tämän ihan ilman provoja ja muita ajatuksia.
Eikö voi olla ihminen onnellinen omassa uskossaan kuulumatta ja käymättä missään seurakuntien tilaisuuksissa. Monet ihmiset käsittää uskonkin erilailla kuin jotkut ja siitä ei tunnuta täällä pitävän. Minä esim. olen ihan hyvillä mielin ja nautin päivän pienistä asioista ilman mitään uskontoa. Elämän onnellisuus kuitenkin koostuu pienistä asioista ja positiivisesta mielestä.
Lähimmäisen rakkaus ja mukana eläminen. Eikös se riitä.? Kieltämättä minä protestoin tälläkin palstalla sitä kun aina pitää olla uskossa kun jos meinaa olla ja elää onnellisena toinen toistaan tukien.
Kysyn
14
366
Vastaukset
empatian ja inhimilliset tunteet toisia kohtaan. Jos joku kaipaa henkistä tukea vaikeaan oloonsa, pyyntöön vastataan hihkumalla Jeesusta, verta ja uhrausta. Ei osata lähestyä ihmistä ihmisenä, vaan uskonnon veriseen viittaan puettuna.
- RitariOlevainen
saamatta vastausta, millä perusteella nimittelet omalla oikeutetulla itse ottamallasi valtuudella helluntailaisia "lahkolaisiksi"?
Mihin nähden helluntaiseurakunta on lahkoseurakunta?
- Kopara
25 vuoden hellarisrk:n jäsenyys on tuhonnut minun elämäni ja hävittänyt minuuteni. Nyt syön psyykenlääkkeitä kestääkseni kaiken. Iloa ei elämässä juurikaan enää ole.
- käynyt just
toisin päin. 25 vuotta Helluntaiseurakuntaan kuuluneena, olen saanut laaja ystäväpiirin, erilaisia ihmisiä, josta kiitän Jumalaa.
Olen parantunut monilta osin mm. heikko itsetuntoni ja arkuuteni on ollut poissa lähes koko uskossa olo ja helluntai srk kuuluvan ajan.
En ole täydellistä srk:taa maan päällä löytänyt ja tiedän ettei sitä täältä löydykkään.
Halluntailaiset ovat noin kokonaisuutena mukavaa, ahkeraa väkeä, taivaaseen matkalla.
Monet heistä tekevät valtavan paljon avustus yms. työtä, mutta eivät pidä siitä ääntä, aivan kuten Raamattu opettaakin.
Helluntailaiset , ainakaan minun tuntemani ja ne ovat jo tuhansissa eivät pidä itseään muita uskovia parempana, ovat yhteis kristillisiä.
No totuuden nimissä he, kuten itsekkin, eivät hyväksy ev.lut kirkon lapsikaste=uskoontulo=Pyhällä Hengellä täyttymis oppia.
Tämä on minun kokemukseni. - Timoriepu
käynyt just kirjoitti:

Tämä on minun kokemukseni.Aika lailla omaa kokemustani vastaava tuo sinun kirjoituksesi, uskossaolovuosia myöten.
Usko Jeesukseen on sellainen kallio jalkojeni alla, etten vaihtaisi sitä mihinkään.
Onhan se selvä, että uskovankin elämään voi mahtua kaikenlaista, mutta ne voi kohdata Jeesuksen kanssa ja Hänen verensä turvissa.
Tällä hetkellä elän ison muutoksen keskellä, ulkonaisesti ja voin sanoa, että ilman Jumalan apua olisi ollut heikkoa, mutta tosi isoissa asioissa on Jumala auttanut ihmeellisesti. Jumalan konkreettinen apu ja johdatus on ollut selkeä juttu.
Kaikki hyvyys, jota saamme täällä nauttia, on Jumalan kädestä tullutta, samoin kurituskin tulee Isän kädestä ja on meidän parhaaksemme.
- poika.tuntureilta
ovat vapaita rakastamaan ja auttamaan kaikkia lähimmäisiään.
Sen sijaan uskontojen kahleissa oleville lähimmäisenrakkaus ja auttaminen on lähinnä kaupallista oman herätysliikkeen markkinointia. Eli lähimmäisenrakkautta heilä riittä vain saman uskontokunnan jäsenille tai niille, joista on toivoa saada jäseniä joukkoonsa.- uskonsankari
-nyt ihan paikkaansa pidä !
-ihmisillä on tapana aina yleistää kaikki asiat...
-esim.helluntaiseurakuntia on maassamme lähes jokaisella paikkakunnalla,-isompia ja pienempiä,ei ne kaikki ole suinkaan samanlaisia vaan seurakunta muodostuu niistä,ihmisistä jotka kullakin paikkakunnalla ovat sen jäseniä,-tästä sitten muodostuu se srk:ta jne....
-ihmiset ovat vastuussa kussakin srk:ssa sen toiminnasta ja niistä jutuista,-mitä sielä tapahtuu..ei mikään nimellinen srk:ta !
-eli siis on olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä,näissäkin eri srk:ssa,-ja he itse vastaavat kerran Jumalalle mitä ovat tehneet ja jättäneet,tekemättä jne... - poika.tuntureilta
uskonsankari kirjoitti:
-nyt ihan paikkaansa pidä !
-ihmisillä on tapana aina yleistää kaikki asiat...
-esim.helluntaiseurakuntia on maassamme lähes jokaisella paikkakunnalla,-isompia ja pienempiä,ei ne kaikki ole suinkaan samanlaisia vaan seurakunta muodostuu niistä,ihmisistä jotka kullakin paikkakunnalla ovat sen jäseniä,-tästä sitten muodostuu se srk:ta jne....
-ihmiset ovat vastuussa kussakin srk:ssa sen toiminnasta ja niistä jutuista,-mitä sielä tapahtuu..ei mikään nimellinen srk:ta !
-eli siis on olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä,näissäkin eri srk:ssa,-ja he itse vastaavat kerran Jumalalle mitä ovat tehneet ja jättäneet,tekemättä jne..."aina Hangosta Petsamoon".
Ja myös tällä foorumilla. - uskonsankari
poika.tuntureilta kirjoitti:
"aina Hangosta Petsamoon".
Ja myös tällä foorumilla.-olen lukenut kirjoituksiasi ja miettinyt asioita...
-itsekkin olen kokenut kovia elämänkohtaloita,pitkin elämäni matkaa,-kuitenkin minäkin vielä uskon Jeesukseen ja tiedän että Jumalan Henki on minussa ja että elän Jumalan Armossa ja Armosta jne...
-rukoilen ja toivon että niin teet sinäkin...
-eilen illalla sain voimakkaan kehoituksen rukoilla erään ystäväni puolesta jolla on syöpä jne...
-älkäämme katkeroituko kuitenkaan Jumalalle vaikka ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ... ja itsekkin olemme...
-kilvoitellaan vaan sen armon mukaan kuin itsekullekkin on suotu,tuomitsematta ketään,sillä tuomio on Jumalan ! - sano minusta hyvin:
uskonsankari kirjoitti:
-olen lukenut kirjoituksiasi ja miettinyt asioita...
-itsekkin olen kokenut kovia elämänkohtaloita,pitkin elämäni matkaa,-kuitenkin minäkin vielä uskon Jeesukseen ja tiedän että Jumalan Henki on minussa ja että elän Jumalan Armossa ja Armosta jne...
-rukoilen ja toivon että niin teet sinäkin...
-eilen illalla sain voimakkaan kehoituksen rukoilla erään ystäväni puolesta jolla on syöpä jne...
-älkäämme katkeroituko kuitenkaan Jumalalle vaikka ihmiset ovat sellaisia kuin ovat ... ja itsekkin olemme...
-kilvoitellaan vaan sen armon mukaan kuin itsekullekkin on suotu,tuomitsematta ketään,sillä tuomio on Jumalan !Kannatta katsoa Kristukseen, ei kiinnittää katsetta ihmisiin :)
- Timoriepu
sano minusta hyvin: kirjoitti:
Kannatta katsoa Kristukseen, ei kiinnittää katsetta ihmisiin :)
sillä kun katsomme toisiin ihmisiin, petymme,
kun katsomme itseemme, masennumme,
mutta kun katsomme Jeesukseen, säilytämme luottavaisen ja iloisen mielen, joka kantaa meitä täällä multien päällä eteenpäin. - juha e
Timoriepu kirjoitti:
sillä kun katsomme toisiin ihmisiin, petymme,
kun katsomme itseemme, masennumme,
mutta kun katsomme Jeesukseen, säilytämme luottavaisen ja iloisen mielen, joka kantaa meitä täällä multien päällä eteenpäin.kun katson niin en minä masennu ja olen vielä iloinenkin ja jopa luottavainen itseeni. Mitä muuta pitäisi olla. Eihän siihen uskontoa tarvitse,eihän.
- Timoriepu
juha e kirjoitti:
kun katson niin en minä masennu ja olen vielä iloinenkin ja jopa luottavainen itseeni. Mitä muuta pitäisi olla. Eihän siihen uskontoa tarvitse,eihän.
Sanontani oli ehkä kieltämättä hiukan karrikoitu, mutta siinä on paljon totuutta.
Hieno asia, jos sinulla on asiat kunnossa näin ajallisesti ajatellen.
Olen kuitenkin ajatellut itse siten, että tämä elämäni on hyvissä käsissä, kun se saa olla Jumalan suunnitelmissa ja johdatuksessa. Mehän elämme täällä hyvin lyhyen elämän ja minä ainakin pidän luotettavana Jeesuksen sanat ikuisesta elämästä.
Uskonto voikin olla tylsää, kuivaa ja kuollutta, mutta usko Jeesukseen on todellista ja täyttää ihan oikeasti sellaisen sisimmän kaipuun, joka minussakin oli ennen uskoontuloa.
Toivotan sinulle hyvää ja elämisen arvoista elämää, sekä mukavaa joulun odotusta. - juha e
Timoriepu kirjoitti:
Sanontani oli ehkä kieltämättä hiukan karrikoitu, mutta siinä on paljon totuutta.
Hieno asia, jos sinulla on asiat kunnossa näin ajallisesti ajatellen.
Olen kuitenkin ajatellut itse siten, että tämä elämäni on hyvissä käsissä, kun se saa olla Jumalan suunnitelmissa ja johdatuksessa. Mehän elämme täällä hyvin lyhyen elämän ja minä ainakin pidän luotettavana Jeesuksen sanat ikuisesta elämästä.
Uskonto voikin olla tylsää, kuivaa ja kuollutta, mutta usko Jeesukseen on todellista ja täyttää ihan oikeasti sellaisen sisimmän kaipuun, joka minussakin oli ennen uskoontuloa.
Toivotan sinulle hyvää ja elämisen arvoista elämää, sekä mukavaa joulun odotusta.vaan toivotuksista mutta kukaan ei ole tullut kertomaan sitä ikuista elämää. Sehän tässä "mättää".
Siis se on uskon asia. Mutta kukin elää tavallaan.
Hyvää joulua sinullekin vaikka näkemyksemme ovat erilaiset. Vietän sitä joulua minäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141423- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928