Mistähän

Karhun lenkkareita.
Ei välttämättä tänään.
3186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suoraa lainausta:

"Karhu Sporting Goods Oy aloittaa uudelleen jalkinevalmistuksen Suomessa ja Kiteellä. Karhun oma jalkinevalmistus tulee työllistämään aluksi muutaman henkilön. Ensi vuonna työllistävä vaikutus on 20-30 henkilöä. Samaan aikaan Karhu tuo markkinoille retro-jalkinemalliston 1970- ja 1980-lukuja mukaillen. Pääosa markkinoille tuotavista retro-muodin jalkineista tullaan valmistamaan Suomessa. Yhtiö ostaa toimivan jalkinetehtaan koneet sekä laitteet ja rakentaa jalkinetuotannolle toimitilat Kiteelle ensi kesänä.
- Jalkinetuotannon työvaiheista osa tehdään omassa tehtaassa. Osa työstä ostetaan muilta kotimaisilta tehtailta, toimitusjohtaja Pertti Keskitalo kertoo.
Jalkineiden ohella Karhu panostaa edelleen maastohiihtosuksiin, monoihin ja hiihtosauvoihin. Yhtiön liikevaihto viime vuonna oli 6,8 miljardia euroa. Karhun palveluksessa Kiteellä on nyt 36 henkilöä."

Ei noita kenkiä siis kai vielä kaupoissa ole, mutta kannattaa alkaa pikkuhiljaa kysellä kaupoista ja painostaa siten kauppoja ottamaan tuote valikoimiinsa heti kun mahdollista. Toivottavaa tietenkin on, että mahdollisimman moni ostaja päätyy Karhuihin Adidasten tai muiden sijasta.

Äänestä

Mitäs sinä karhun lenkkareilla? Eikös ihmisille tarkoitetut ole parempia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saisi? kirjoitti:

Karhun lenkkareita.
Ei välttämättä tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu