naurut. Naura sinäkin niille pelleille.
- oikein haluat?
olla oikeasti kirjoitti:
iloinen, että naapurissa on epävakaa kehitysmaa. Silläkin on toki ihailijansa joista suomalaisten enemmistö saa täällä hyvät naurut. Naura sinäkin niille pelleille.
Minä tiedän että olet pelkkä persereikä. HAH HAH HAH HAH HAAAA!
- alatyyliseksi.
Jutut ovat jo niin huonoja, että ei viitsi vastata.
Puhuit aivan totta tässä aloituksessasi.
Vastasin tuossa aiemmin puhumalla Jeltsinin ajasta.
Olen matkannut Venäjällä kymmenisen vuotta, minulle on kertynyt paljon venäläisiä tuttavia. Olen aktiivisesti seurannut sen maan ja kansan elämää.
1990-luku oli vapautumisesta huolimatta taloudellista alamäkeä. Juuri siitä syystä, että kansan omaisuus varastettiin. Omaisuuden varastivat venäläiset kulanssit ja möivät kaikki hyvällä voitolla länsimaiselle talouselämälle. Tosin nämä olivat Venäjän mitassa vain "pikkurikollisia".
Nämä toimenpiteet sekoittivat jopa läntistä talouselämää. Tänne tuli mielettömän rikkaita läntisiä tahoja mutta osa myös venäläisiä.
Tästä alkoi voimainkoetus rikastumaan päässeiden yritysten ja presidentti Putinin kanssa.
Onneksi kaikkea ei ehditty ryöstää.
Meidän kaikkien etu on vahva hallinto Venäjällä.
Demokratia on saattanut kaventua, mutta poikkeusoloissa niin tapahtuu. Venäjä on noin 15 vuotias demokratia. Kasvukivut ovat melkoiset.
Ajatelkaa millainen Suomi oli 15 vuotta itsenäsitymisen jälkeen. 1930-luvun alussa.- itse spammasit
kun et osannut vastata asiallisesti. Putin on oiva saattohoitaja Venäjälle. Mikään ei kestä nääs ikuisesti.
- Tsersinski
itse spammasit kirjoitti:
kun et osannut vastata asiallisesti. Putin on oiva saattohoitaja Venäjälle. Mikään ei kestä nääs ikuisesti.
Aloittaja puhuu asiaa. Kauppalobot anglo-saksit (USA ja Englanti) ei päässeet ryöstämään Venäjän luonnonvaroja kun Putin tuli pressaksi.
Sekös niitä harmittaa.
Ja parasta tässä on öljyn korkea hinta joka auttaa Venäjää aseistautumaan uudestaan. Ei onnistu sotilaallinen väliintulokaan enää.
Hienoa Putin ja pyhä Venäjä ! - sitä itseään se on
Tsersinski kirjoitti:
Aloittaja puhuu asiaa. Kauppalobot anglo-saksit (USA ja Englanti) ei päässeet ryöstämään Venäjän luonnonvaroja kun Putin tuli pressaksi.
Sekös niitä harmittaa.
Ja parasta tässä on öljyn korkea hinta joka auttaa Venäjää aseistautumaan uudestaan. Ei onnistu sotilaallinen väliintulokaan enää.
Hienoa Putin ja pyhä Venäjä !http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021918909
Putinin Venäjä...kehitysmaiden jättiläinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186