Jos USA ei saa ryöstettyä öljyä

Todistaja

Ohessa on realiaikainen laskuri Irakin sodan kustannuksista USA:lle.

http://nationalpriorities.org/index.php?option=com_wrapper&Itemid=182

Laskurin alapuolella voi vertailla muutamia USA:n kotimaassa enimmäkseen retuperällä olevia asioita, joita samalla rahalla olisi voitu rahoittaa.

Jokainen tervejärkinen ja tasapuolinen lukijahan tietää, ettei USA ole Irakissa auttamassa, vaan nuo sadat miljardit oli laskettu investoinniksi, jonka on tarkoitus tuottaa huimat voitot USA:n päästessä käsiksi Irakin öljynporaukseen ja -jalostukseen.

Jos USA epäonnistuu ja kokee Vietnamin kohtalon ryöstöretkellään Lähi-Idässä, on lasku melkoinen ja sen maksaa alati köyhtyvä USA:n kansa. Alunpitäen laskun piti olla 100-200 miljardia, tai näin Bushin hallinto ainakin sanoi, mutta todennäköisestihän sekin oli täyttä valhetta, kuten lähes kaikki muutkin puheet koskien Irakin sotaa ovat olleet.

Näillä sadoilla miljardeilla olisi ollut kyllä tarve USA:n oman kurjuuden kohentamisessa, mutta maan hallinto ei taida paljon omankaan maansa köyhistä välittää, kuten nähtiin New Orleansin tulvassakin, valtion jättäessä köyhät oman onnensa nojaan ilman evakuointikuljetuksia pois tulvan tieltä. Irakin sotaan käytetyistä rahoista ei olisi tarvittu kuin pieni osa, jotta olisi esim. saatu säädylliset kodit rakennettua tulvan uhreille. Tai edes uudet asuntovaunut hankittua, koska USA:ssahan asuntovaunu on kovin monen köyhän asuinmuoto, mitä on vaikea käsittää täällä toistaiseksi hyvinvointivaltio Suomessa.

20

707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tajuaa

      että jenkkien olisi pitänyt käyttää nuo rahat uusiin energialähteisiin, eikä törkyisen öljyn tai kaasun rohmuamiseen joko rahalla tai pahalla. Tämä olisi jättänyt epävakaat maailmankylän syöpäpesäkkeet puille paljaille ja tehnyt niistä lopun, nehän ovat tunnetusti riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden viennistä. Todistaa Bushin olevan tyhmä mies. Toivottavasti Eurooppa ei tee samaa virhettä...

      • energian

        loppumista usalla on missio antaa törkyisen energian kauppiaille törkyisen energian loppumisen jälkeiselle elämälle mahdollisuus tervejärkiseen elämään

    • suomessa on

      on ihmeen vaikea käsittää miksi usa on maailman talouden veturi ja samalla tietysti kaiken muunkin veturi

      • Todistaja

        USA ei ole enää maailman talouden veturi. Sen rooli on vain murto-osa maailmantaloudesta verrattuna 20 vuoden takaiseen ja kutistuu koko ajan. Kun Kiinan , Venäjän, Intian ja muiden nopeasti kasvavien alueiden ostovoima on kehittynyt riittävästi, voivat ulkomaiset rahoittajat ryhtyä lopettamaan luotonantoa USA:lle ja sen kansan kulutuksen rahoittamista velkarahalla, koska markkinoiden painopiste on muualla. Kiinalaiset voivat amerikkalaisille lainaamisen sijasta luotottaa kotimaan kulutusta.

        http://www.ktm.fi/index.phtml?i=387&s=670

        Olipa hauska havaita, että Suomestakin löytyy vielä niin komerossa kasvaneita ihmisiä, jotka ovat jämähtäneet sekä poliittisesti että talouden osalta 80 -luvulle :)

      • ovat tärkeitä
        Todistaja kirjoitti:

        mutta eivät maailmaa järisyttäviä. Venäjän ongelmat on käyty läpi täällä moneen kertaan, maalle tulee vielä luu kurkkuun. Kiinasta tulee kyllä 20 vuoden päästä varteenotettava haastaja Yhdysvalloille mutta Venäjän loiston aika on auttamatta ohi.

      • vai komerossa

        sinua on kasvatettu kiina ja vastaavat kasvavat nopeasti syystä että ykkösestä kakkoseen pääseminen vaatii 100% etenemisen jahka saavuttavat normaalin länsimaisen tason voimme palata asiaan

      • Todistaja
        vai komerossa kirjoitti:

        sinua on kasvatettu kiina ja vastaavat kasvavat nopeasti syystä että ykkösestä kakkoseen pääseminen vaatii 100% etenemisen jahka saavuttavat normaalin länsimaisen tason voimme palata asiaan

        Sinun 80 -luvun tietosi nykypäivän talousasiantuntijoiden käsityksiä vastaan. Kallistun jälkimmäisten kannalle, vaikka silti ajattelen asioita omillakin aivoilla.

        USA:n osuus maailmantalouden kokonaisvolyymistä on kutistunut murto-osaan siitä, mitä se oli ajassa jota elät vieläkin, 70-80 -luvulla. Sen merkitys on siis koko maailmankaupasta enää suhteellisesti vain murto-osa siitä, mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Se on fakta, vaikka sinun vakaumuksesi ei sallisikaan sinun päästää sitä tietoisuuteesi.

        http://www.ktm.fi/index.phtml?i=387&s=670

      • energiavarat
        ovat tärkeitä kirjoitti:

        mutta eivät maailmaa järisyttäviä. Venäjän ongelmat on käyty läpi täällä moneen kertaan, maalle tulee vielä luu kurkkuun. Kiinasta tulee kyllä 20 vuoden päästä varteenotettava haastaja Yhdysvalloille mutta Venäjän loiston aika on auttamatta ohi.

        ja niiden nykyisen kaltainen hyödyntäminen antavat mainion nosteen venäläisten talouteen jos he saavat yhteiskuntansa samaan malliin he ovat varteenotettava toimija tulevaisuuden globaalissa markkinassa

      • viisaasti
        energiavarat kirjoitti:

        ja niiden nykyisen kaltainen hyödyntäminen antavat mainion nosteen venäläisten talouteen jos he saavat yhteiskuntansa samaan malliin he ovat varteenotettava toimija tulevaisuuden globaalissa markkinassa

        Venäjä käyttää energiavaransa viisaasti. Se ei ole luovuttanut niiden porausoikeuksia kansainväliselle suurpääomalle, jolloin voitot valuisivat niiden taskuun, vaan käyttää tuloista ison osan teollisuutensa ja taloutensa kehittämiseen. Esim. perustaa juuri maailman suurinta ydinvoimaloita ja siihen liittyvää teknologiaa tuottavaa yhtiötä ja kehittää muuta teollisuutta, harjoittaa protektionismia, joka pakottaa venäjän kasvaville markkinoille myyvät ulkomaiset yritykset investoimaan Venäjän tehtaisiin, kuten Daimler Benz tekee nyt, aloittamalla mersujen valmistusen Venäjällä, paikallisille ja muillekin markkinoille. Tuolla konseptilla USA:n talous kehittyi erinomaisesti 50-80 -luvulla.

        Kiistämättömiä tosiasioita on, että Venäjällä kulutuskysyntä kasvaa, mistä on osoituksena yhä kiihtyvä tavaroiden vienti maahan. Putin on kuitenkin ovela kettu ja on asettanut sellaisia tulleja viennille, että ulkomaisten toimijoiden on rakennettava tehtaansa Venäjälle viennin sijasta, tuotettava paikan päällä autot ja muuta tavaraa, aivan kuten USA toimi muutama vuosikymmen sitten, jolloin esim. USA:n markkinoille pyrkivän japanilaisen ym. autoteollisuuden piti rakentaa tehtaansa sinne. Tuolloin USA:n talous koheni ja duunarin palkoillakin eli mukavasti. Kun USA on purkanut protektionismia, on sen olot kurjistuneet suurelle osalle väestöä, matalapalkkatyö ei elätä edes 16 tunnin työpäivillä jne.

        Venäjä investoi energiatulonsa teollisuuteen ja pakottaa protektionismilla ulkomaisetkin investoimaan, tuottamaan Venäjällä, jolloin se tukee paikallista työllisyyttä ja taloutta.

      • faktasi
        Todistaja kirjoitti:

        Sinun 80 -luvun tietosi nykypäivän talousasiantuntijoiden käsityksiä vastaan. Kallistun jälkimmäisten kannalle, vaikka silti ajattelen asioita omillakin aivoilla.

        USA:n osuus maailmantalouden kokonaisvolyymistä on kutistunut murto-osaan siitä, mitä se oli ajassa jota elät vieläkin, 70-80 -luvulla. Sen merkitys on siis koko maailmankaupasta enää suhteellisesti vain murto-osa siitä, mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Se on fakta, vaikka sinun vakaumuksesi ei sallisikaan sinun päästää sitä tietoisuuteesi.

        http://www.ktm.fi/index.phtml?i=387&s=670

        linkkiäsi myöten on vain murto-osa todellisuudesta minkä totesin jo edellisessä viestissä sen enempää usata tai mitään muutakaan tahoa hehkuttamatta

      • Todistaja
        faktasi kirjoitti:

        linkkiäsi myöten on vain murto-osa todellisuudesta minkä totesin jo edellisessä viestissä sen enempää usata tai mitään muutakaan tahoa hehkuttamatta

        Minä olen kuitenkin esittänyt faktaperusteet, joita et pysty kiistämään. Sinä esität väittämiä, joille ei ole perusteluita.

        Faktaa on se, että USA:n suhteellinen osuus maailmankaupasta ja -taloudesta on kutistunut murto-osaan aiemmasta 20-30 vuodessa. Se merkitsee sitä, että tuo kaiken lisäksi korviaan myöden velkaantunut valtio ei ole enää maailmantalouden veturi.

      • protektionismiin
        viisaasti kirjoitti:

        Venäjä käyttää energiavaransa viisaasti. Se ei ole luovuttanut niiden porausoikeuksia kansainväliselle suurpääomalle, jolloin voitot valuisivat niiden taskuun, vaan käyttää tuloista ison osan teollisuutensa ja taloutensa kehittämiseen. Esim. perustaa juuri maailman suurinta ydinvoimaloita ja siihen liittyvää teknologiaa tuottavaa yhtiötä ja kehittää muuta teollisuutta, harjoittaa protektionismia, joka pakottaa venäjän kasvaville markkinoille myyvät ulkomaiset yritykset investoimaan Venäjän tehtaisiin, kuten Daimler Benz tekee nyt, aloittamalla mersujen valmistusen Venäjällä, paikallisille ja muillekin markkinoille. Tuolla konseptilla USA:n talous kehittyi erinomaisesti 50-80 -luvulla.

        Kiistämättömiä tosiasioita on, että Venäjällä kulutuskysyntä kasvaa, mistä on osoituksena yhä kiihtyvä tavaroiden vienti maahan. Putin on kuitenkin ovela kettu ja on asettanut sellaisia tulleja viennille, että ulkomaisten toimijoiden on rakennettava tehtaansa Venäjälle viennin sijasta, tuotettava paikan päällä autot ja muuta tavaraa, aivan kuten USA toimi muutama vuosikymmen sitten, jolloin esim. USA:n markkinoille pyrkivän japanilaisen ym. autoteollisuuden piti rakentaa tehtaansa sinne. Tuolloin USA:n talous koheni ja duunarin palkoillakin eli mukavasti. Kun USA on purkanut protektionismia, on sen olot kurjistuneet suurelle osalle väestöä, matalapalkkatyö ei elätä edes 16 tunnin työpäivillä jne.

        Venäjä investoi energiatulonsa teollisuuteen ja pakottaa protektionismilla ulkomaisetkin investoimaan, tuottamaan Venäjällä, jolloin se tukee paikallista työllisyyttä ja taloutta.

        tai sen kaltaiseen toimintaan on vain ja ainoastaan voimassa niin kauan kuin heillä on avaimet ulkomaiden autoihin siis bensaa tankkeihin on nimittäin helppo myydä tuotetta jonka tarjonta on rajoitettua ja kysyntä ns loputonta mutta tilanne muuttuu heti kun keksimme tavan tuottaa meille kaikille välttämätöntä energiaa itse

      • mikä ei perustu
        Todistaja kirjoitti:

        Minä olen kuitenkin esittänyt faktaperusteet, joita et pysty kiistämään. Sinä esität väittämiä, joille ei ole perusteluita.

        Faktaa on se, että USA:n suhteellinen osuus maailmankaupasta ja -taloudesta on kutistunut murto-osaan aiemmasta 20-30 vuodessa. Se merkitsee sitä, että tuo kaiken lisäksi korviaan myöden velkaantunut valtio ei ole enää maailmantalouden veturi.

        halpaan työvoimaan eli suomeksi sanottuna ihmisen törkeään riistämiseen kiina ja vastaavat maat pystyvät meille tarjoamaan mitä me itse emme kykenisi tekemään tähän kun annat konkreettisen vastauksen niin voit kehua faktaperusteilla muuten höpötät vain niitä näitä

      • Todistaja
        mikä ei perustu kirjoitti:

        En minä ole puolustellut Kiinaa, tai kehunut sen tarjoavan jotain hyvää. Älä siis vaihda aihetta tai väitä sellaista vastaan, mitä en ole edes esittänyt. Totesin vain, avauksen aiheeni lisäksi, että USA ei ole enää maailman talouden veturi. Turhaan siis puhut kirvesvarsia. Noille esittämilleni keskustelunaiheille olen tarjonnut myös faktaperusteet.

      • telakalla

        Latvialaiset rakentaa maailman suurimpia loistoristeilijöitä usan superrikkaille 1,5 euron tuntipalkalla.

        "halpaan työvoimaan eli suomeksi sanottuna ihmisen törkeään riistämiseen kiina ja vastaavat maat pystyvät meille tarjoamaan mitä me itse emme kykenisi tekemään tähän kun annat konkreettisen vastauksen niin voit kehua faktaperusteilla muuten höpötät vain niitä näitä"

      • aiheen

        vaihto kuulostaa kummalta kun itse tuossa ylempänä jo hait vertausta esim kiinaan http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000021925601 vaikka jenkkilässä on epäkohtia niin ei sentään ihan kiinalaisen jyrkkiä jenkkien hyökkäys irakiin oli virhe mutta propagandistisesti syytöksiä heittelemällä tilanne ei parane

      • suomalaiset vielä
        telakalla kirjoitti:

        Latvialaiset rakentaa maailman suurimpia loistoristeilijöitä usan superrikkaille 1,5 euron tuntipalkalla.

        "halpaan työvoimaan eli suomeksi sanottuna ihmisen törkeään riistämiseen kiina ja vastaavat maat pystyvät meille tarjoamaan mitä me itse emme kykenisi tekemään tähän kun annat konkreettisen vastauksen niin voit kehua faktaperusteilla muuten höpötät vain niitä näitä"

        pystyisivät niin meidän ei tarvitsisi ruikuttaa globaaliuden kurjuutta vaan kaikilla suomalaisilla olisi kädet täynnä töitä

    • USA:n sisäpolitiikkaa?

      Maailmassa on monia maita, joissa on asiat paljon huonommin kuin USA:ssa. Arvostele niiden sisäpolitiikkaa USA:n sisäpolitiikan sijasta. Uskon sinun olevan eniten huolissasi niistä maista, joissa tilanne on pahin. Kumminkaan esim. muslimimaiden, Pohjois-Korean, Kiinan, Venäjän ynnä muiden kehittymättömien/sivistyneiden valtioiden sisäpolitiikkaa et ole arvostellut. Tämä antaa sinusta semmoisen kuvan, että sinua ei näiden maiden ihmisoikeudet kiinnosta pätkän vertaa.

      • Äskeinen

        Piti tietenkin kirjoittaa sivistymättömien, mutta joskus lipsahduksia sattuu.

      • Todistaja

        Kerrottakoon nyt sinullekin, ettei Irak ole osa USA:aa, eikä sen laillista omaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe