"Lipponen sanoi, että liittoutumista harkittaessa pitää tutkailla Naton kehitystä ja yksittäisten jäsenmaiden asemaa liitossa.
Hän ei edelleenkään halunnut vaaleihin Nato-keskustelua, koska on selvitettävä paitsi Naton kehitystä myös Suomen mahdollisuuksia ylläpitää omaa uskottavaa puolustusta ja sen kustannuksia. Vaihtoehto omalle puolustukselle on yhteistyö, joko Naton, EU:n tai Ruotsin kanssa.
- On hyvä mennä entisillä kannoilla vaaleihin, koska tämä kaikki pitää selvittää, Lipponen sanoo."
Eikö seuraava eduskunta ainakin teoriassa päätä liittymisestä ? Ehdokkaiden pitäisi kertoa oma kantansa äänestäjille, jotta kansan tahto tulisi NATO- asiassa edes kuulluksi. Tällöin ei tarvita mahdollisia, turhia kansanäänestysselvityksiä eikä galluppja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kannan Suomen nato-jäsenyydestä kulissien takana Haloselle. Siitä syystä Suomen johto ei kannata Nato-jäsennyyttä. Lipponen ja Niinistö ovat täysin tietämättömiä tästä asiasta.
Eiväthän äänestäjätkään tiedä Venäjän kannoista- ja väliäkös sillä sitten on ?
Tuli itsenäisyyspäiväna telkkaria katsoessa jonkin ohjelman kohdalla mieleen menneet vuosikymmenet, jolloin neukkuja piti kaikella tavalla olla "loukkaamatta". Sanomalehdet, radio ja tv vaikenivat itsesensuurin vuoksi kaikesta arvostelusta. Muistaako joku vielä esim. Paasilinnan kolhoosiohjelmia, jossa NL:n kynttilää ei pidetty vakan alla- oli komiaa ! Sotien syyt ja kaikki muukin piti tavallaan ottaa omalle kontolle.
Se jos mikä oli huonoa suomalaisten itsetunnolle, jota nykin peräänkuulutetaan. Valtion johdon esimerkin mukaan suorastaan valehdeltiin itselle ja muille, joita emme kuitenkaan saaneet vakuuttuneksi...