Elämä on

universaali ominaisuus.

"Meteoriiteissa elämän ainesosia


Nasan tutkijat löysivät Kanadaan pudonneesta meteoriitista kaukana avaruudessa muodostuneita elämän rakennusaineita. Samanlaiset meteoriitit saattoivat siis aikoinaan tuoda elämän kehitykselle välttämättomät aineet maapallolle.

Kanadaan vuonna 2000 pudonnut Tagish-järven meteoriitti on ihanteellinen tutkimuskohde. Se on harvinainen hiilipitoinen kondriitti, eikä oma planeettamme ehtinyt juuri saastuttaa palasia, jotka saatiin säilöttyä pakastimeen heti törmäyksen jälkeen.

Nasan tutkimusryhmä löysi meteoriitista orgaanisia globuleita. Samanlaisia on löytynyt muistakin meteoriiteista, mutta tutkijat eivät ole pystyneet aikaisemmin kertomaan, ovatko ne peräisin Maasta vai muualta. Keiko Nakamura-Messengerin ryhmä on nyt määrittänyt uusilla nanotekniikkaan perustuvilla välineillä meteoriitin rakenteen ja kemiallisen koostumuksen ja saanut selville, että meteoriitin orgaanisilla aineilla on hyvin epätavallinen isotooppijakautuma. Tästä päätellen ne eivät ole Maasta.

"Isotooppijakauma kertoo, että aineet muodostuivat -260 asteessa", sanoo tutkimusryhmään kuuluva Scott Messenger Nasan tiedotteessa.

"Orgaaniset globulit muodostuivat mitä todennäköisimmin kylmässä molekyylipilvessä, josta aurinkokunta sai alkunsa tai sitten hieman myöhemmin aurinkokunnan jäätävillä laidoilla." Tämän tyyppisiä meteoriitteja on siis saattanut sataa maapallolle jo aikojen alussa."


http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2796

3

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahkerasti

      painottanut samoja asioita palstalla lukuisia kertoja. Mutta jos on maailmankuvalasit silmillö, vaikea on lukea yksinkertaistakin tekstiä. Elämä kuuluu maailmankaikkeuteen aivan samoin kuten sinne kuuluvat triljoonat planeetat, sekä elämän rakennusaineet iiiihan joka paikassa. Jopa lähes absoluuttisen nollapisteen lämpötiloissa tapahtuu reaktioita kuten laittamasi uutinen kertoilee.

      Lisää mielenkiintoisia uutisia aihetta sivuten:

      Rikkibakteeri yhteyttää pimeässä : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=1317

      Elämää ilman Aurinkoa : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2736

      Tässä välissä terveisiä "Tuttu miehelle".

      Bakteerit selviävät äärimmäisissä olosuhteissa : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2455

      Happi tuli ehkä lumipallomaasta : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2787

      Maan liikekin vaikuttaa lajien väliseen kilpailuun : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2724

      182 geeniä riittää elämäksi : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2714

      Kasveilla hajuaisti : http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2701

      Mutta, hapenpuute kutisti hyönteiset: http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2722

      Esimerkkejä sopeutumisesta olosuhteisiin olisi tietysti sivutolkulla, tässä vain raapaistiin pintaa, ja vain yhden tiedelehden uutisista. Meen kokkaamaan sapuskan tynkää, ei ehdi.

      OT

      • Mitä ihmettä

        "182 geeniä riittää elämäksi"

        Eihän riitä. 182 geeniä riittää symbioosissa toisten eliöiden kanssa elävälle eliölle: kyseinen vähägeeninen "eliö" on "ulkoistanut" lähes kaikki toimintonsa. Yksinään kyseinen eliö ei kykene elämään.

        Tilanne on vähän sama, kuin että BMW:n ratti riittää autoksi. Näinhän tosiaan teoriassa voi ollakin, jos auto määritellään ratiksi, mutta kyseisellä "autolla" voidaan ajaa vain jos auton ajoon tarvittavat muut osiot saadaan jostain myös alle...


      • lisääntyvät
        Mitä ihmettä kirjoitti:

        "182 geeniä riittää elämäksi"

        Eihän riitä. 182 geeniä riittää symbioosissa toisten eliöiden kanssa elävälle eliölle: kyseinen vähägeeninen "eliö" on "ulkoistanut" lähes kaikki toimintonsa. Yksinään kyseinen eliö ei kykene elämään.

        Tilanne on vähän sama, kuin että BMW:n ratti riittää autoksi. Näinhän tosiaan teoriassa voi ollakin, jos auto määritellään ratiksi, mutta kyseisellä "autolla" voidaan ajaa vain jos auton ajoon tarvittavat muut osiot saadaan jostain myös alle...

        Jup, kerropa yksikin organismi joka ei elä symbioosissa jonkun muun lajin kanssa, so. ei ole riippuvainen jostain muusta. Artikkelissa todellakin puhuttiin 182 geeniä sisältävästä organismista, ongelma ? Fokusointia hyvät herrat. Miks just Bemari ?

        OT


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6023
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2833
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe